En ole suuri elämäkertojen ystävä (no, tähän sääntöön toki löytyy kymmeniä poikkeuksia, mutta sanotaan että luen aina mielummin romaanin kuin elämäkerran) enkä urheilukirjoja ole lukenut juuri yhtään, mutta kun tässä viimeisen viiden vuoden aikana varovainen jenkkifutiksen seuraaminen muuttui intohimoiseksi ja todella syvälle peliin meneväksi, oli tähän kirjaan pakko tarttua.
Toimittaja-kirjailija Jeff Pearlmanin viidestä sadasta haastattelusta kokoon parsima kirja kertoo Green Bay Packersin (lempijoukkueeni) riveissä suurimman osan urastaan pelanneesta Brett Favresta (lausutaan "Faarv"), joka NFL:ssä ansaitsi itselleen liikanimen "Gunslinger" (joskin sitä käytetään kuvaamaan muitakin pelinrakentajia jotka pelaavat Favren tapaan hurjapäisesti ja riskejä kaihtamatta).
USA:ssa nämä brettfavret, tombradyt, drewbreesit, joemontanat, troyaikmanit ja danmarinot ovat tietysti yhtä legendaarisia ja tunnettuja kuin Seppo Räty, Kimi Räikkönen, Marja-Liisa Kirvesniemi tai Teemu Selänne Suomessa, mutta Suomesta käsin katsottuna en 1990- tai 2000-luvulla törmännyt Brett Favren nimeen koska en erityisesti seurannut jenkkifutista. Vasta hänen uransa loppuvaiheessa arkkivihollinen Vikingsin paidassa aloin kiinnostua miehestä, ja vuosien varrella kokosin jonkinlaisen kuvan Favren persoonasta.
En kuitenkaan tiennyt kuin murto-osan. Muun muassa siksi Pearlmanin kirja oli niin valaisevaa ja viihdyttävää luettavaa. Favren lapsuus Mississippin tuppukylässä ankaran isän valmentamana ja kasvattamana, raivoisa alkoholinkäyttö, kipulääkeriippuvuus ja maaninen seksinjahtaaminen olivat kaikki minulle uusia asioita. Tiesin vain Favren saavutuksista. Yksi Super Bowl -voitto, kolme MVP-titteliä ja maine kaiken kestävänä hurjapäänä.
Kirja on sitä luokkaa brutaalin rehellinen, etten ihmettele, että Favre ei ole halunnut antaa haastatteluja kirjaan. Pearlman tosin kertoo, että Favre oli häneen hyvin kunnioittavasti yhteydessä ja kertoi miksi ei aio osallistua kirjan tekoon, mutta kirjailija jättää asian heidän välisekseen. No, kaikki tietävät, että viralliset ("authorised") elämäkerrat ovat usein tylsää kilvenkiillotusta. Gunslingerissä Pearlman dramatisoi rohkeasti myös sellaisia keskusteluja, joita hänelle ei selkeästi ole näin tarkasti kerrottu, mutta jouhevuuden vuoksi kirjailija on haastattelujen pohjalta ottanut tarinallisia vapauksia ja sanoittanut dialogeiksi suuren osan tapahtumista.
Valtava materiaalimäärä johtaa usein liialliseen perinpohjaisuuteen tai luettelomaisuuteen, mutta osin mainitun dramatisoinnin ansiosta Pearlman kuljettaa Favren elämää jouhevasti eteenpäin. Ei tule ikävä muistelmateoksia tätä lukiessa, vaikka niilläkin toki on omat, ainutlaatuiset ansionsa (luen parhaillaan yhtä omaelämäkertaa josta myöhemmin tässä blogissa).
Paitsi NFL-legendan elämästä, tämä kirja kertoo myös liigan historiasta ja valottaa säälimättömästi pelin äärimmäisen väkivaltaista ja sotaisaa luonnetta. Se avaa näkökulman siihen, mikä tekee jenkkifutarista voittajan: Sitten kun peli lähenee loppuaan ja pelaajat ovat kolhittuja ja väsyneitä, voittajat repivät jostain tarvittavan energian ja puristuksen. Favre tekee sen pelaamalla raastavien kipujen läpi, nousemalla aina ylös kun joku runttaa hänet maahan, ja heittämällä niin kovaa kuin legendaarisesta kädestä lähtee. Favren seuraaja ja Packersin nykyinen pelinrakentaja Aaron Rodgers on pelaajana aivan erityyppinen, herkkäkätinen taikuri joka ei niinkään runttaa kuin tanssii tai pelaa shakkia läpi matsien. Mutta hänelläkin on legendaarinen kyky lopettaa matseja häikäiseviin hail mary -heittoihin. Favre ottaa turpaansa, ottaa turpaansa uudestaan ja sitten kuin ihmeen kaupalla nilkuttaa hyökkäyksen linjan takaa sopivaan heittopaikkaan ja löytää tarvittavat jaardit.
Esimerkin ja pelinrakentajan koko joukkueeseen syöttämän tahdon merkitystä ei voi väheksyä: Helmikuussa Super Bowlin voittaneen Tampa Bay Buccaneersin pelinrakentaja Tom Brady ei ole pelillisesti enää uransa huipulla, mutta saatuaan loistavan joukkueen ympärilleen hän pystyi valamaan joukkueeseen sen ekstrakipinän joka mestaruuteen vaaditaan (ei nyt mennä siihen, että heidän puolustuksen linjansa oli kauden lopussa aivan käsittämättömässä vedossa, ymmärrätte pointin).
Favre ei ole esimerkillinen ihminen, mutta hänen uransa ja persoonansa ovat häikäiseviä ja rakastettavia. Lisäksi, kuten totesin, Jeff Pearlman näyttää mallia siitä miten urheilijaelämäkertoja pitäisi kirjoittaa. Siksi uskallan suositella tätä kenelle vaan. Jos jefukärpänen sattuu puraisemaan niin saa olla yhteydessä, voin auttaa eteenpäin.
