Voi pojat, vanha mies kun lähtee "radalle", eli "pämppää", niin ei välttämättä mene kämppä lääväksi, mutta pääkopassa moinen ilonpito tuntuu vielä näin parin päivän jälkeen.
Minulla ei ole mitään suurta ja tyhjentävää sanottavaa gaalasta, paitsi että show'na se oli mielestäni oikein hieno, ja lyhyellä varoitusajalla juontajiksi valitut Sami Kuronen ja Anni Hautala vetivät homman vankalla ammattitaidolla läpi.
Keikoista Antti Tuisku oli show'n suurin tähti, mikä heijastui sitten myös palkintojen määränä. Ei ole helppo ryövätä lavaa JVG:ltä, mutta Ana Tuide onnistui. Myös Paperi-T oli totta kai kova (onnea palkinnoista!), sekä Roope Salmisen & Koirien potpuri, johon osallistuivat myös harmittavasti ilman ehdokkuutta jäänyt Nikke Ankara ja Teflon Bros.
Olen Emmojen päätuomaristossa, jonka työskentely on tietysti vaitiolovelvollisuuden alaista. Olen silti seurannut palkinnoista käytävää jokavuotista keskustelua. Oikeastaan luulen, että jos jonkun gaalan jälkeen palkituista EI käytäisi keskustelua, se olisi merkki tylsästä gaalasta. Tai sitten palkintojen perusteet olisivat numeraaliset - vaikka onhan Emmoissakin esimerkiksi vuoden striimatuin biisi, joka on sinänsä todella kova suoritus, mutta josta ei tarvitse sen kummemmin keskustella.
Kärkkäintä keskustelua on käyty muun muassa ohjaaja Tuukka Temosen Twitterissä. Hän ihmetteli, minkälainen yhtye se "vuoden yhtye" -kategorian voittanut JVG oikein on. Sinänsä olen aina ihaillut Tuukka Temosen pelkäämätöntä tapaa sohaista milloin mihinkin ampiaispesään silloin kun on kokenut että vääryys on tapahtunut. Hänen kommentistaan oli pääteltävissä, että yhtyeiksi olisi laskettava vain livesoittimin operoivat ryhmät.
Tätä varten on kuitenkin rock- ja metallikategoriat; JVG:ssä on kaksi jäsentä, joten heitä ei voi palkita artisteina. He ovat hip hop -yhtye. Jos ryhdytään vaatimaan instrumentteja lavalle, missä menee seuraava raja? Pitääkö olla tutkinto Pop & Jazz -konservatoriosta että tiedetään myös tekninen soittotaito? Särökitara?
Rockin asema nykyajan musakulttuurissa on sinänsä hyvä keskustelunaihe. Rock-levyt eivät ole myydyimpiä, ja tämänvuotinen voittaja J. Karjalainen aika lailla veteraanisarjaa. Onneksi ehdolla oli myös hiukan nuorempien yhtyeiden levyjä, joissa sitä paitsi oli aidosti myös uutta soundia.
Myös toimittaja Pasi Kostiainen kirjoitti Anakonda-saitillaan bändilevyjen huonosta tilanteesta. Hän haaveilee siitä, että albumikokonaisuuksia tehneet ryhmät kuten Von Hertzen Brothers ja Egotrippi saisivat myös kunniaa. Hienoja bändejä molemmat.
Pasin sanomassa oli huolestuttavasti sellaista kaikua, että nykyiset todellista kuuntelua mittaavat striimauslistat tai radioiden soittolistat tuottaisivat jotenkin "vääriä" hittejä. En suostu lähtemään tähän keskusteluun. Ihmiset kuuntelevat sitä mitä he kuuntelevat, ei suosittuja artisteja voi rankaista siitä, että he tekevät musiikkia jota ihmiset haluavat kuulla.
Ja varsinkin tausta-ajatus siitä, että cd-aika olisi nostanut "hienompaa" musiikkia enemmän esille on outo. Smurffit-levyt taisivat olla taannoin monena vuonna vuoden myydyimpiä levyjä.
Minusta on tärkeää (ja tätä pyrin tekemään myös omassa työssäni), että suomalainen musiikkikulttuuri pysyy monimuotoisena, eikä ajatus siitä, ettei albumeja kannattaisi enää tehdä ole tietenkään kaikille artisteille relevantti - se riippuu siitä mitä teet. Jos strategiasi on julkaista kovia singlejä, albumi ei ole kovin järkevä, mutta jos sävellät albumikokonaisuuksia, se on tietysti luonnollinen vaihtoehto.
Musabisnes on monissa maissa kääntynyt liikevaihdollisesti nousuun, ja Suomessakin taidetaan olla hienoisessa nousussa (en ole vielä nähnyt viime vuoden lukuja). Fyysisiä tallenteita myydään varmasti jatkossakin faneille, mistä osoituksena omakin työnantaja auttaa artisteja myymään vinyylejä artistisivujensa kautta. Ihmisten tapa kuluttaa musiikkia on kuitenkin muuttunut. Uskon silti, että hyvä levy palkitaan. Esimerkiksi Ghost on länsinaapurissa menestynyt ilman hittejä, tai Nightwish meillä - vaikka heillä radiohittejä onkin.
Nyt tämä on vaarassa livahtaa ikuiseen ja loppumattomaan keskusteluun vanhoista hyvistä ajoista, vai olivatko ne sitten niin hyviä? Ehkä lopetan tähän.
Sen verran vielä sanon, että pari viikkoa sitten olin Grammis-gaalassa, ja siellä tuomaristo palkitsi todella pieniä myyntimääriä saaneita levyjä ja artisteja jopa isoissa kategorioissa. Suomessa kaupallinen menestys on yksi - mutta ei suinkaan ainoa - kriteeri, ja esimerkiksi Paperi-T:n voitto enemmän levyjä myyneistä JVG:stä ja Cheekistä saattoi olla joillekin kova pala, mutta pitää muistaa, että Malarian pelko myi kuitenkin kultaa, eli oli menestys myös kaupallisesti.
Mielestäni Suomen Emmojen palkitsemissysteemi on hyvä, sillä yhdistelmä yleisön kulutuksellaan ratifioimaa ja tuomariston ammattitaidollaan siunaamaa menestystä tuottaa hyvää jälkeä.
Tässä Spotify Suomen kokoonpano gaalassa. Ollaan ihanaa sakkia.
