Kvelertakin live ja uusi puhelin

Yhdistelmäblogaus lopettaa tämän viikon. Ärsyttävästi tungen kaksi aihetta samaan merkintään, enkä käsittele kumpaakaan kovin syvällisesti.

Olisin itse asiassa voinut yhdistää aiheet, jos olisin tajunnut ottaa Kvelertakin keikalta eilen kuvia uudella puhelimellani. Oli käsittämättömän hieno keikka, juuri sopiva nousuhumalaiseen lauantai-iltaan.
En ole tainnut hehkuttaa blogissa Kvelertakia, jonka debyyttilevy on järjettömän kova. Minkäköhän takia en listannut sitä Vuoden levyihin, kysyy blogisti itseltään...

Olivat Norjan kundit joka tapauksessa eilen Finnish Metal Expossa paiskomassa hardcoren, black metallin ja rokettirollin yhdistelmäänsä. Kaapelitehtaan putkimainen ja kolkko sali on akustisesti aika kamala, eikä bändin kolmea kitaristia oikein kuullut erillisinä soittimina. Mutta voimaa ja energiaa esiintymisessä oli helvetisti, vähän nuhaisista soundeista huolimatta.

Tuli hieno fiilis olla mahtavuuden äärellä. Biisithän ovat loistavia, ja niiden esitystapa oli juuri sopivan räkäinen. Laulajan autenttinen örinä ja kolmannen biisin aikana esiin reväytetty death metal -kaljamaha vakuuttivat.

Luin keikan jälkeen Facebookista, että bändi oli saanut Oslossa by:Larm-festareilla miljoonan norjan kruunun eli noin 120 000 euron Statoil-palkinnon. Sitten näin bändin laulajan Hima & Salissa wokkia syömässä (keikanjälkeishiessä) ja onnittelin tästä. Hän kertoi että koko raha käytetään USA:n kiertueeseen.

Kveeeleeertaaaaaak

Se puhelin. Koska olen vähän teknologianörtti pitää puhelinta vaihtaa riittävän usein. Vuoden verran palvellut Nokia N900 sai väistyä HTC Desire HD:n tieltä. Vanhassa luurissa ei sinänsä ollut mitään vikaa, ja olen edelleen sitä mieltä, että N900:n käyttöliittymä Maemo olisi sopinut Nokian muihinkin malleihin. Harmi että Nokia heitti käyttiksen hukkaan, erittäin toimiva käyttis, uskomattoman muokattava.



Joo, päätin siis siirtyä Androidiin. iPhone on jotenkin tuntunut aina liian yksinkertaiselta, Android oli siksi mielenkiintoinen vaihtoehto, varsinkin kun sille kehitetään noin 10000000 kertaa enemmän softia kuin N900:lle. HTC Desire HD:ssa on jättimäinen näyttö, ja ainakin puolen viikon käytön jälkeen fiilis on erittäin hyvä.

Muokattavuutta riittää - ei ihan niin paljoa kuin N900:ssa,  mutta riittävästi kuitenkin. Googlen kalenterin ja Facebookin kanssa puhelin toimii saumattomasti yhteen, Android kun on Googlen kehittämä.

Fyysistä näppäimistöä on vähän ikävä, N900:n parhaita puolia ehdottomasti. Mutta kuten todettua, yleisfiilis erittäin positiivinen.

Ennen kuin painatte pään tyynyyn ja valmistaudutte uuteen viikkoon, otetaan vähän Kvelertakia!

This entry was posted in ,,. Bookmark the permalink.

4 Responses to Kvelertakin live ja uusi puhelin

  1. Unknown says:

    Jos hankkisin jonkin puhelimen, jolla tämä some-sompailu sujuisi, niin mikä se olisi? (nimim. Nokia C5)

  2. no esim. nämä Samsungin tai HTC:n Androidit tai sit tietty iPhone. Noksua älä hanki, N900 vaatii asianharrastajuutta vähäsen ja muut on epäkelpoja.

  3. Pasi says:

    Tattis että esittelit mulle uuden bändituttavuuden !
    Aloin tosiaan lukemaan blogiasi alusta jokunen päivä sitten.
    Tyyppäsin tota ensi alkuun spotikasta ja sit pitikin jo ostaa omaks, nimenomaan toi eka plätty.
    Ja kun nyt tässä kirjoittelen, niin on noi sun juoksupostaukset myös mielenkiintosia. Nimim. Sunnuntaihölkkäri jolla puolimaraton tehtynä

    Enivei, keep up the good work ja silleen.

  4. Kiitos Pasi! Mahtavaa! Ja arvostan tota urakkaa, koko paska alusta. Itsekin tulee välillä palailtua vanhoihin teksteihin kun niitä putkahtelee noihin suosituksiin. Sitä on unohtanut mitä kaikkea on kirjoittanut.

    TÄmä osoittaa myös sen, etteivät tekstini vanhene ainakaan kovin äkkiä... hienoa.

    Kvelertakin kakkoslevy oli ikävä kyllä pettymys :(

Leave a Reply

Hei kommentoija! Arvostaisin suuresti jos et kommentoisi anonyyminä, se jotenkin vähentää kommenttisi arvoa. Minä esiinnyn nimelläni, esiinny sinäkin.
T: Jussi

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...