Also Sprach Jussi - eli ajatuksia vähän kaikesta

Jos musa-alan mytologiassa halveksutaan sellaisia a&r:ien tekemiä opportunistisia hittitilauksia, niin tässä BEE:n romaanissa haisee kustannustoimittajan ajatus ensimmäisen osan maineella hyvin myyvästä jatko-osasta.

Imperial Bedrooms on nimittäin jatko-osa BEE:n kehutulle Less Than Zero -esikoiselle, joka teki hänestä "sukupolvikirjailijan" kertaheitolla 35 vuotta sitten. Luin Less Than Zeron tänä keväänä uudestaan kirjakerhon takia, joten tämän lukeminen tuntui siihen perään luontevalta. Ensimmäiselta lukukerralta muistiinpanoja täällä. 

American Psycho ja Lunar Park ovat minusta parhaat BEE:t, sillä Less Than Zeron nuoruuden tuoreus ja rosoisuus esitellään American Psychossa mielenkiintoisemmassa valossa. Sen jälkeen Lunar Park syventää BEE:n (sanokaa vaan jos tämä lyhenteen käyttö ärsyttää) kirjailijahahmon suurinta vahvuutta ja ongelmaa: Oikeastaan kaikki hänen kirjansa ryskivät lukijan ja fiktion ja kirjailijan väliin rakennettua neljättä seinää rikki. Brett Easton Ellis on Less Than Zeron Los Angelesissa kirjoittamassa Clayn ja ystäviensä elämästä, Lunar Park keskittyy enemmän kirjailijaan. Ehkä se oli tämän kirjailijasukupolven vaatimus, tai ainakin se auttaa myymään kirjoja kun kirjailijasta tulee hahmo itsestäänkin.

Imperial Bedroomsissa liikutaan samoissa teemoissa. Clay on palannut Los Angelesiin 25 vuotta myöhemmin. Hänen elämänsä on edelleen aivan yhtä onttoa, pilalle hemmoteltua upporikkaan joutilaisuutta. Vanha tyttöystävä Blair on edelleen vaikea, Rip Millar on pelottava, Julian ongelmainen. Vahvistaakseen vainoharhaista vaikutelmaa BEE on lisännyt päälle vielä murhia ja Clayn jatkuvaa tarkkailua josta ei voi olla oikein varma onko se totta vai kuviteltua.

Kuitenkin koko asetelma tuntuu alusta asti lässähtäneeltä. Clayn kasvaminen näyttelijättäriä hyväksikäyttäväksi käsikirjoittajaksi ei tarjoa mitään lisää, eikä samojen vanhojen haavojen avaaminen uusien viiltämisen ohessa riitä luomaan romaaniin oikeastaan minkäänlaista jännitettä.

Kirja oli armollisen lyhyt, joten BEE-kompletisteille tämä on nopea pala. Tai jos nyt oikeasti haluat lukea Harry Potterin viimeisen kirjan viimeiset 10 sivua, mutta Less Than Zeron maailmasta.

Nyt on kovaa kyytiä kuulkaa. Mutta kerronpa ensin mistä tämä kirja päätyi luettavakseni. Minulla on ystävä, Mikael. Punkkari, kova rumpali, lääkäri ja isä. Hän suositteli minulle toisen punkkarin, Henry Rollinsin, podcastia. Siinä Henry ja tyttöystävänsä Heidi keskustelevat milloin mistäkin. Tai oikeastaan Heidi kuuntelee ja Henry blaastaa. Haastattelin kerran Henry Rollinsia puhelimessa, olin Heidi.

Tässä kyseisessä jaksossa Rollins puhui edesmenneestä ystävästään Hubert Selbystä. En viitsi tässä referoida tarinoita, mutta kyseessä on USA:n nurjaa puolta kronikoinut kirjailija, jonka kestoaiheisiin kuului muun muassa huumeriippuvuus. Unelmien sielunmessu -elokuva perustuu hänen samannimiseen kirjaansa.

Tämä kirjoitus käsittelee kuitenkin Selbyn esikoista Last Exit To Brooklyn. Hän on kasvanut Brooklynissa ilmeisesti kirjan käsittelemään aikaan, sanoisin 1950-luvulla, ja sen huomaa. Kirjan Brooklyn ei tosin ole mikään lasten Brooklyn, vaikka lapsia kirjassa onkin. Last Exit To Brooklyn haluttiin Henry Rollinsin mukaan kieltää, enkä tavallaan tätä ihmettele. Nyt kun tarkistin Wikipediasta, niin kirjan kustantaja joutui Isossa-Britanniassa oikeuteen, Italiassa kirja kiellettiin kokonaan.

En itse hae yleisesti ottaen kirjallisuudesta shokkiarvoa. Itse asiassa väkivallalla mässäilevä nordic noir on lähinnä ikävystyttävää. Mutta Last Exit To Brooklynin shokeeraavuus on synkassa ilmaisun kanssa, eikä se tunnu päälleliimatulta. Vaikka meno tosiaan on monin paikoin aivan helvetillistä, niin helvetillistä että se tuntuu lukiessa pahalta. Henkiseen rotkoon kiihdyttävä prostituoitu joukkoraiskataan, naiset saavat jatkuvasti turpaansa, transvestiitti saa puukosta, lapset jäävät heitteille. Kaikki tämä on ilmaistu paikoin tajunnanvirtaisesti, paikoin CAPS LOCKIT POHJASSA kun kuvataan alati riitelevän pariskunnan arkea.

Kirja jakautuu jaksoihin, joista osa sijoittuu selvästi samoihin tapahtumapaikkoihin, osa tunnistamattomaan brooklynilaiseen "projektiin" eli kerrostaloyhtiöön. Pisin jakso käsittelee paikallisen terästehtaan pääluottamusmiestä, joka nauttii lakkovahdin arjestaan täysin rinnoin.

Täytyy myöntää, että kun aloitin kirjan, niin pelästyin hieman tekstin hurjaa muotoa. Ensimmäinen tarina oli juuri vankilasta päässeiden veijareiden touhuja. Selby puski kolmikon tarinaa puhekielellä ja perinteisiä lauserakenteita halveksuen. Mutta kun sain rytmistä kiinni, tajusin tyylin olevan iso osa Last Exit To Brooklynin hyvyyttä. Siis laadullista hyvyyttä, mitään muuta hyvää näissä ihmiskohtaloissa ei ole. Suosittelen silti että lähdet kyytiin.