Kirjailijoiden ja muusikoiden urat kehittyvät päinvastaisiin suuntiin

Jep, onpas mahtava ja rohkeasti väittävä otsikko. Ennen kuin avaatte kommenttilootan ja kerrotte miljoona poikkeusta tähän "sääntöön", lukekaa loppuun - ei tässä olla luomassa mitään vedenpitävää totuutta, kunhan fiilistelen.

Otsikko tarkoittaa siis sitä, että usein muusikot luovat hienoimmat albuminsa uran alkuvaiheessa (ts. nuorina), kun taas kirjailijat tarvitsevat muutamia romaaneja taakseen ennen kuin sanat alkavat tosissaan tippua hienoon järjestykseen.

Kirjallisuus on siis enemmän taitolaji ja muusikkous jotain sielunliikkeiden siirtämistä sooniseen muotoon, jonka liika ikääntyminen ja kaavoihin kangistuminen vain pilaa?

Ehkä.

Tämä tuli joka tapauksessa mieleeni kun luin Bret Easton Ellisin ensimmäisen romaanin Less Than Zero. Muistelen että olen aloittanut sen lukiossa, mutta tuolloin englanniksi lukeminen ei vielä luonnistunut niin hyvin, joten se taisi jäädä kesken.

Se oli pettymys kirjaksi. Easton Ellis ei lukeudu ihan lempikirjailijoideni joukkoon, mutta sekä American Psycho että Lunar Park ovat suorastaan loistavia kirjoja. Less Than Zerolla Ellis väläyttelee samoja teemoja, mutta homma jää aika vaisuksi ja tarkoituksenmukaiseksi shokeeraamiseksi, varsinkin jos on lukenut miehen muut kirjat.

Lunar Park on tietynlainen jatko-osa Less Than Zerolle, ja American Psycho taas saman teeman käsittely aikuisten maailmassa ja New Yorkissa (vrt. Less Than Zeron teinimaailma ja Los Angeles). Ihminen ei koe mitään, pelkää katoavansa, haluaa kadota, ei tiedä mitä tehdä. "Disappear here" on lause jonka päähenkilö Clay näkee tienvarsimainoksessa LA:ssa, ja jonka Bloc Party myöhemmin lainasi biisinsä nimeen.

Mutta Less Than Zero ei osaa mennä niin pitkälle ja äärimmäisyyksiin kuin American Psychossa, eikä se myöskään ole samalla tavalla älykäs kuin Lunar Park (jossa hiukan austermaisesti todellisuus hämärtyy, eikä lukija tiedä luottaako kertojaan).

On selvää, että Less Than Zero piti kirjoittaa Ellisin kehityksen kannalta, mutta jos miettii Bloc Partya - joka siis lainasi Ellisiltä aiheen kakkosalbuminsa biisiin - tuli se paras levy tehtyä ensimmäisenä.

This entry was posted in ,. Bookmark the permalink.

2 Responses to Kirjailijoiden ja muusikoiden urat kehittyvät päinvastaisiin suuntiin

  1. Saa niitä poikkeuksia siis kertoa. Heti tuli mieleen National (uusin levy on paras levy) mut kirjailijaesimerkkiä en keksi, jos ei lasketa vain yhden kirjan kirjoittaneita.

  2. Marko says:

    Bret Easton Ellisistä tuli ainakin mieleen miehen Brat Pack -aikalainen Jay McInerney, jonka Manhattanin valot jäi miehen parhaimmaksi kirjaksi.

Leave a Reply

Hei kommentoija! Arvostaisin suuresti jos et kommentoisi anonyyminä, se jotenkin vähentää kommenttisi arvoa. Minä esiinnyn nimelläni, esiinny sinäkin.
T: Jussi

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...