Juoksumusiikkia

Kevät on innoittanut huonokuntoisen bloggaajasankarinkin lenkkipoluille liikunnattoman (paitsi kävelen kyllä koirien kanssa päivittäin useita kilometrejä) talven jälkeen. Aiemmin kuuntelin lenkillä yksittäisiä levyjä - mitä vauhdikasta musiikkia satuin sitten valitsemaankaan.

Nyt päätin kuitenkin lähteä liikkeelle järeämmin asein. Tarvittiin juoksumusiikkia sisältävä Spotify-lista. Listan kokoaminen ensin ajatuksen ja sitten käytännön tasolla osoittautui kuitenkin yllättävän vaikeaksi. Mikä on parasta juoksumusiikkia?

En siis halunnut luottaa enää Slayeriin, Panteraan tai Bad Religioniin, joiden yksittäisten levyjen tahdissa olen joskus lenkkejä juossut. Nyt tarvittiin hypnoottisempaa tavaraa, jota rytmittämään pari perinteisempää biisiä - sekä tietenkin juoksusta kertovaa musiikkia.

LCD Soundsystem teki Nikelle tilauksesta juoksumixtapen 45:33, jonka tahdissa olen myös juossut. Se on kuitenkin liiankin meditatiivinen, kaipaan biisivaihtoja ja shufflen tuomaa yllätysmomenttia. Ensimmäinen valinta - ja itseoikeutettu juoksunavausbiisi on Promoen Long Distance Runner -albumin nimibiisi. Sen suureellisuus ja omiin juoksutottumuksiin suhteutettuna liioitteleva asenne nostavat hymyn huulille ja mahdollistavat reippaan startin. "I'm an athlete, a long distance runner. On a track meet spring, fall, winter, summer".

(on muuten todella vänkyrä jalan asento tuossa...)

Toinen juoksuteemainen pakollisuus on Young Knivesin Superabundance-levyn Fit 4 You, jonka loppuhokema "hey runner, what are you running from" tuo myös pirteyttä ryntäilyyn. Villa Nahin Running On ja Jenny Wilsonin Let My Shoes Lead Me Forward täydellistävät juoksuteemat.

Loppuvalinnat osuvatkin hypnoottiseen ja tyylikkääseen houseen/discoon/elektroon. Tensnaken mestarillinen Coma Cat on esimerkiksi aivan pakollinen raita.

Juoksulistaan voi tutustua täällä.

En ole vielä juossut tämän tahdissa kuin kahdesti, joten mieli on vielä hiukan epävarma. Onko tämä sittenkään parempi suoritusta edistävä lista kuin Bad Religionin Empire Strikes First tai Slayerin Reign In Blood?

Mikä teidät pitää liikkeessä?

Ai niin, suorituksista kirjaa pitää tietenkin Runkeeper for Android, joka toimii puhelimessa loistavasti. Se myös ilmoittaa viiden minuutin välein kuljetun matkan ja keskivauhdin puhuttuna korvaan. Neroutta.

This entry was posted in ,,. Bookmark the permalink.

3 Responses to Juoksumusiikkia

  1. Eliisa says:

    Hyvä ja ajankohtainen aihe! Eilen pitkällä lenkillä ei ollut shuffle päällä, joten tuli vain A:lla ja B:llä alkavia artisteja. Lista oli kuitenkin toimiva. Myös yksi juoksuaiheinen kappale: Blurin No distance left to run. :D Mitään hirmu nopeaa menoa tuo ei kyllä ollut.

    Anthony B:
    Dont Buss Your Gun
    Change Of Weather
    Gun Powder

    Belle & Sebastian:
    I Fought in a War
    The Model
    Beyond the Sunrise
    Waiting for the Moon to Rise
    Don't Leave the Light on Baby
    The Wrong Girl
    The Chalet Line
    Nice Day for a Sulk
    Women's Realm
    Family Tree
    There's Too Much Love

    Blur:
    Beetlebum
    Song 2
    There's No Other Way
    The Universal
    Coffee & TV
    Parklife
    End Of A Century
    No Distance Left To Run
    Tender
    Girls & Boys
    Charmless Man
    She's So High
    Country House
    To The End
    On Your Own
    This Is A Low
    Coffee & TV

    Loppuun vielä pari Bonnie Prince Billyn biisiä, jotka ei kauheasti menoa vauhdittaneet.

    Mulle toimivat lenkillä myös ainakin Interpol, NIN, Kylie, Jontti ja Jodarok, Soft Cell ja Orange Juicen Rip it up.

  2. voi ei :D noin pitkä belle & sebastian -putki olis masentanut mut täysin :D Siis hyvää musaa, mut en lenkkipolulla pystyis...

  3. Sain Facebookin kautta aikoinaan tähän postaukseen vinkin, että Killing Joken Walking with Gods -biisi kuuluu ehdottomasti tälle listalle. Erittäin totta, lisäsin sen nimittäin heti listaan, ja monesti se on kriittisessä vaiheessa tuonut lisää energiaa.

Leave a Reply

Hei kommentoija! Arvostaisin suuresti jos et kommentoisi anonyyminä, se jotenkin vähentää kommenttisi arvoa. Minä esiinnyn nimelläni, esiinny sinäkin.
T: Jussi

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...