Blogisynttäri! Also Sprach Jussi neljä vuotta!

HEI!

En nyt veistele tähän mitään väsynyttä analogiaa siitä, millainen nelivuotias on, ja miten niitä ihmistaimea kuvaavilla sanoilla voisi hauskasti myös kuvailla tätä nelivuotiasta blogia.

Oikeastaan olen todella kiitollinen tästä harrastuksesta. Kiitollinen maailmalle ja ihmisille ympärilläni että olen saanut aikaa tehdä tätä.

Alun perin perustin blogin vuonna 2010 siksi, että halusin kirjoittaa jotain muutakin kuin nettiuutisartikkeleja Voice.fi:hin, jota siihen aikaan tein työkseni tv-haastattelujen ohessa.

Sittemmin ammatillinen matka on kulkenut radiotoimittajuudesta Radio Cityn ja Voicen musiikkipäälliköksi ja myöhemmin vielä molempien yhteisömanageriksi. Siinä sivussa blogista on kehittynyt mielestäni hyvin tehty ja omalla äänellä puhuva suomalainen populaarikulttuuriblogi. MINUN mielestäni Suomen paras sellainen. Mutta se onkin vain minun mielipiteeni.

On tärkeätä saada kirjoittaa. Nykyään en kirjoita työkseni niin paljon kuin aiemmin, jolloin kirjoitustaidon kehittäminen on entistä tärkeämpää.

Tämän blogin satojen kirjoitusten myötä olen kuin huomaamattani kehittänyt oman kirjoitustyylin, jonka tarkoituksena jostain kulttuurituotteesta puhuttaessa on saada lukija tuntemaan samoin kuin minä tunsin levystä, kirjasta tai keikasta nauttiessani. Laite- tai palveluarviossa tätä on vaikeampi saada toteutumaan. Muutoin keskityn PALVONTAAN.

On myös hienoa olla mukana Suomen Blogimediassa, vaikkei tällä blogilla valitettavasti ole samanlaisia kävijämassoja kuin SBM:n kirkkaimmilla tähdillä. Sisältömarkkinointi on kuitenkin ala, jota on mahtavaa päästä oppimaan harrastuksen ohella.

Onneksi olkoon Also Sprach Jussi. Olet minulle tärkeä. Luetuin blogimerkintä taitaa olla Jenni Vartiaisen Terra-levyn arvio, #muuten. Täältä löydät blogin ensimmäisen kirjoituksen.

This entry was posted in ,,. Bookmark the permalink.

5 Responses to Blogisynttäri! Also Sprach Jussi neljä vuotta!

  1. Ainakin kaksi vuotta blogiasi lukeneena voin vaan toivottaa hyvää syntymäpäivää ja monen monta vuotta jatkoa!

  2. Heidi says:

    Synttärionnea nelivuotiaalle! Kiva on, että kirjoittelet. Helppo on eläytyä mukana sun tekstejä lukiessa.

  3. Anonyymi says:

    Onnea blogille! Keep up the good work!

    Anni

  4. Jussi says:

    Kiitos onnitteluista!

Leave a Reply

Hei kommentoija! Arvostaisin suuresti jos et kommentoisi anonyyminä, se jotenkin vähentää kommenttisi arvoa. Minä esiinnyn nimelläni, esiinny sinäkin.
T: Jussi

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...