Näytetään tekstit, joissa on tunniste BEHEMOTH. Näytä kaikki tekstit

Vuoden levyt 2014: Ulkomaiset top 10

Kyllä. Olemme tässä pisteessä. Kaikki vanhat mediat ja instanssit ovat jo vuoden parhaat -listansa julkaisseet – Spotify julkisti jopa kuunnelluimmat biisit vaikka vuotta on vielä jäljellä – mutta minä maltoin odottaa tähän asti.


Olen lähettänyt Rumballe ja Soundille vastaavat listat jo yli kuukausi sitten, ja tänäkin vuonna listani on vähän erilainen niihin verrattuna. Vaan sepä ei teitä lukijoita haittaa, sillä yksittäisten vastaajien listoja ei musalehtien nettisivuilla ajan- ja tilanpuutteen vuoksi julkaista. 

Jälleen kerran. 

Aloitetaan ulkomaisilla levyillä. Mukana linkki tekemääni arvioon jos sellainen on. 

10. Sia - 1000 Forms of Fear



Aivan helkutan vahvoja biisejä! Valitettavasti ei albumimitassa aivan kanna, mutta popsäveltäjänä ja tulkitsijana huikea. Olen arvostellut levyn pidemmin täällä, joten tutustu.

9. Tom Petty & The Heartbreakers - Hypnotic Eye



Vähän yllätyksenä tämä mahtuu listalleni. En vuoden alussa ajatellut, että tänä vuonna Pettyn Tomppa varmaan julkaisee hienon levyn. Mutta niin vain teki! Mahtavaa rentoutta, ajan patinoimaa biisinkirjoitustaitoa ja lämpöisen tuhnuiset soundit. Pakko ihailla Pettyä ja kokeneita muusikoita muutenkin: Miten löytää inspiraatio kymmenien vuosien uran jälkeen? Tässä ei ole mitään pakotettua. Loistavaa musiikkia. Kirjoitin tästä pidemmänkin arvion.

8. J. Cole - 2014 Forest Hills Drive



Tämä on parempi rap-levy kuin Run the Jewels 2, joka oli aiemmin listallani. Tässä riittää helvetisti kuunneltavaa. Olen suorastaan uppoutunut tähän viime päivinä. Jay Z:n perintöprinssi ottaa kruunusta entistä tiukemman otteen. Watch the throne Jaykka. Kirjoitin tästä pidemmänkin arvion.

7. Behemoth - The Satanist



Puolalaisen bläkkisbändin jo ties kuinka mones levy, ja kuinka ollakaan heidän parhaansa! Ehjimpänsä. Kauneimpansa. Rakastan tätä kuivantiukkaa soundia, sekä sitä miten saavutettavia nämä biisit ovat. Paras bläkkis on melodista minusta. Kirjoitin pidemmin levystä täällä.

6. Taylor Swift - 1989



Taylorrrrrrr. Venkoilusi Spotikan kanssa on aiheuttanut sen, että tämä on ainut cd-levy jonka olen tänä vuonna säilyttänyt. Muut olen jakanut palkintoina Voicen netissä, taajuudella tai antanut lahjaksi. Tai laittanut SBS:n musahuoneen levyhyllyyn, joka on enemmän sisustuselementti kuin työkalu. Kirjoittamani arvion jälkeen olen kuunnellut levyä vielä paljon, ja se on parantunut koko ajan. Loistavat biisinkirjoittajat (etunenässä tietysti Swift itse) ja sopiva tasapaino kertsihakuisuuden ja hitaamminlämpenevän hyvyyden välillä. Kirjoitin pidemmin täällä.

5. Kent - Tigerdrottningen



Mielestäni tämän vuoden ohinukutuin levy. Aivan helvetin hyvä! Kentin parhaita! Mahtipontinen, herkkä, haavoittuvainen, kaunis, tyylikäs, vähäeleinen mutta suurieleinen! Sävellyspuolelta todella vahva, sovitus- ja soundipuolelta puolivälissä Tillbaka till Samtidenin koneita ja vanhempien levyjen kitaroita. Kirjoitin pidemmän arvion myös. Lue ja kuuntele.  Juuri nyt soi vika biisi Den Andra Sidan. Kylmikset.

4. Beck - Morning Phase



Vaikka Beck ei ole käytännössä keksinyt tälle levylle mitään uutta, vaan lähtenyt toisintamaan Sea Changesin fiilistä, olen kuunnellut tätä niin intensiivisesti ja rakastanut joka sekuntia, ettei tämän hyvyydestä ole epäilystä. Kyseinen musiikkityyli on Beckin oma. Kirjoitin pidemmin täällä.

3. Weezer - Everything Will Be Alright in the End



Hyväksyn, että tässä vaiheessa elämääni suosikit saattavat olla jotain teini-iän suosikkien uusia lämpeämisiä. Weezer hoiti tänä vuonna kyseisen tontin. Monien pettymysten jälkeen tulivat ja räjäyttivät. Itsetunto on back, biisit on back. Kuunnelkaa tuo lopun instrumentaalikolmikko! SOITANTA! Paras biisi on Da Vinci, koska siinä on niin uskomaton kertsi. Kirjoitin pidemmin täällä.

2. Hozier - Hozier



Tämä ei ehtinyt Rumban ja Soundin listoihini, mutta viimeisen kuukauden aikana olen kuunnellut tätä aivan helvetisti. Tilasin vinyylinä tämän myös, joten olen kuunnellut irkkumiehen debyyttiä kotona, autossa, lenkillä, duunissa ja unissanikin muistaakseni tämä soi. Ensimmäiset seitsemän biisiä ovat täydellisyyttä hipovia ja jos homma jäisi siihen oltaisiin klassikon äärellä. Homma HIEMAN laiskistuu lopussa, mutta vain hieman. Bluesia, gospelia, indie rockia, folkia, uskomaton ääni ja hienoja biisejä.  Kannattaa tutustua. Pidempi arvio täällä.

1. Ed Sheeran - X



Näyttää siltä, että tänä vuonna musiikkimakuni oli kaanon to the max, sillä Sheeranin X on ollut myös maailman mittakaavassa vuoden kuunnelluin levy - ainakin Spotifyn kautta. On sitä myytykin eniten. Ja ihan syystä! Ei tässä ole yhtään huonoa biisiä, ei edes "ihan hyvää", vaan koko Äksä on kultaa alusta loppuun. Vieläpä niin, että Spotifyn pidennetyllä special editionilla on kolme biisiä jotka eivät nekään huononna kokonaisuutta, vaan päin vastoin parantavat sitä. Nuori Ed on tehnyt niin kovan levyn, että hänen on myöhemmin urallaan vaikeaa parantaa tästä. Eniten kuuntelemani levy tänä vuonna, paras levy tänä vuonna. Sisältää myös vuoden parhaan biisin Thinking Out Loud. Pidempi (tosi pitkä) arvioni täällä.


Siinä!  Huomenna sunnuntaina tai mahdollisesti maanantaina julkaisen listan parhaista suomalaisista levyistä. Kertokaa mitkä levyt jäivät minun listaltani uupumaan?


Posted in , , , , , , , , , , , | 6 Comments

Levyarvio: Behemoth - The Satanist

Jos sattuu olemana vähän eksoottisemmasta metallimaasta, tulee aina mainituksi kyseisen maan "vientitoivona" tai "ylpeytenä". Vähän niin kuin Moonspell Portugalin, Rotting Christ tai Septicflesh Kreikan, Celtic Frost Sveitsin ja Behemoth Puolan.

Behemothin Demigod on hieno levy, muuten olen kuunnellut "Bettareilta" lähinnä irtoraitoja. The Satanist on minusta vielä Demigodiakin parempi, eli voimme puhua bändin suuresta hetkestä.

Yleensä suuriin hetkiin tarvitaan jokin suuri liikkeellepaneva tapahtuma. The Satanistin tapauksessa sellaisena voi pitää laulaja-kitaristi Nergalin sairastumista leukemiaan pari vuotta sitten. Ukko selvisi, ja teki The Satanist -nimisen levyn.

Levy perustuu jonkun synkän ajattelijan teksteihin, ja hyvä niin. Tärkeintä on, ettei mukaan ole ympätty liikaa puheosuuksia, sillä ne pilaavat melkein minkä tahansa metallilevyn.

Behemothin musiikki on onnistunut sekoitus äärimetallin alagenrejä. Tästä tunnistaa tekijänsä. Mutta mikä tekee The Satanistista Behemothin uran parhaan levyn?



Lyhyesti: Kaikki on kohdallaan ja tasapainossa. Levy kuulostaa karhean raa'alta, raikkaan kirpeältä. Levyssä on voimaa, ja se antaa energisen ja kirkkaan itsetietoisen ja riemukkaan olon, kuten hyvällä metallimusiikilla on tapana tehdä.

Olen miettinyt tätä ominaisuutta ennenkin, enkä osaa sanoa mistä se johtuu. Hyvä äärimetallilevy saa minut tuntemaan itseni jotenkin ENEMMÄN elossa olevaksi. Kirkkaan tietoiseksi itsestä. Tätä on vaikea selittää, mutta fiilis ja olotila on hyvä. Fiilis ei ole missään nimessä väkivaltainen tai raivokas, mutta energinen ja voimakas kyllä.

Blow Your Trumpets Gabriel. Miten HÄRSKI ja naurettava nimi biisille. Mutta niin se vaan avaa tämän levyn, rehdisti turpaanvetoasenteella. Nergalin laulusta on studiossa saatu vaikuttava. Äärimetallissa örisijän soundi on kaikki kaikessa, ja tämä on juuri sopivan selkeä, mutta silti murhaa.

Tämä on Behemothin kymmenes levy, joten heille on kertynyt myös kokemusta kokonaisuuden hallinnasta. Levyn mitalla tyylit vaihtelevat juuri riittävästi, hitaammista tunnelmapaloista (Ben Sahar) ihokarvoja värisyttävään paahteeseen (nimibiisi, O Father, O Satan, O Sun).

Jos et ole pitkään aikaan kuullut hyvää uutta bläkkislevyä, kokeile tätä. Et pety. Kolmella biisillä on latinankielinen nimikin!



Posted in , , , , | 2 Comments
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...