PITEMMITTÄ PUHEITTA! KONFORMISTINEN PARHAUSLISTANI!

Jokaisesta mainitusta levystä olen kirjoittanut myös pidemmän arvion, linkki jutun yhteydessä. Klikkailkaa niin saan hullut massit bannerinäytöistä.

Oli aika hyvä levyvuosi Suomessa minusta. Kriitikkolistoilla pärjännyttä DJ Kridlokkia olen kuunnellut valitettavan vähän (enkä siihen riittävän isosti syttynyt, se etelä-gangasta-flow suomeksi ei ole oikein koskaan toiminut minulle, paitsi ehkä kahdella Stöön biisillä), ja Tippa-T:n ep:tä en kelpuuttanut albumisarjaan, muita disclaimereita tässä ei ole.  Ai, paitsi että Willie and the Goodsoulsin Fortunate Son ja Iisan Iisa ovat bubbling under -levyjä.

10. Jannika B - Šiva

Jannika Wirtasen paras albumi on vielä tulossa, luulen. Tämä oli kuitenkin debyyttiin verrattuna paljon ehjempi ja sisälsi monta hyvää biisiä. Tullut kuunneltua paljon. Huikeimmillaan huikea, joskin epätasainen. Kirjoitin myös pidemmän arvostelun.

9. Eva & Manu - Cinnamon Hearts

Tämä pääsi yllättämään, koska ekan levyn aikaan en tykännyt Evasta ja Manusta YHTÄÄN. Tätä on tullut kuunneltua syksyn mittaan todella paljon. Jos Cinnamon Hearts -biisi ei maistu, ei kannata tuomita koko levyä, sillä luonteeltaan tämä on sopiva sekoitus synkkyyttä ja söpöilyä. Kirjoitin myös pidemmän arvostelun.

8. Pepe Willberg - Pepe & Saimaa

Yhdyn kehukuoroon VAIKKA välillä tuntuu, että tämä levy olisi parempi ilman Pepe Willbergiä. Toisaalta ei voisi kuvitella kenenkään muun laulavan näitä biisejä. Kirjoitin tästä myös pidemmän arvostelun.

7. Kaaoksen Ystävät - Loppu

Vuoden yllättäjä. Levy, joka lojui työpöydälläni monta kuukautta, kunnes sinkkutiedotteen saavuttua sähköpostiin pistin levyn soimaan.  No, pidin minä siitä ekasta ep:stäkin, joka tosin julkaistiin nimellä Jukka Ruostila & Kaaoksen ystävät. Epätrendikästä, helvetin hyvin sävellettyä ja huolella toteutettua musiikkia. Kirjoitin tästä myös pidemmän arvostelun.

6. Jukka Nousiainen - Huonoa seuraa

Tällä levyllä on totisesti hetkensä, ja siinä on outoa tenhoa, vaikkei se todella vuoden paras levy olekaan. Rohkea toteutus, joka tuntu hyvin suunnitellulta, vaikka se varmaan onkin vain virrannut artistista nauhalle. Lukuisia helmiä, mutta myös pari nuupahdusta. Kirjoitin tästä myös pidemmän arvostelun.

5. Stam1na - SLK

Stam1nalla on kova sarja albumeja tehtynä, mutta vielä jaksavat petrata. Tämä pääsee lähellä Uudet kymmenen käskyä -levyn täydellisyyttä, ollen bändin toiseksi paras albumi. Jaksavat haastaa itseään tiukkuudessa, sävellysten tasossa ja konsepteissa. Kuoliaaksi ruoskitut hevoset on ns. vitun kova biisi, Stamppujen parhaimmistoa. Kirjoitin tästä myös pidemmän arvostelun.

4. JVG - Voitolla yöhön

Järkyn kova tuotanto läpi levyn, pursuilee hittejä, mutta silti tinkimätöntä ja tekijöidensä näköistä menoa. Jare ei MC:nä mahdu Suomessa top kymppiin eikä Villegallekaan aivan kärkeä hätyyttele, mutta JVG pärjää tiukan härkisti omalla tyylillään. Sopivan häröjä hahmoja myös. Kirjoitin tästä myös pidemmän arvostelun.

3. My First Band - Corazon

Kuka tekee pokkanaamalla Queenin, Princen ja Dave Matthews Bandin sekoitusta ja saa sen kuulostamaan hyvältä? Kysymystä voinee luonnehtia retoriseksi, onhan tämä levylistauksen kohta, jossa puhutaan My First Bandin levystä. Kahden (yli)pirteän levyn jälkeen bändi laajensi repertuaariaan myös elämän varjopuoliin, ja jälki on upeaa. Manilla Vanilla on vuoden parhaita biisejä, eikä tässä muutenkaan ole heikkoa hetkeä. Kirjoitin tästä myös pidemmän arvostelun.

2. Kasmir - AMK Dropout

Hölmö nimi ei haittaa. Luulin oikeasti, että Suomessa ei olisi mahdollista tehdä tällaista levyä. Falsetissa laulava miespoppari – suomenruotsalainen miespoppari – joka laulaa vadelmaveneistä ja "poustbreikap-seksistä". Miten se voisi lähteä? Mutta kyllä se voi! Kun on tarpeeksi hyviä biisejä, ja tuotantotiimi joka tietää mitä tekee. Ehkä 1-2 heikompaa biisiä, mutta helposti paras suomalaisen miespopparin levy koskaan, ja tämän vuoden toiseksi paras levy. Kirjoitin tästä myös pidemmän arvostelun.

1. Haloo Helsinki! - Kiitos ei ole kirosana

Vaikka tätä levyä arvostellessani moitin bändiä lievästä riskinoton puutteesta, kun loppuvuodesta kuuntelen levyjä läpi ja mietin mikä niistä on paras, ei vastaus voi olla mikään muu kuin tämä. Haloo Helsinki! on tehnyt suomirokista omanlaisensa version, joka viidennellä albumilla on hiotussa iskussa. Näin hyviä biisejä harvoin osuu samalle levylle. Vielä kun levy alkaa mielestäni vuoden parhaalla biisillä - Köpis 2012 - niin en oikein keksi kuka olisi tänä vuonna voinut tehdä paremman levyn. Sopivassa suhteessa sydänverta, viihdyttämistä, soittotaitoa, biisinkirjoitusta, biisinkirjoitusta, biisinkirjoitusta. Tuotanto jättäytyy taka-alalle, mielestäni viisaasti. Elli on entistä vahvempi tekstittäjä. Tämä bändi on totta. Kirjoitin tästä myös pidemmän arvostelun.

Teen näistä Spotify-soittolistan vielä tänä vuonna. Sellaisen, jossa on kaksi biisiä jokaiselta tässä mainitulta sekä Ulkomaiset top 10 -listan levyltä.

Eilen todistettiin se, että bändien tiedotteista on sittenkin hyötyä myös ei-toimittajille!

Kävi nimittäin niin, että Kaaoksen Ystävät -yhtye lähetti tiedotteen uudesta musiikkivideostaan Pietari Brahe. Ja silloin muistin, että FÄK, näiden levyhän tuli keväällä, ja minähän odotin sitä levyä, mutta pistin tuonne pinoon odottamaan kuuntelua, kevät kun oli epäsuotuisaa aikaa muutenkin tälle musalle.

Ja eilen sitten kaivoin Loppu-levyn työpöytäni matalasta "to keep" -levyjen pinosta. Onneksi kaivoin, sillä levy on hyvä!

Tutustuin bändiin ensi kertaa 2011 kun toimitin YleXin mainiota Uuden musiikin aamuvuoro -ohjelmaa. Silloin innostuin yhtyeestä heidän Punainen aurinko -ep:nsä myötä, jolta tässäkin on pari biisiä mukana. Soitin Eteinen-biisiä radiossa. Hieno biisi! Myös Hiekkalinnat-ep:n nimibiisi on kelpuutettu mukaan. Mahtava laulu sekin.

Aluksi Jukka Ruostila & Kaaoksen Ystävät -nimellä tunnettu yhtye on poistanut Jukka Ruostilan nimestään, mutta kyseinen henkilö on silti yhtyeen tunnistettavaääninen laulaja joka myös säveltää ja sanoittaa biisit.

Lyhyesti kerrottuna Kaaoksen Ystävien musiikissa on kyse siitä hetkestä, kun Alice In Chains kohtaa Ismo Alangon tai jonkun muun vanhemman polven suomirock-legendan. Näistä aineksista voisi teoreettisesti ajateltuna saada aikaan myös aivan kamalaa paskaa, mutta Kaaoksen Ystävät välttää tällaisen mahdollisuuden kertakaikkisesti.

Taannoin Haloo Helsinki!:n levyä arvostellessani puhuin sävellystyön tärkeydestä, ja se on tärkein yksittäinen tekijä myös tämän levyn onnistumisessa. Maestro Ruostila lainaa biisien tyyliä ehkä enemmän Seattlesta kuin Suomesta, mikä on hyvä ratkaisu, sillä ei täällä nyt ihan kaikkien tarvitse ammentaa Juicen tai Göstan perinnöstä.

Miten minä nyt tämän hyvyyttä vielä perustelisin? Vähän kuin suomalaisten leffojen kohdalla voi aina valittaa käsikirjoituksen huonoudesta, on bändeillä paha tapa säveltää lepsusti. KY tunnistaa biisien tärkeyden. Muotokieli on Happoradion ja Alice In Chainsin välimaastosta - ja vieläpä niin, että jos et pidä Happoradiosta tai AIC:stä, saatat silti pitää KY:stä.

Tämän bändin kohdalla on puhuttu niin paljon Alice In Chainsista, että se alkaa varmaan bändiä itseään kyllästyttää, mutta kun tässä on niin paljon samaa! Hyvällä tavalla saatana! Ismo Alangon laulumaneereja kuuluu myös, mutta annetaan se anteeksi kun kokonaisuus on niin varmaääninen.

Eteinen, Pietari Brahe, Hiekkalinnat, Tango liskoille ja Ei ihan vielä ovat parhaat biisit, mutta kuten todettua, tässä puhutaan onnistuneesta kokonaisuudesta. Osassa biiseistä tarttuvuus lähentelee jopa Apiksen tasoja.

On todella virkistävää, että suomalainen bändi onnistuu grungessa. Olisiko ensimmäinen kerta suomeksi kun näin käy? Vai tuleeko teille mieleen muita esimerkkejä?

Vuoden 10 parhaan kotimaisen levyn joukossa, epäilen ma tässä vaiheessa vuotta. Harmi että Lost in Music -keikka on torstaina ja minä paikalla vasta perjantaina!