Kurkistus musiikkipäällikön asiakasrajapintaan

Kuten osa lukijoista ehkä tietääkin, toimin ennen nykyistä Spotify-pestiä kahden radiokanavan musiikkipäällikkönä: Ensin Radio Cityn, sitten Voicen.

Tässä ammatissani totuin siihen, että musiikkipäällikkö ja soittolistat ovat henkisesti tarpeellisia vihollisia ihmisille, joiden elämässä on muuten kaikki hyvin. "Lempibiisi ei sattunut tulemaan juuri toivomallani hetkellä - pistänpä palautetta ihmiselle joka on tästä vastuussa".

En kuitenkaan valita, minusta se on tuon unelma-ammatin tärkeä osa. On mukava toimia ihmisten pahan olon venttiilinä - nyrkkeilysäkkinä jota voi kenenkään vahingoittumatta hakata.

Sain melko paljon palautetta, jonka ansiosta ymmärsin, että 99% suomalaisista ei ymmärrä soittolistojen tarpeellisuudesta yhtään mitään. Olen kirjoittanut aiheesta tämän varsin seikkaperäisen tekstin (ja lisähöysteenä Antti Granlundin soittolista-avaus, johon linkkaan tuolla omassa kirjoituksessani), joten ei siitä sen enempää.

Tämä oli siis tilanne kahdella melko tarkasti rajatulla kanavalla: Radio City soittaa rokkia, Voice soittaa uutta hittimusiikkia sekä (tutkitusti) tykätyimpiä hittejä viimeisen noin 15 vuoden ajalta. Suht helppo rajaus.

MUTTA mitä tapahtuu kun puhutaan Radio Suomesta, suomalaisten radioiden tyrannosaurus rexistä ja ikivankasti eteenpäin puksuttavasta mammutista? Kanavasta, joka tavoittaa edelleen muistaakseni yli 1,8 miljoonaa suomalaista joka viikko?

Siellä on perinteisesti soitettu vähän kaikkea ihan saamarin sekaisin. Painopiste on kuitenkin ollut niinsanotussa "nostalgiassa", joka tarkoittaa lähinnä vanhaa suomalaista iskelmää.

Ylellä on kuitenkin viisaasti tajuttu jo kauan sitten, että pelkästään vanhaa iskelmää soittamalla kanava kuolee lopulta kuulijoidensa mukana. Edes Jake Nymanin Beatles-muistelot eivät pelasta. On otettava myös "nuorempaa" musiikkia mukaan - eikä tässä nyt tarkoiteta Martin Garrixin Animalsia, vaan vaikkapa Puppa J:n Lasitimanttei tai Years & Yearsin Kingiä (todella outo valinta soitetuimpien joukkoon, muuten).

Valitettavasti musiikkipäälliköiden kannalta Radio Suomen suurin kuulijakunta on edelleen sitä porukkaa, joka on kotoisin yhtenäiskulttuurista. Meillä on nämä suosikit nämä Iltatuulen soitot, ja näitä me halutaan kuulla kunnes kuolema korjaa - mieluiten siistissä hoitokodissa rauhallisesti.

Mitä siis tapahtuu, kun hienostuneesti musiikkia valikoiva musiikkitoimittajisto vähentää suomalaisen iskelmän osuutta? Mitä tapahtuu, kun yritetään miellyttää yhtäaikaa yli puoltatoista miljoonaa ihmistä?

Tehdään tietysti musiikkitutkimus, koska vain niin saadaan kattavasti tietoa siitä, mitä kannattaa soittaa.

MUTTA, koska radio on henkilökohtainen väline, ihmisille on annettava myös mahdollisuus antaa palautetta.

Väki, joka pitää Radio Suomea auki 9 tuntia päivässä nikottelee kun BBC:n Sound of 2015 -listan voittaja pärähtää soimaan. Studioon istutetaan ENKELIN KÄRSIVÄLLISYYDELLÄ VARUSTETTU musiikkipäällikkö Jorma Hietamäki (eli "karvapää" kuten yksi soittaja häntä kutsuu).

Vaikka päätökset on tehty tutkimusten perusteella eikä niitä herkästi muuteta, annetaan ihmisille mahdollisuus kertoa mitä heillä on sydämellään.

LOPPUTULOS ON PUHDASTA RADIOKULTAA, JONKA TOIVON JOKAISEN KUUNTELEVAN.

Skaala on mieletön. Heti ensimmäinen soittaja on sitä mieltä, että RÄPPI JA ROKKI EI OIKEASTAAN OLE EDES MUSIIKKIA, ja tästä homma vain kuumenee.

Kvalitatiivisellä tutkimuksella voidaan oivasti täydentää kvantitatiivista tutkimusta, mutta radion musiikin ollessa kyseessä en lähtisi tälle tielle.

Ohjelman voi kuunnella täältä, kuunnelkaa ja ihastelkaa. Jorma Hietamäki on niin huolellisen hyväntuulinen vastauksissaan, että kuulee hänen vastaanottaneen tällaisia puheluita jo satoja ennen tätä lähetystä. Hieno mies, selvästi. Vaikka sitä Years & Yearsia en kyllä soittaisi.

EDIT: Tämä antaa myös mielenkiintoisen tulokulman omaan työhöni: Miten saisin vanhan yhtenäiskulttuurin edustajat Spotifyn käyttäjiksi? Iskelmää tulisi hyvin kuratoiduilta listoilta niin paljon kuin sielu sietää, uutiset voisi kuunnella vaikka Yle Puheelta. Toivottavasti joskus onnistun palvelemaan heitäkin. Oma 68-vuotias isäni ei kuuntele radiota, vaan Spotifystä hänelle tekemiäni listoja ja omia bongauksiaan.


This entry was posted in . Bookmark the permalink.

1 Response to Kurkistus musiikkipäällikön asiakasrajapintaan

  1. Henna says:

    kiitos vinkistä, tämä lähetys oli nimittäin IHAN PRICELESS!! Kuuntelin tätä pyörämatkalla töistä kotiin ja paikoitellen nauroin ääneen. Antaa kyllä hyvän kuvan siitä, mitä musiikkipäälikön työ vaikeimmillaan on.

    pyynikkivalssi ennen uutisia varoitukseksi vanhuksille<3

Leave a Reply

Hei kommentoija! Arvostaisin suuresti jos et kommentoisi anonyyminä, se jotenkin vähentää kommenttisi arvoa. Minä esiinnyn nimelläni, esiinny sinäkin.
T: Jussi

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...