Käyttökokemuksia Soneran Koti TV:stä ja Viihdepaketista

Nyt meilläkin on sitten se. Se laajakaista.

No ei, vaan Soneran Koti TV, joka siis tarkoittaa käytännössä sadan megan valokuitutekniikalla toimivaa nettiä ja siihen kuuluvaa "digiboksia", joka mahdollistaa telkun katselun netin kautta.

Ensimmäisenä pitää sanoa, että Koti TV on ihan järjetön nimi tälle palvelulle. Okei, se toimii KOTONA ja siinä on TV, mutta samat sanat voisi liittää kaapeli-, antenni- ja satelliittitelkkuihinkin. Nimi ei mitenkään kuvaa sitä, että kyseessä on nk. "siirretyn katselun" taivas, joka mahdollistaa 3000 tunnin "tallentamisen". Käytännössä tuo "tallennus" varmaankin vain aktivoi käyttäjälle tietyn ohjelman, Soneran serverit varmaankin tallentavat kaiken telkusta tulevan matskun.

Alussa oli tietysti vaikeuksia. Sadan megan nettiä ei kuulunut, vaikka itse laitteet tulivat jo seuraavana päivänä tilauksesta. Talojakamossa oli häikkää, tai jossain, joka tapauksessa arviolta 7-8 asiakaspalveluun soiton ja yhden asentajakäynnin jälkeen se lähti toimimaan. Loppu oli helppoa - käyttöohjeet olivat riittävät (eli en miehenä katsonut niitä) ja kaikki on loogista.

Parin viikon käyttö on tehnyt kotitaloudestani käytännössä kokonaan tallennuksiin luottavan. Live-telkkua ei ole katsottu enää ollenkaan (no, uutiset joskus). Se on pelkkää on-demandia baby! Tyhmäähän tässä on se, että käsittääkseni joku tekijänoikeussäätö estää sen, ettei voi katsoa mitä tahansa mennyttä ohjelmaa, vaikka SOnera ne varmasti kaikki tallentaa. Pitää klikkailla itse sonera.fi/tallennus-osoitteesta (tai digiboksin ohjelmaoppaasta) tallennettavat ohjelmat.

Tarjoukseen kuuluu myös kahden kuukauden katseluoikeus Viasatin leffakanaviin ja Maikkarin maksukanaviin. Viasatia on tullut katsottua todella vähän, kun niitä leffoja ei voi "tallentaa". MITEN se on Viasatilta pois, jos ne voisi 90 päivän ajaksi (minkä ajan muut ohjelmat säilyvät katseltavina) pitää muistissa. Se lisäisi kanavan katselua ja halukkuutta ostaa tuota palvelua. Kun 2 kuukautta on ulunut, emme todellakaan ala Viasatista maksamaan, kun tallennuksen sallivilta kanavilta tulee riittämiin hyvä leffoja, ja Soneran online-videovuokraamosta saa loput.

Mistä päästäänkin seuraavan marinan aiheeseen: MIKSI uutuusleffat maksavat 4,5 euroa Soneran nettivuokraamossa, jota käyttääkseen pitää jo maksaa Koti TV:n käytöstä. Nehän maksavat sen verran vuokraamossa, DVD:nä! Kun vähennetään fyysisen liikkeen kulut ja dvd-levyn painatus jne, pitäisi hinnan loogisesti olla HALVEMPI kuin Makuunissa tai Filmtownissa. Sama juttu kuin suomalaisissa nettikirjakaupoissa.

Yleisesti ottaen tämä on kuitenkin mahtavaa. Tallennuksissa lymyilee paljon hyviä leffoja, Seinfeldejä (minulla on kaikki ne DVD:llä, mutta onhan ne helpompi katsoa boksilta...), American Dadeja, Matkaoppaita ja muuta roskaa!  BEAUTIFUL.

Valikosta löytyy muuten myös mahdollisuus katsoa joitain Maikkarin Katsomon pätkiä. Mm. eilisen uutisia. HALOO, miksi tuoreimpien pätkien katselua Yle Areenasta, Katsomosta ja Ruutu.fi:stä ei ole saatu integroitua tuohon?

No, valokuitunetin halpuudesta johtuen koko hoito maksaa 20€ kuussa, jonka mielellään maksaisi pelkästä nettiyhteydestäkin, eli voiton puolella ollaan.

Hyvästi live-tv, tervetuloa 100% on demand -katselu.

This entry was posted in ,,,. Bookmark the permalink.

10 Responses to Käyttökokemuksia Soneran Koti TV:stä ja Viihdepaketista

  1. Anonyymi says:

    Viittaamaasi "tekijänoikeussäätö" tarkoittaa lähinnä sitä että Sonerat, Elisat ja kumppanit eivät ole halunneet maksaa tekijänoikeuksien haltijoille tästä verkkotallentamisesta, koska pitävät sitä yksityisenä käyttönä ja siten rajoituksena tekijänoikeuteen VAIKKA kaikkihan me tiedämme, että kyse on tosiaan kuvaamallasi tavalla siitä, että esim. Sonera tallentaa itse KAIKEN kanavilta suoraan servereilleen.

    pikku alustusta asiaan: http://www.mklaw.fi/fi/uutinen/verkkotallennuspalvelut-ja-iptv-tekij-noikeustoimikunta-esitt-ratkaisuja-digiajan

  2. Petra says:

    Suosittelen tvkaistaa, tosi lämpimästi. Se tallentaa kaikki ilmaiskanavat ja ohjelmat ovat sekä katsottavissa kuukauden ajan että tallennettavissa omalle koneelle. Ohjelman laadun voi valita nettiyhteyden nopeuden mukaan ja muutenkin kyseinen palvelu on mahdollisimman rules.

  3. Petra, tvkaista oli tiedossa, mut jopa se, et kytkee läppärin kiinni telkkariin tuntuu vaivalloiselta tohon verrattuna :D

    Ja anonyymille kiitos tuosta tarkennuksesta, muistelin että se oli joteskin noin, mutta ajanpuutteen vuoksi en lähtenyt tarkastamaan. Hölmöläisten hommaa, jos tavoitteena on kuitenkin se, että ihmiset katselisivat mahdollisimman paljon televisiota - ja Viasatin tapauksessa että kokisivat tarpeelliseksi maksaa kuukausimaksun.

  4. Anonyymi says:

    Mielenkiintoista että samalla kun telkkariohjelmat kollektiivisena kokemuksena saavat vihdoinkin uutta puhtia interaktiivisuudesta toimivan some-kommentoinnin muodossa niin samaan aikaan näiden järjestelmien näppäryys vähentää sitä enenevästi. Johtaako tämä väistämättä siihen että suorien lähetysten merkitys kasvaa entisestään, kun ne ovat ainoita, joille määrätty katseluaika on edelleen merkityksellinen? - tässäkö osa tosi-tv:n taikaa? Päästäisiinkö BB-alennuksesta ja saataisiin Dallas-laatu takaisin, jos siirtäminen ei onnistuisi? These questions and many others will be answered on our next episode of Soap.

  5. Hyviä kysymyksiä. Toisaalta sellaiset ohjelmat joissa "kollektiivinen katselu" (vaikka sitten some-kommenttien muodossa) on tärkeää voi katsella livenä. Itse katson lähinnä leffoja ja (vanhoja) sarjoja, joissa tuolla ei ole niin merkitystä. Paljon keskustelua aiheuttavat muiden ihmisten huonoudelle perustuvat realityt ovatkin eri juttu.

    Sarjojen kohdalla tuo sosiaalinen ulottuvuus poistuu, kun ihmiset joka tapauksessa katsovat niitä eri tahtiin (joku lataa heti kun jakso tulee Jenkeissä telkusta, joku katsoo Canal +:lta, joku ilmaiskanava-ensiesityksenä, joku siirrettynä katseluna ja joku vasta dvd:ltä).

  6. Anonyymi says:

    kiva lukea positiivisia kirjoituksia,
    tulee vain mieleen että onko mainos, vai oikeesti positiivinen kirjoittaja joka kirjoittaa positiivisella asenteella kolmannesta puolisostaan ja omista ja yhteisistä lapsitaan yms. eli kaikki on positiivistä.

  7. En oikein ymmärrä kommenttiasi anomuumi, mutta olen kyllä ihan aidosti tyytyväinen edelleenkin tuohon palveluun. Mainoksia ei tässä blogissa ole.

  8. Anonyymi says:

    Elisa Viihde, vastaava palvelu on kyllä paljon mielyttävämpi käyttää, selkeämpi käyttöliittymä ja toimivampi. Samoin laskutuksessa ei ole ollut mitään virheitä 1v aikana, kun niitä Soneralla oli jatkuvasta, tuntui että koko Soneran laskutusvirheet olivat "suunniteltu huijaus" kaikki eivät jaksa, tai halua valittaa kun on varaa maksaa.
    Jos ei saa Elisaa suoraan operaattorolta, sen saa useimmiten kuitenkin paikalliselta, oman paikkakunnan internettarjoajalta, kuten mekin ja hinta on tasan sama.
    Pääsimme Sonerasta eroon kun rakensimme oman talon eikä siihen saanut Koti-TV tä.

  9. Anonyymi says:

    Soneran Koti-TV paketti on erittäin huono ratkaisu.
    100 megan nettiliittymä ainoa positiivisuus. Aikoinaan hommattuani kyseisen paketin ja monien puhelujen jälkeen asiakaspalveluun päätin luovuttamaan. Sillä paketin mukana tulleella thompsonin modeemilla ei tee mitään. Yhyeydet pätki jatkuvasti ja asiakaspalvelu väitti yhteyksien toimivan kunnolla... Joo-pa joo... Ei muuta kuin koti-tv kamppeet kasaan ja varastoon pölyttymään. Ja kaupaan ostamaan toinen modeemi netin käyttöä varten. Uudella modeemilla ei mitään ongelmia yhteyksien kanssa.
    Tällä hetkellä käytössä telewell:n modeemi. Ei enään koti-tv palveluita.

  10. Meillä on toiminut netti moitteetta noiden mainittujen alkusekoilujen jälkeen. Asiakaspalveluun yhteydessä oleminen on tietenkin yhtä tuskaa jos siihen leikkiin joutuu.

Leave a Reply

Hei kommentoija! Arvostaisin suuresti jos et kommentoisi anonyyminä, se jotenkin vähentää kommenttisi arvoa. Minä esiinnyn nimelläni, esiinny sinäkin.
T: Jussi

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...