Bloggaaminen on nykymaailman henkilöbrändikeskeisessä ilmastossa lähes elinehto. Joka iikan pitää sitoa sopivassa suhteessa työminänsä henkilökohtaiseen minäänsä, herättää keskustelua ja kerätä vaikuttava määrä lukijoita - kenties jopa saada mainostuloja Googlen Ad Wordseista.

Tämä blogi ei ole kuitenkaan syntynyt siksi, että haluaisin rakentaa henkilöbrändiäni LinkedIn-hitit silmissä vilkkuen, vaan siksi, että oli tarve kirjoittaa.

Tein kuitenkin pientä kartoitusta siitä, mitkä postaukset saavat tässä blogissa eniten lukijoita. Tulos oli varsin itsestäänselvä: Koska blogini vakiolukijat lukevat melkein joka postauksen blogilistaa tai muuta rss-syötettä seuraamalla (tai Twitteriin tai Facebookiin laittamieni linkkien kautta), eniten lukijoita saavat ne postaukset, jotka keräävät linkkauksia muualla kuin em. lähteissä.

Pitäisi siis kirjoittaa isojen suomalaisbändien/artistien levyarvosteluja, arvioida laitteita tai nettipalveluita.

Blogiini löydetään myös monien muiden blogien kautta, kiitos siitä kaikille linkkaajille. Erityisen paljon (verrattuna muihin blogeihin) Also Sprach Jussiin löydetään issues.fi-blogin kautta, eli jotain hienoa on Inken, Janin ja Kaapon mahtavan sivuston lukijakunnassa.

Kun aloitin tämän blogin, päätin etten anna huonolle musiikille blogitilaa, mutta ajoittain kun kirjoitan jostain musiikista negatiivisesti, kerää se aina paljon enemmän lukijoita kuin positiiviset kirjoitukset. Niinpä. Aion kyllä jatkossakin kritisoida musiikkia, jos se ylittää tietyn ärsytyskynnyksen.

Itse asiassa negatiivisuudesta on joskus myös hyötyä. Ilmaisin hetken mielijohteesta kesällä Twitterissä mielipiteeni Ukkosmaine-yhtyeestä. Se ei ole yhtyettä mairitteleva. NOH, kevyt sananvaihto on nyt johtanut siihen, että bändin jäsen Wilhelm on esittänyt minulle MARATONHAASTEEN! En ole vielä siihen vastannut, koska hänen esittämänsä ajankohta (toukokuu) on harjoittelun osalta hiukan ongelmallinen, mutta joka tapauksessa hienoa huomata että joskus negatiivisuus voi kääntyä positiivisuudeksi (muutenkin kuin kävijäkäyrän jäykähkönä stondaamisena).

Olen siis huomioinut nämä tekijät. Minun EI kannattaisi kirjoittaa omituisten kirjojen arvosteluja tai esitellä obskuuria ei-blogiseksikästä metallimusiikkia. MUTTA kun en edelleenkään ole pyrkimässä siihen, että Sanoma-konserni ostaa minut bloggaamaan "isolla rahalla", saatte jatkossakin lukea muun muassa J. M. G. Le Clezion The Giants -kirjan aiheuttamasta mahtavasta pienuuden tunteesta, ja siitä, miten sanoissa on sittenkin voimaa.

Tämä on siis sinun, lukijan, kannalta huono uutinen. Mutta tämä on minun blogini.

Loppukevennyksenä vielä EHKÄ hienoin Google-haku, jolla tähän blogiin on löydetty:

homoliinan väri (3 osumaa)