Minusta tuntuu, että perjantaiaamusta lauantai-iltapäivään on juuri sopiva annos Musa & Mediaa. Ei käynyt liian rankaksi, mutta näin silti monta mielenkiintoista paneelikeskustelua. Tapahtumalla on ehkä vähän sisäänpäinlämpiävä luonne, mutta milläpä varsin pienen alan ammattilaistapahtumalla ei olisi. No, lukemalla Nalle Östermanin räiskyvän prosovoivan tekstin M&M:sta, saat värikkään kuvan tapahtumasta, jos sellaista etsit.
Keskityn kuitenkin omassa Tampere-rapsassani Lost in Music -showcasefestariin, ja vielä tarkemmin kahteen keikkaan. Ihan hirveästi en Lost in Music -keikkoja ehtinyt nähdä, kun olin paikalla vain perjantai-iltana, ja siitäkin illasta iso osa meni Rähinä Recordsin mahtavissa Vain elämää -bileissä, mutta pari helmeä ehdin onneksi todistaa. Ja #muuten, lauantai-iltapäivän blogipaneeli oli viihtyisä, vaikkei tunnin aikana keskustelunavausten runsaudesta johtuen hirveän syvälle ehditty päästäkään.
Ensin matineahenkinen veto Paapan kapakassa. Perjantai-iltapäivänä klo 16 legendaarisessa Paapan kapakassa on paljon vakioasiakkaita, jotka eivät vielä tiedä että parin minuutin kuluttua lavalle nousee nuori Vilma Alina, jonka minimalistinen orkesteri ja taitavasti käytetty loopperi tarjoavat vähän tuoretta soundia tunnin päästä esiintyvää Edu Kettusta odottavalle kansalle.
Okei, on mielestäni ilmiselvää, että levy-yhtiö näkee Vilma Alinassa uuden Sannin. VA:ssa ja Sannissa onkin paljon samaa: Tuotannollisesti freesistä kulmasta esitettyä suomalaista poppia, jossa on vahva melodinen ote ja sanoituksissa paljon tarttumapintaa kuulijalle.
Ehkä VA on Sanniin verrattuna enemmän auteur, sillä hän toteuttaa livetilanteessa suuren osan taustoista oman äänensä ja loopperin avulla. VA oli selvästi harjoitellut loopperin käyttöä paljon, sen verran kätevästi taustat syntyivät.
Freesin tuotannon lisäksi VA:ssa parasta (ja jopa kaikista tärkeintä) on kuitenkin se, että hän on säveltänyt oikeasti vahvoja biisejä, ja sanoituksiaan laulaessa hän menee biisiin sisään. Nämä ovat tietysti ihan perusasioita, mutta harvoin ne ovat kunnossa - varsinkin jo ennen ensimmäisen singlen julkaisua.
Itse asiassa tuo parin viikon päästä julkaistava ensimmäinen single (Hullut asuu Kalliossa) ei ollut minusta VA:n paras, toiseksi paras tai edes kolmanneksi paras biisi. Mutta ymmärrän sen pointin - tarkoitus on esitellä uusi artisti, joten ei kannata julkaista liian "perinteistä" chisuvartiainenjannikabmariska-biisiä heti kärkeen. Ufot-biisi jäi ainakin mieleen. Tai oikeastaan kaikki VA:n vetämät biisit jäivät mieleen, mutta niiden nimet eivät.
Joka tapauksessa sanokaa minun sanoneen: Vilma Alinasta kuullaan vielä! Herätti minussa suurta lupausta.
Sitten Lapko.
Lapko on maailman paras suht tuntematon bändi. Monta hyvää levyä, loistava keikkabändi, mutta kultalevyjä ei vielä ole. Bändi otti vähän aikaa happea, ja palaa nyt lavoille paisuneella kokoonpanolla. Rumpuihin on tullut Tuvalusta ja opinahjostani TTVO:lta tuttu Jussi Matikainen, joka osaa istahtaa komppeineen Lapkon biiseihin loistavasti, vaikka soittaakin aivan eri tyylisesti kuin nyt kitaraan siirtynyt Janne "Weak Man" Heikkonen.
No okei, vedän vähän kotiinpäin tässä kun tunnen bändin aika hyvin ja ovat minulle rakkaita ihmisiä.
Tämä eka näkemäni keikka uudella kokoonpanolla kului ihmetellessä vanhojen biisien muhevoituneita sovituksia. Vanha trio-taika on niin syvälle aivoihini porautunut, että homma vaati nieleskelyä. Uudet biisit olivat mahtavasti post rockaavaa kamaa, joten uskallan odottaa levyltä jälleen isoja asioita. Olen jälleen saanut kunnian sparrata laulaja Ville Maljaa sanoitusten kanssa - lähinnä kielioppivirheitä korjaillen ja muutamia parannuksia ehdottaen. Tämä humble brag -osastolta.
YO-talon illassa esiintyivät myös brittiläinen bändi DeLooze, joka ei oikein tehnyt vaikutusta, ja Stockers! joka sekään ei (parin biisin perusteella) ollut edelleenkään ihan minun juttuni, vaikka brittibändiä parempi olikin. Zebra & Snakeen en ehtinyt.
