Tässäkin blogissa oli kunnon parhaat levyt -listaus, koska sehän on mahtavaa. Myös muut ovat listailleet, huolella.

Listaukset kiinnostavat, listauspostauksiani kävi lukemassa kolminkertainen määrä ihmisiä verrattuna muihin postauksiin.

Rock-Suomi oli mahtava dokumenttisarja, josta jäi hieno fiilis. Samassa yhteydessä järjestettiin äänestys kaikkien aikojen suomalaisesta rock-biisistä. Radio Suomen järjestämän äänestyksen tulokset julkistettiin pari päivää sitten.

Tuon äänestyksen tuloksissa näkyy masentavasti Rock-Suomi-dokumenttisarjaakin vaivannut nostalgian ylikorostuminen. Kun rockia ostava yleisö vanhenee, on koko rockistakin tulossa enenevässä määrin nostalgiateollisuutta. Kun uusille levyille ei löydy ostajia, pistetään paukut erilaisiin bokseihin. Omassakin tuttavapiirissä on viime aikoina runkkailtu Bruce Springsteenin Darkness on the Edge of Town -levyn jäämistöstä kootulle Promiselle, muita esimerkkejä löytyy Anttilan Top Tenin ylähyllyiltä muhkeissa laatikoissa.

Juu, se lista. Radio Suomen kuulijat ovat äänestäneet niin arvattavan kaanonin kympin kärkeen, että haukottelulta sitä on vaikea edes lukea. Hurriganesien, eli GANESIN, Get On on tietenkin kaikkien aikojen suomalainen rock-biisi. Pelle Miljoona Oy:n Moottoritie on kuuma on toinen ja Yön Joutsenlaulu kolmas.

Eihän noissa tuloksissa tietenkään mitään väärää ole, nehän on demokraattisesti valittu, ja valintojen tunkkaisuus korostuu tuossa Rock-Suomi-teeman nostalgisessa viitekehyksessä. Mutta ei näistä tuloksista voi lukea oikeastaan muuta kuin sen, että suomalainen rock on kuollut.  Okei, kun haetaan klassikkoa kääntyvät katseet väkisinkin taaksepäin, mutta kyllä maailmanlaajuisella skaalalla luodaan jatkuvasti levyjä jotka nousevat klassikkolistoille. Nopealla tarkastelulla taitaa olla niin, että Kotiteollisuuden Helvetistä itään on ainut 2000-luvun biisi ja Kingston Wallin Shine on Me ja Ismo Alangon Kun Suomi putos puusta ainuita 1990-luvun biisejä.

Ihme, ettei nuoremman väestön yhtyeiden street teameissa hoksattu tuota äänestystä, olis saatu piristävästi Tuiskun Anttia tai Uniklubia kärkeen.

Se lista oli joka tapauksessa tylsää menneisyydessä piehtarointia. Entäs sitten tulevaisuus?

BBC:n vuosittainen Sound of -lista on kaunis ajatus. Ikävää on se, että BBC:n vaikutusvaltaisuudesta johtuen koko hässäkästä on tullut itsensä toteuttava ennustus, joka monessa tapauksessa toimii artistia vastaan. Hurts pystyi ohittamaan viimevuotisen Sound of -hypen, mutta moni muu tallautuu median aiheuttaman hypen vastareaktioon.

Kun sillä musiikkibisneksellä nyt kerran menee niin huonosti, on ihan kiva että uusia nimiä nostetaan näin näkyvästi jalustalle. Se, mikä tässä tökkii on juuri tuo, että jonkun auktoriteetin valitsema "tästä bändistä täytyy pitää" ei ole sama kuin NETIN ALUSKASVILLISUUDESSA tai KEIKKAPAIKKOJEN LEMUSSA kasvanut kannatus.

No, onhan tämänkin vuoden listalla hyviä artisteja. Jessie J:n Do It Like a Dude on hittibiisi, James Blake on jumala ja Vaccinesin ainut biisi jonka olen kuullut, on oikein hyvä.

Radio Suomen haukottelulista täällä.

BBC:n Sound of 2011 täällä.

Vastarannankiiskeily riittäköön tältä erää. Kuunnellaan vaikka tuo Vaccinesin biisi kun se on niin kovis. Tarpeeksi kaikua niin kyllä lähtee. Sieltä Interpolin ja Glasvegasin puolivälistä, voiko vihata hei?

Harvoin on musiikinharrastajien piirissä niin kovaa odotusta tv-ohjelmien suhteen kuin tänä syksynä Rock-Suomen kohdalla.

Nyt on kaksi jaksoa takana, ja voin jo tässä vaiheessa todeta, että sarja ylitti odotukset. Odotusarvokin oli positiivinen, mutta ensimmäistä kertaa suomalaisessa musadokumentissa on näin huolellinen ja hieno fiilis.

Ensimmäinen jakso oli nimeltään Kapina, ja se käsitteli lähinnä punkkia. Hienoa arkistomateriaalia oli runsaasti, itseäni häiritsi lähinnä se haastateltujen konsensus, että 1970-luvun loppumetreillä ja 1980-luvun alussa soitettu suomalainen punk oli jotenkin hienoa. Aika tylsää se minusta oli. Varsinkin kun olin juuri lukenut Please Kill Me:n ("punkin suullinen historia"), joka hienosti kertoi siitä newyorkilaisesta alakulttuurista, joka kukoisti hetken - kunnes muu maailma kiinnostui.

Jaksojen teemoittaminen jakaa mielipiteitä. Mielestäni se on kuitenkin parempi vaihtoehto kuin vaikka yhtenäisen kronologian yrittäminen. Bändejä jää toki näinkin käsittelemättä, mutta niistä valittaminen on osa sarjan metakeskustelua - tai verkkoulottuvuutta.

Suomirock-jakso - eli jakso 2 - tavoitti jotenkin helvetin hienosti genren olennaisuuden, vaikka musiikillisesti homma lähtikin hajoamaan 1990-luvun lopulle tultaessa. Siis musiikin genret yleisesti, eihän niitä ysärin lopun - ehkä grungen? - jälkeen ole enää voinut kovin yhtenäisesti kuvata, hajonta on niin suurta.

Enihuu, Popedan, Yön ja Eppu Normaalin muistelot, arkistomateriaalit ja käsikirjoittaja Pekka Laineen pateettinen yhteenveto toimivat äärimmäisen hienosti. Hieno fiilis jäi.

Liitinkin sarjan viralliseen tv-kaanoniin heti Diilin perään. Ensi maanantaina pohditaan progea, mikä lienee lähinnä Laineen omia intressejä. Saapa nähdä onko mies liian lähellä, vai onko hommasta saatu järkevä kokonaisuus.

Kiitos joka tapauksessa tekijöille. Sarja, joka ei lähde kertomaan kaikkea ihan alusta lähtien, vaan palvelee myös niitä, jotka tietävät faktat, on erittäin tärkeä lisä suomalaiseen musiikin historiankirjoitukseen.