En halua, että tästä kirjoituksesta saa LIIAN vinyylisnobistisen kuvan, mutta jostain syystä vasta vinyylikiekolta kuunneltuna tajusin tämän levyn. Jopa rakastuin siihen, rajusti. Se "teki järkeä". Viisivuotias tytärpuoleni ihastui levyyn myös, ja tykkää tanssia villisti sen tahdissa, joten tässä on jotain paljon muutakin kuin "älyllinen" ulottuvuus, koska lapset eivät kuuntele musiikkia älyllisestä kulmasta.
Aiemmin olen kuunnellut levyä satunnaisesti, ja Once In a Lifetime on tietysti kuulunut lempibiiseihini ihan teinistä asti, mutta omistukseeni koko levyn hankin vasta vajaa kuukausi sitten, kun siirryin vinyyliaikaan.
Lievää innoitusta levyn pohjaksi hankin aina niin tärkeästä Marc Maronin WTF-podcastista, jossa herra Maron haastatteli taannoin John Calea. He pohtivat yhdessä Brian Enon asemaa tuottajana. Brian Eno tuotti Talking Headsille kolme albumia, joista tämä Remain In Light on viimeinen.
Ilmeisesti Talking Headsin pääjehu David Byrne oli melko tavalla innostunut Fela Kutin afrobeat-meiningeistä ennen tämän levyn tekoa. Jo tätä edeltäneellä Fear of Musicilla (sekin vinyyli on pakkohankinta...) Talking Headsin rytmiikka oli napakkaa, mutta varsinkin Remain In Lightin TÄYDELLINEN a-puoli Born Under Punches - Crosseyed and Painless - The Great Curve on sekä rytmiikaltaan että tuotannoltaan EDELLEEN niin brutaalisti aikaansa edellä että heikkoa tekee.
Biiseistä kuulee, että monet post-mitäliebändit ovat vielä 2000-luvullakin tavoitelleet tätä soundia, mutta vähän kuin Gang of Fourinkin tapauksessa, lähestymiset ovat jääneet yrityksiksi. Esimerkiksi The Great Curven tunnistamattomana alkava kitarasoolo on jotain niin upeaa, että vaikka en normaalisti innostu soundeista, en sitä kuunnellessa VOI kuin pätkähtää olohuoneen villakangasmatolle ja hymyillä.
Myös Byrnen sanoitukset ovat todella hienoja. Once In a Lifetimen yhteiskuntakriittinen "moment of clarity" on tietysti klassikko, mutta tuon mainitsemani a-puolen täydellisyys heijastuu myös sanoituksiin. Minulle tulee mieleen Don DeLillo runomuodossa, tai J.M.G. Le Clezion The Giants (tähän kirjaan kannattaa muuten tutustua, voisinkin kirjoittaa siitä joskus). Tajunnanvirtaa, jossa on järkeä - kai. Tai ainakin musiikin kanssa yhdessä niissä on järkeä. Seen And Not Seen -biisissä mainitaan muuten "beady eye". Ehkä Liam otti nimen bändilleen tuosta biisistä?
She is only party human being
Divine, to define, she is moving to define, so say so, so say so
She defines the possibilities
Divine, to define, she is moving to define, so say so, so say so
Holding on for an eternity
Divine, to define, she is moving to define, so say so, so say so
Gone...ending without finishing
Divine, to define, she is moving to define, so say so, so say so
Tämä levy löytyy esimerkiksi Spotifystä. Mutta noh, vinyylinä se on paras. Jos kuuntelet Spotikasta, muista keskittyä siihen.
Loppuun vielä Once In a Lifetimen legendaarisehko video.
Anteeksi, mutta tämä vinyylipalvonta on hieman koomista (viittaan myös tuohon toiseen kirjoitukseen). Ensinnäkin, jos et ole levyyn jaksanut keskittyä digitaalisena, niin se ei kyllä ole formaatin vika. Toisekseen noista soundeista, oletko hirveästikin vertaillut eri formaatteja kunnon laitteilla? Vanhat albumit cd:llä saattavat kuulostaa paskalta joko siksi, että niitä ei ole mitenkään remasteroitu tai siksi, että ne ovat kompressoitu päin helvettiä loudness war -hengessä. Edelleenkään ei itse formaatin vika. Monet sekoittavat vinyylin rahinan, huminan ja huojunnan "lämpimään analogiseen soundiin". Itse omistan siis Talking Headsia cd:llä ja vinyyleinä ja kehottaisin ostamaan ehdottomasti nuo cd+dvd versiot kympin pintaan ellei vinyyliä satu löytämään muutaman euron hintaan (mikä ei Suomessa tule tapahtumaan). Ne ovat nimittäin taidolla remasteroitu ja kuulostavat upealta.
Oikeassa olet, se on koomista. Siksi olenkin yrittänyt sisällyttää itseironiaa noihin viesteihin. Luultavasti Talking Headsin tajuaminen vasta vinyyliltä kuunneltuna johtuu siitä, että samaan syssyyn hankin uudet kaiuttimet ja vahvistimen. LIsäksi vinyyli saa minut pysähtymään kuuntelemaan levyä, siinä missä Spotify jää taustalle soimaan.
Lisään vielä sen, että olen siinä mielessä anti-hifistelijä, että vaikka musiikin kuunteleminen laadukkaista laitteista on mukavaa, YouTube-tasoisen äänen kuunteleminen ei ollenkaan häiritse minua.