Vuoden tärkein singlejulkaisu

Vähän (tai no, "vähän", tai no, mitä toi ees tarkoittaa, ehkä kursivoituna sitten: vähän) poleeminen otsikko, mutta lukekaas pidemmälle ennen kuin etenette takaisin Facebookiin.

Räppäri, räp-artisti Musta Barbaari julkaisi kuluvalla viikolla ensimmäisen isomman profiilin singlensä Salil eka salil vika.

Se on paitsi aivan tajuttoman hieno biisi, myös tärkeä ulostulo maamme mustalta vähemmistöltä. Mustan Barbaarin nimestä ja esityskielestä selviää, että hän on suomalainen. Mutta hän on musta suomalainen, joten kaikkea pelkäävä kansamme on varmasti antanut Barbaarin kuulla kunniansa läpi miehen elämän.

Nyt hän tulee julkisuuteen, eikä minään leppoisana hassuna mustana miehenä, vuoden sopeutettuna pakolaisena, vaan suomalaisena räppärinä, jolla on bodattu kroppa. Miehenä, jolla on oikeus näyttää pelottavalta, eikä yksinomaan leppoisalta.



Kokonaisteoksessa tärkeänä lisänä toimii musiikkivideo, jolla Musta Barbaari ja hänen ystävänsä pumppaavat kuntosalilla rautaa. Barbaarin ystävätkään eivät ole mitään Spike Leen Bamboozled-elokuvasta ja 1930-luvun Amerikasta tuttuja leppoisan hymyilevä "viihdyttäjäneekereitä", vaan bodattuja miehiä, jotka tekevät muutakin kuin hymyilevät.

Vaikka suomalaiset mustat miehet ovat räpänneet ennenkin, käyttää Musta Barbaari suurimmalla painoarvolla sanoja "nigga" ja "neekeri". Hänellä on myös räppäreille harvinaista itseironian tajua, mikä tekee paketista täydellisen. Toivottavasti Homma-foorumilla kuunnellaan, kun MB räppää käyvänsä sossussa, koska hänellä on jo vaikein duuni: Olla musta mies Suomessa.

Ja tässä en väitä, että sossussa ravaaminen olisi jotenkin tavoiteltavaa, mutta LÄPPÄNÄ tuo on mitä parhain. Siis että hän sanoo sen. Emmekä me edes tiedä, onko asia oikeasti näin, koska Musta Barbaari selvästi liioittelee, kuten räpissä yleensäkin. Sitäpaitsi suomalaisessa pilvenpolttoräpissä sossu/työkkäri/Kela-mantra on miltei pakollinen.

En tiedä kuka biisin on tuottanut, mutta tausta on THC-tahmeaa länsirannikon ulinaa - sitä aidointa. Kertsin laulaa Kemmurun Miska eli Aksim, joten ehkä hän vastaa myös tuotannosta. Musta Barbaarihan on tuttu myös Karri Koiran hype manina, joten joku K-Koiran väestäkin saattaa olla tämän takana. Tosin Aksim lienee tehnyt biisejä myös Koiralle.

ENIVEI. Ulostulona, biisinä, poliittisena eleenä, mc-taidonnäytteenä, yleistaideteoksena voidaan todeta, että kaikki ansiot huomioon ottaen ja yhteen laskien Musta Barbaarin Salil eka salil vika on vuoden tärkein singlejulkaisu.

Kokonaiset albumit ovat usein räppäreiden kompastuskivi, mutta toivottavasti MB hoitaa senkin homman kotiin.

PS. Videota on näköjään kommentoinut myös Poliisilaitoksen kaikkien aikojen paras pr-kampanja, eli nettipoliisi Marko "Fobba" Forss.

This entry was posted in ,,,. Bookmark the permalink.

1 Response to Vuoden tärkein singlejulkaisu

  1. Lauri says:

    Allekirjoitan täysin. Blockfestin hienoimpia hetkiä oli Mustan Barbaarin esiintyminen. Meni helposti väsyneen ja laiskan Wu-Tangin ohi.

Leave a Reply

Hei kommentoija! Arvostaisin suuresti jos et kommentoisi anonyyminä, se jotenkin vähentää kommenttisi arvoa. Minä esiinnyn nimelläni, esiinny sinäkin.
T: Jussi

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...