Olen kirjoitellut tässä blogissa muutaman kerran aiemminkin syksymusiikista. Täällä ensimmäinen postaus aiheesta seitsemän vuoden takaa. Samasta kirjoituksesta muuten selviää, että blogi täytti syyskuun alussa kahdeksan vuotta. Onnea hälle.
Jok tap, SYKSY. Ja SYKSYN MUSA. Eilen kävin hakemassa onnistuneen Rooman-reissun jälkeen koiramme Ellin Perniöstä. Muu perhe rupesi paluumatkalla torkkumaan, koska hämärä motari ja auton humina. Mietin hetken, mikä olisi sopiva soittolista paluumatkalle, kunnes laskeva aurinko perniöläisessä metsässä auttoi päätöksessä: On tullut syyssoittolistojen aika.
Minulla on niitä monia, mutta yksi niistä on muhkein. Se on upotettuna tämän kirjoituksen loppuun. Ajattelin kuitenkin listata tähän mielestäni kymmenen parasta syksybiisiä. Ehkä ennen listausta on hyvä selventää mitä syysbiisit minulle ovat. Ne eivät välttämättä ole sydänsuruista kertovia muhkeita balladeja. Ne eivät ole kiiltäviä, valtavia tunneryöppyjä. Eilen ajaessani Turun motaria keksin täydellisen määritelmän tähän, mutten voinut kirjoittaa sitä muistiin, koska minulla ei ole itsestään ajavaa autoa. Jotain siinä kuitenkin oli syksyn nuhjuisuudesta, lämpimyydestä, mukana aavistus pimeän uhkaa. Syysbiiseissä on tunnetta, surua ja murhetta, mutta ne eivät ole mitään My Heart Will Go Onia, vaan Jenny Wilsonin Like a Fading Rainbow'ta. Eivät November Rainia vaan Blind Melonin Soul Onea.
Vaikka minusta Spotifylla tuli läpeensä ammattimainen pehmeänsurullisten akustisten soittolistojen laatija, minusta syysmusiikkiin kuuluu yhtä lailla elektroninen ilmaisu. Akustiset biisit toki kuuluvat mukaan myös, mutta omaa syysmakuani ne eivät dominoi samalla tavalla kuin keskiverto-Spotifykäyttäjän mieltymyksiä.
Tässä siis eilen autoa ajaessa pohditut kymmenen parasta syysbiisiä, mielenterveyssyistä eivät paremmuusjärjestyksessä:
* Death Cab for Cutie - The Ice Is Getting Thinner *
Aika selkeä erobiisi, mutta pääsee listalle hienon hiipivän tunnelmansa vuoksi. Kuin polkupyörän ajovalosta hiekkatien pintaan piirtyvä valokeila.
* Radiohead - Pyramid Song *
En ole Amnesiac-levyn suuri ystävä, mutta tämän biisin hellästi syleilevässä ahdistuksessa on syksyistä käpertymistä ja kuolemaa. Hyvä esimerkki siitä, miten joku muu soitin kuin akustinen kitara on lopulta paras syksyn tulkki.
* Mew - Eight Flew Over, One Was Destroyed *
Tämäkin välttää liian mahtipontisuuden. Musiikki opiskelijakämpän runkopatjalle kun maanantai-ilta lokakuussa pimenee eikä viikonlopun darra vieläkään hellitä.
* Bon Iver - re:Stacks *
Sydänsuruteemastaan huolimatta myös pimeyttä ylistävä laulu. Johtuu ehkä siitä, että tarinan mukaan Justin Vernon sävelsi tämän jossain mökillä Emmasta toipuessaan. Jokaisen Spotifyn "surullista akkarimusaa" -listan vakionumero.
* Amy MacDonald - Dancing in the Dark *
Nimenomaan Amy on tehnyt tästä upealla äänellään parhaiten syksyyn sopivan version, Brucen alkuperäinen kertoo jostain muusta kuin syksystä (huomaat ehkä, etten syysbiisejä etsiessäni pureudu kovin syvälle sanoitukseen).
* Salem Al Fakir - Keep On Walking *
Taas sydänsurumusaa, joka kuitenkin kääntyy upeasti kappaleeksi, jolla kesän kepeys saatellaan pois. Repäistään laastari ja antaudutaan syksyiselle auringolle, joka lohduttaa, mutta lopulta vain hetkellisesti.
* Cocteau Twins - Heaven or Las Vegas *
Tämä biisi on juuri sitä mitä syksykin: Raskas ja kevyt. Armoton ja ymmärtäväinen. Kaunis, muttei kaikkien silmissä.
* PMMP - Kiitos *
Soittarillani on muitakin kotimaisia (Vesta lähellä kärkikybää!), mutta vain tämän huolin kärkikymmenikköön. Syksyistä voimattomuutta, luopumista, mutta hellässä ja anteeksipyytävässä kaavussa.
* M83 - You, Appearing *
Tavallaan lähellä liiallista isoutta, syksyyn, mutta lopulta M83:n klassikko kuuluu ehdottomasti tälle listalle, koska se samaan aikaan aukeaa ulospäin ja käpertyy sisäänpäin. Siinä on paljon pimeyttä, muttei mitään pelottavaa. Eniten se on lohdullinen.
* Portishead - Glory Box *
Ei tällaista listaa voi tehdä ilman Porttareita. Koko yhtyeen ydin on kuin tätä listausta varten tehty. Nuhjuinen, synkkä, mutta niin lämmin.
