Hmm, otsikkoa ei ole sitten tarkoitettu sovinistiseksi, akka-sana on minusta ihan positiivinen sana.

Warner ja Sony julkaisivat samana päivänä näiden kahden naisen uudet levyt. Molemmilla on taustallaan merkittävää aiempaa menestystä, joten molemmat uskalsivat lähteä tällaiseen nokkapokkaan.

Kun kummalta tahansa artistilta kysytään, mitään vastakkainasettelua ei tietenkään ole, eikä musiikki muutenkaan ole kilpailu, mutta blogimerkinnän viihteellistämiseksi asetan levyt tässä skabaavaan vertailuun. Levy-yhtiöt kyllä tietävät milloin muut julkaisevat levyjä, eli osittain tässä on tietoista skabahakuakin mukana.

Minä olen kuunnellut molempia levyjä useaan kertaan kuluneella viikolla, ja uskallan tällä mandaatilla (by the power invested in me - oikeastaan ainoa syy miksi ikinä suostuisin menemään kirkossa naimisiin olis se et jos matkustais ulkomaille ja sais kuulla tuon lauseen, se on niin hieno, mutta tämä oli sivuasia) arvioida näitä "LÄTTYJÄ".

Ei tarvi jännittää, voin heti kättelyssä kertoa, että Laura Närhen levy Tuhlari on näistä kahdesta parempi. Se on jotenkin JÄNNÄ miten Laura Närhi onnistui heti ekalla soololevyllään niin hyvin, ja tämä toinen on vielä parempi. Ajattelin silloin ekan soolon tullessa että se olis jotenkin indiempi eli vaikeampi, mutta sehän kasvoikin herkäksi hittilevyksi.

Matti Mikkola on tuottanut myös tämän toisen soolon. Mikkola on tehnyt viime vuosina hienoa jälkeä, ja horjuttaa Jukka Immosen asemaa Suomen kovimpana tuottajana - sellaisena joka osaa yhdistää mielenkiintoisen tuotantojäljen kaupalliseen kiinnostavuuteen.

En varsinaisesti jaksa kuunnella suomalaisten naislaulajien levyjä kokonaan - poikkeuksena Chisun Vapaa ja yksin. Laura Närhen levyä olen kuitenkin kuunnellut kokonaan jo monta kertaa. Älkää ymmärtäkö väärin, rakastan nais-laulaja-lauluntekijöitä, mutta en vain kotimaisia tämän genren edustajia liiemmälti jaksa levymitassa kuunnella, vaikka Jenni Vartiaisen et al singleistä pidänkin.

Tuhlari soundaa isolta. Mikkolan ja kahden The Sounds -jäbän säveltämä avausbiisi Onnellinen lyö heti tyhjät pois. Iso, syntikkapohjainen biisi, vahva sanoitus. Moderni Kaija Koo, joka minun suustani on kehu, koska Kaija Koo on paras. Iso ja rehevä syntikkameno muutenkin. Culture Club ja Kaija Koo kohtaavat. Mutta mikä tärkeintä, monta MONTA vahvaa biisiä.

Ehkä ainoa harha-askel on Hetken tie on kevyt -cover. Se on jotenkin niin ilmeinen. En sitten tiedä onko tuottaja tyrkyttänyt hengentuotettaan, mutta en lämpene uustulkinnalle yhtään. Tuosta otsikossa mainitusta emansipaatiosta paras esimerkki on Erinin kanssa laulettu Siskoni, joka on vastustamattoman IHANA. Kuka olisi vuonna 2000 uskonut, että Kemopetrolin ETEERINEN laulaja ja Nylon Beatin nätti brunette tekevät 2012 mahtavan yhteissinglen? Herkän!

Anna Puu, Anna Booster, Anna Boo.

Minusta Anna Puu on sympaattinen artisti ja hänellä on useita hyviä biisejä. Uusin, kolmas levynsä Antaudun on kuitenkin raivostuttavan IHANKIVA levy. Resepti on sama kuin aiemminkin: Anna, Jukka Immonen, Knipi ja Lasse Kurki kokoontuvat studioon puuhastelemaan, ja tuloksena on tyylikästä, kaunista ja harmitonta pehmeää poppista. Kaksi ekaa levyä tällä kaavalla myivät jumalattomasti, ja ehkä tämäkin myy, mutta en kyllä muutaman singlepoiminnan lisäksi oikein jaksa innostua. Läpikuuntelu käy työstä.



Nykyään iltapäivälehdet ja viihdemediat eivät enää uutisoi sitä, että suosittu artisti tekee uuden levyn. Siksi Anna Puustakin on pitänyt keksiä jotain muuta uutisoitavaa. TA - DAA, Anna on värjännyt hiuksensa punaisiksi! HURJA MUODONMUUTOS! Kauniilta hän toki näyttää, mutta rauhoitutaanpa nyt siellä Maikkarin viihteissä, kyllä tästä varsin hyvin kuvan kohteen tunnistaa.

Jos haluat ärtymystä herättämätöntä kivaa poppista, osta Antaudun. Jos haluat isolla pensselillä maalattua ja hyvin sävellettyä poppista, osta Tuhlari. Minusta Anaal Nathrakin Vanitas on parempi kuin kumpikaan näistä, mutta sen levyn arvostelen myöhemmin.

Huomionarvoista on näissä levynkansissa se, että kumpikaan ei katso kannessa alaspäin, vaikka herkät naislaulajat katsovat alaspäin. Anna Puu sentään katsoo alaspäin Kolme pientä sanaa -singlen (joka on hieno biisi) kannessa.