Varmasti yksi oudoimmista otsikoista joita olen koskaan kirjoittanut. Mutta paikkansapitävä, ei millään muotoa harhaanjohtava.
Jokainen internetiä vähänkin enemmän selannut on varmasti huomannut, että varsinkin YouTubessa finnien tai mustapäiden puristelua sisältävät videot ovat hyvin suosittuja. Ihmiset pitävät niitä ällöinä, ja silti katsovat.
Mutta mustapäät ovat kuitenkin vielä aika kevyttä kamaa siihen verrattuna, mitä kaikkea ihon alta revittyä miljoonat ovat YouTubessa katselleet. Löytyy sisäänkasvaneita ihokarvoja, kovettunutta korvavaikkua, kärpäsen toukkia ja "mangoworm"-matoja - ja tämä taitaa olla vielä ns. mainstreamia, en edes uskalla ajatella mitä hardcore tässä yhteydessä tarkoittaa.
Kun eräs tamperelainen kääntäjä-sarjakuvanörtti jakoi Facebookissa jokin aika sitten videon, jossa apinan ihosta otetaan pihdeillä irti kymmeniä "botfly"-kärpäsen toukkia, ryhdyin pohtimaan mikä näissä jutuissa viehättää.
Myönnän nimittäin, että osa näistä videoista viehättää jollain oudolla tavalla myös minua. Ei, kyseessä ei ole mikään seksuaalinen mato- tai vaikkufetissi, mutta joku useimmista mielihyväntunteista erillään oleva tunne.
Ryhdyin hieman selvittämään asiaa. Olin nykyjournalismin perinteistä poiketen jopa hämmästyttävän perinpohjainen, ja tutustuin kolmeen lähteeseen.
The Guardianin juttu keskittyy lähinnä finnienpuristelijavideoiden tähtinimiin, ja hieman myös ilmiön taustoihin. Koska saan itse outoja kiksejä JOISTAIN tämäntyyppisistä videoista, käytin itseäni peilinä syitä perustellessa.
Guardianin haastattelemat asiantuntijat puhuvat turvallisesta tavasta kokea inhon tunteita, mutta koska itse en halua nähdä videoita joissa college-opiskelijat hihkuvat kun kaverin jättifinnistä vuotaa valkoista smegmaa, en allekirjoita tätä viehtymyksen pääsyynä.
Myös Medical Daily puhuu turvallisesta inhon tunteesta. Jossain vaiheessa evoluutiota inhoa on tarvittu suojelemaan ihmistä vaarallisilta asioilta, mutta koska nykyisessä kliinisessä ympäristössämme ei ole juuri inhottavia virikkeitä tarjolla (kirjoittaja ei ole ilmeisesti seurannut maahanmuuttokeskustelua Facebookissa), aivomme tuuttavat fanfaareja kun niitä ilmaantuu näkyviin - samalla kuitenkin kertoen, että tämä on inhottavaa hommaa. Tästä syntyy se kahtiajakoinen kokemus josta monet puhuvat.
University of Michiganin tutkija Nina S. Strohminger on kirjoittanut aiheesta kirjankin, The Hedonics of Disgust. Lyhennelmän perusteella hänkin keskittyy yllä mainittuun inhottavuuden kokemisen evoluutiobiologiseen hyrisyttävyyteen.
Minä saan eniten kiksejä videoista, joissa jokin irtoaa. Mieluiten ihosta tai jostain muusta orgaanisesta pinnasta.
Esimerkiksi ala-asteella puukäsityön tunnilla levitin usein Erikeeperiä kämmeneeni, jotta voisin sitten nautinnollisesti repiä sen pois liiman kuivuttua. Samoin saatoin räntäkelillä levittää isukin auton lämmittimen johdon kotipihaan, jotta yöpakkasten jälkeen voisin repiä johdon jäästä irti niin, että jäähän jää jälki.
Irtoaminen. Plumpsahdus. Siksi tuo aiemmin mainitsemani video, jossa "botfly"-matoja vedetään apinasta irti tuotti outoa mielihyvää (katso video jutun lopusta jos uskallat). Vaikka se on hirvittävä video! Enkä ikinä haluaisi edes mennä alueelle jossa tuollaisia matoja on.
Koska tutustuin aiheeseen tuon apinavideon jälkeen, löysin toisen genren joka oudosti miellyttää. MANGOWORM-madot. Varsinkin tämän pätkän kaksi ensimmäistä osiota, jossa koirasta pulpahtelee matoja. Jotain tuossa puristuksessa ja madon siistissä ulostulossa on. Mutta sitten kun matoja on tuhansia ja koirat henkihieverissä tunnen lähinnä surua.
Kuvailen tuntemuksiani yksityiskohtaisesti siksi, että haluan mahdollisten kohtalotovereiden ymmärtävän täsmälleen mistä on kyse. Ei siis niinkään se turvallisesti koettu inhottavuus (ehkä pienessä määrin), vaan nimenomaan se pulpahdus tai jonkin irtoaminen.
Muistan kun nuorena, jos en saanut unta, kuvittelin miten ihosta voisi ottaa turvallisesti jotain irti - vaikka piikkejä tai ihokudosta - mutta niin että se ei sattuisi. Sama tunne, irtoaminen ihosta.
Voin kuvitella, että ihmisille, jotka näkevät näissä videoissa vain loisia tai juntteja puristelemassa finnejä tämä on ollut aika piinallinen kirjoitus.
Mutta toivon, että joku tutkija joskus löytää tämän tekstini ja kääntää sen Facebook Translatorilla ja ymmärtää, että pelkkä "turvallinen inho" ei selitä kaikkea. Olen puhunut.
Testiksi itsellenne: Koittakaa miltä tuo alla näkyvä apinavideo tuntuu.
JÄLKIKÄTEIS-EDIT: Tätä Facebookissa ruodittiin hieman eteenpäin. Onnistuin rajaamaan inhottavuuden kokonaan pois omasta kokemuksestani. Todisteena tuolta apinavideon alta löytyvä video, jossa surinamilaisen sammakon poikaset PULPAHTAVAT emon selästä. Tekee hyvää katsella sitä, mutta siinä ei ole kyse loisista.
Selvisi myös, että epäsäännöllisiä reikiä pelkäävää ihminen kärsii trypofobiasta. Koska tähän minun TILAANI liittyy nimenomaan päinvastainen käytös, kutsun tätä trypomaniaksi, vaikkei se pelkkä reikä riitäkään, pitää olla jotain substanssia myös. Pun intended.
Hae tästä blogista
Minä

Kuka minä olen?
Olen musadiggari, kirjaintoilija, laitteista innostuja ja juoksija. Siviiliammatiltani olen Nelonen Median radioiden musapäällikkö. Blogin mielipiteet eivät liity työpaikkani toimintaan. Jos haluat laittaa postia, se onnistuu jussi.mantysaari(ät)gmail.com
Suositut tekstit
- Onko Suomesta tulossa poppareiden maa? Onko angsti ohi?
- Arvostelu: Netflixin Easy
- Testissä Amphion Argon1 - eli on kaiuttimia ja on KAIUTTIMIA
- Arvio: Miksi Sillan kolmas kausi on niin onnistunut
- Lukuvinkki: Henrik Tikkanen - Majavatie 11 ja Mariankatu 26
- Lukuvinkki: Marko Annala - Paasto
- Lukuvinkki: Satu Rämö - Hildur
- Lukuvinkki: Emily St. John Mandel - Sea of Tranquility
- Lukuvinkki: Rainer Maria Rilke - Letters To a Young Poet (Kirjeitä nuorelle runoilijalle)
- Lukuvinkki: Nathan Hill - The Nix
Uusimmat kommentit
Satunnaisotoksia
Blogeja
Aiemmin ajateltua
- elokuuta 2022 (2)
- heinäkuuta 2022 (3)
- huhtikuuta 2022 (1)
- maaliskuuta 2022 (1)
- helmikuuta 2022 (1)
- tammikuuta 2022 (1)
- joulukuuta 2021 (4)
- marraskuuta 2021 (2)
- lokakuuta 2021 (1)
- syyskuuta 2021 (3)
- elokuuta 2021 (1)
- kesäkuuta 2021 (1)
- toukokuuta 2021 (2)
- huhtikuuta 2021 (2)
- maaliskuuta 2021 (1)
- helmikuuta 2021 (2)
- tammikuuta 2021 (2)
- joulukuuta 2020 (2)
- marraskuuta 2020 (1)
- lokakuuta 2020 (2)
- kesäkuuta 2020 (2)
- toukokuuta 2020 (1)
- huhtikuuta 2020 (2)
- maaliskuuta 2020 (2)
- helmikuuta 2020 (2)
- tammikuuta 2020 (2)
- joulukuuta 2019 (2)
- syyskuuta 2019 (2)
- elokuuta 2019 (3)
- heinäkuuta 2019 (1)
- kesäkuuta 2019 (1)
- toukokuuta 2019 (1)
- huhtikuuta 2019 (1)
- maaliskuuta 2019 (3)
- helmikuuta 2019 (2)
- joulukuuta 2018 (1)
- marraskuuta 2018 (2)
- syyskuuta 2018 (4)
- elokuuta 2018 (3)
- heinäkuuta 2018 (2)
- kesäkuuta 2018 (1)
- toukokuuta 2018 (2)
- huhtikuuta 2018 (1)
- maaliskuuta 2018 (1)
- helmikuuta 2018 (1)
- tammikuuta 2018 (1)
- joulukuuta 2017 (2)
- marraskuuta 2017 (2)
- lokakuuta 2017 (4)
- syyskuuta 2017 (3)
- elokuuta 2017 (4)
- heinäkuuta 2017 (3)
- kesäkuuta 2017 (3)
- huhtikuuta 2017 (3)
- maaliskuuta 2017 (1)
- helmikuuta 2017 (3)
- tammikuuta 2017 (5)
- joulukuuta 2016 (3)
- marraskuuta 2016 (5)
- lokakuuta 2016 (6)
- syyskuuta 2016 (3)
- elokuuta 2016 (6)
- heinäkuuta 2016 (5)
- kesäkuuta 2016 (4)
- toukokuuta 2016 (4)
- huhtikuuta 2016 (5)
- maaliskuuta 2016 (10)
- helmikuuta 2016 (5)
- tammikuuta 2016 (5)
- joulukuuta 2015 (8)
- marraskuuta 2015 (8)
- lokakuuta 2015 (6)
- syyskuuta 2015 (7)
- elokuuta 2015 (7)
- heinäkuuta 2015 (8)
- kesäkuuta 2015 (6)
- toukokuuta 2015 (11)
- huhtikuuta 2015 (11)
- maaliskuuta 2015 (8)
- helmikuuta 2015 (12)
- tammikuuta 2015 (9)
- joulukuuta 2014 (12)
- marraskuuta 2014 (13)
- lokakuuta 2014 (11)
- syyskuuta 2014 (11)
- elokuuta 2014 (12)
- heinäkuuta 2014 (13)
- kesäkuuta 2014 (11)
- toukokuuta 2014 (11)
- huhtikuuta 2014 (15)
- maaliskuuta 2014 (15)
- helmikuuta 2014 (19)
- tammikuuta 2014 (17)
- joulukuuta 2013 (15)
- marraskuuta 2013 (16)
- lokakuuta 2013 (17)
- syyskuuta 2013 (17)
- elokuuta 2013 (13)
- heinäkuuta 2013 (6)
- kesäkuuta 2013 (1)
- toukokuuta 2013 (6)
- huhtikuuta 2013 (6)
- maaliskuuta 2013 (7)
- helmikuuta 2013 (8)
- tammikuuta 2013 (7)
- joulukuuta 2012 (8)
- marraskuuta 2012 (10)
- lokakuuta 2012 (7)
- syyskuuta 2012 (9)
- elokuuta 2012 (7)
- heinäkuuta 2012 (6)
- kesäkuuta 2012 (6)
- toukokuuta 2012 (5)
- huhtikuuta 2012 (5)
- maaliskuuta 2012 (5)
- helmikuuta 2012 (4)
- tammikuuta 2012 (2)
- joulukuuta 2011 (9)
- marraskuuta 2011 (9)
- lokakuuta 2011 (8)
- syyskuuta 2011 (11)
- elokuuta 2011 (10)
- heinäkuuta 2011 (5)
- kesäkuuta 2011 (8)
- toukokuuta 2011 (12)
- huhtikuuta 2011 (17)
- maaliskuuta 2011 (13)
- helmikuuta 2011 (12)
- tammikuuta 2011 (11)
- joulukuuta 2010 (8)
- marraskuuta 2010 (9)
- lokakuuta 2010 (15)
- syyskuuta 2010 (16)
- elokuuta 2010 (1)
He tajuavat mistä on kyse:
MAINOS!!!
Muista myös Suomen paras populaarikulttuuri-podcast Mäntysaari ja Nivala.
aika TMI kommentti tulossa mutta aihe nyt on tämmänen - en tiedä ilmiölle nimeä, mutta luulisi että sillä olisi - tunnistan nimittäin heti tuon tunteen. Kyse ei ole omallakaan kohdalla todellakaan mistään "turvallisesta ällöntunteesta" vaan tietystä tyydytyksentunteesta, kun jotain tosiaankin lähtee irti, pois. Kun jossain on jotain tuollaista kipeää/puristavaa, tekee mieli saada se puristettua pois ja samalla nähdä se prosessi, ja mitä isompi klöntti lähtee irti ja mitä perusteellisemmin, mitä se ikinä onkaan, sitä miellyttävämpää se on. Samalla on kyse tietynlaisesta vastenmielisyydensekaisesta uteliaisuudesta sitä kohtaan, mitä ihmettä siellä ihon alla nyt on ja kuinka paljon. Muistan vieläkin kuinka miellyttävää oli kerran leikata syylä irti varpaasta verisuonineen kaikkineen... sanoisin että tässä on kyse jostain universaalista mielihyväntunteesta, kun jotain lähtee irti/ulos. En tosin silti ole koukussa noihin videoihin, toivottavasti tube ei nyt ala pukkaamaan mainoksia niistä jatkossa.
Heh...
Ja hmm, samaistuin kyllä osittain tuohon tunteeseen. Asioiden irtoaminen tuottaa jonkin sortin mielihyvää. Rakastan nyppiä kulmakarvoja ja muita ihokarvoja oikein hitaasti nautiskellen, nähden miten kauniisti karva liukuu irti tupestaan. Myös ruven irrottaminen on parasta ikinä. Mitä suurempi rupi ja mitä yhtenäisempi se irrotettava pala on, sen hienompaa. Muistan miten lapsena ihoni paloi rantalomalla ja sen jälkeen oli ihanaa irrotella niitä kuoriutuvia ihokaistaleita. Minusta kuitenkin finnien puristelu on aika kuvottavaa (etenkin muilta kuin itseltä), mutta kaikenlaiset muut irtoamiset ja pulpahtelut miellyttää minuakin jollain tasolla.
JES! Te tiedätte mistä puhun! Toivottavasti ehditte lukea myös tuon jälkikäteiseditin minkä tein, ja tuon sammakon selästä irtoavien poikasten juhlasaattueen.
Ei se reikä, vaan ne reunat.
Olisikohan tässä(kin) jokin evolutiivinen perusta: toukkien ym. loisten irrottelu ja pullauttelu ihosta on ollut aikoinaan hyödyllistä. Jos se olisi vain inhottavaa, sitä ei olisi tullut tehtyä ja terveys (eli lisääntymiskyky) olisi kärsinyt. Minulla on lemmikkipupu, joka innostuu hirveästi vaatteissa olevista napeista ja nukasta. Se tykkäisi raastaa ne hampaillaan irti ihan vimmaisessa mielentilassa. Pahoittelen nimettömänä kommentointia, mutta minulla ei ole minkäänlaisia tunnuksia, joita voisin käyttää. Silti teki mieli kommentoida, koska aihe on kiinnostava :) Ja blogisi vaikuttaa muutenkin mielenkiintoiselta. Törmäsin siihen etsiessäni tietoa Infinite Jestistä.
Iddqd: Ehkä juuri niin. Ei sillä reiästä vedetyllä objektilla ole tavallaan väliä.
Anonyymi taas saattaa olla jäljillä, joku hyvin vanhaa perua mielihyvän tunne se on, koska se on niin liskoaivoissa ettei siitä saa oikein järjellä kiinni.