PITEMMITTÄ PUHEITTA! KONFORMISTINEN PARHAUSLISTANI!

Jokaisesta mainitusta levystä olen kirjoittanut myös pidemmän arvion, linkki jutun yhteydessä. Klikkailkaa niin saan hullut massit bannerinäytöistä.

Oli aika hyvä levyvuosi Suomessa minusta. Kriitikkolistoilla pärjännyttä DJ Kridlokkia olen kuunnellut valitettavan vähän (enkä siihen riittävän isosti syttynyt, se etelä-gangasta-flow suomeksi ei ole oikein koskaan toiminut minulle, paitsi ehkä kahdella Stöön biisillä), ja Tippa-T:n ep:tä en kelpuuttanut albumisarjaan, muita disclaimereita tässä ei ole.  Ai, paitsi että Willie and the Goodsoulsin Fortunate Son ja Iisan Iisa ovat bubbling under -levyjä.

10. Jannika B - Šiva

Jannika Wirtasen paras albumi on vielä tulossa, luulen. Tämä oli kuitenkin debyyttiin verrattuna paljon ehjempi ja sisälsi monta hyvää biisiä. Tullut kuunneltua paljon. Huikeimmillaan huikea, joskin epätasainen. Kirjoitin myös pidemmän arvostelun.

9. Eva & Manu - Cinnamon Hearts

Tämä pääsi yllättämään, koska ekan levyn aikaan en tykännyt Evasta ja Manusta YHTÄÄN. Tätä on tullut kuunneltua syksyn mittaan todella paljon. Jos Cinnamon Hearts -biisi ei maistu, ei kannata tuomita koko levyä, sillä luonteeltaan tämä on sopiva sekoitus synkkyyttä ja söpöilyä. Kirjoitin myös pidemmän arvostelun.

8. Pepe Willberg - Pepe & Saimaa

Yhdyn kehukuoroon VAIKKA välillä tuntuu, että tämä levy olisi parempi ilman Pepe Willbergiä. Toisaalta ei voisi kuvitella kenenkään muun laulavan näitä biisejä. Kirjoitin tästä myös pidemmän arvostelun.

7. Kaaoksen Ystävät - Loppu

Vuoden yllättäjä. Levy, joka lojui työpöydälläni monta kuukautta, kunnes sinkkutiedotteen saavuttua sähköpostiin pistin levyn soimaan.  No, pidin minä siitä ekasta ep:stäkin, joka tosin julkaistiin nimellä Jukka Ruostila & Kaaoksen ystävät. Epätrendikästä, helvetin hyvin sävellettyä ja huolella toteutettua musiikkia. Kirjoitin tästä myös pidemmän arvostelun.

6. Jukka Nousiainen - Huonoa seuraa

Tällä levyllä on totisesti hetkensä, ja siinä on outoa tenhoa, vaikkei se todella vuoden paras levy olekaan. Rohkea toteutus, joka tuntu hyvin suunnitellulta, vaikka se varmaan onkin vain virrannut artistista nauhalle. Lukuisia helmiä, mutta myös pari nuupahdusta. Kirjoitin tästä myös pidemmän arvostelun.

5. Stam1na - SLK

Stam1nalla on kova sarja albumeja tehtynä, mutta vielä jaksavat petrata. Tämä pääsee lähellä Uudet kymmenen käskyä -levyn täydellisyyttä, ollen bändin toiseksi paras albumi. Jaksavat haastaa itseään tiukkuudessa, sävellysten tasossa ja konsepteissa. Kuoliaaksi ruoskitut hevoset on ns. vitun kova biisi, Stamppujen parhaimmistoa. Kirjoitin tästä myös pidemmän arvostelun.

4. JVG - Voitolla yöhön

Järkyn kova tuotanto läpi levyn, pursuilee hittejä, mutta silti tinkimätöntä ja tekijöidensä näköistä menoa. Jare ei MC:nä mahdu Suomessa top kymppiin eikä Villegallekaan aivan kärkeä hätyyttele, mutta JVG pärjää tiukan härkisti omalla tyylillään. Sopivan häröjä hahmoja myös. Kirjoitin tästä myös pidemmän arvostelun.

3. My First Band - Corazon

Kuka tekee pokkanaamalla Queenin, Princen ja Dave Matthews Bandin sekoitusta ja saa sen kuulostamaan hyvältä? Kysymystä voinee luonnehtia retoriseksi, onhan tämä levylistauksen kohta, jossa puhutaan My First Bandin levystä. Kahden (yli)pirteän levyn jälkeen bändi laajensi repertuaariaan myös elämän varjopuoliin, ja jälki on upeaa. Manilla Vanilla on vuoden parhaita biisejä, eikä tässä muutenkaan ole heikkoa hetkeä. Kirjoitin tästä myös pidemmän arvostelun.

2. Kasmir - AMK Dropout

Hölmö nimi ei haittaa. Luulin oikeasti, että Suomessa ei olisi mahdollista tehdä tällaista levyä. Falsetissa laulava miespoppari – suomenruotsalainen miespoppari – joka laulaa vadelmaveneistä ja "poustbreikap-seksistä". Miten se voisi lähteä? Mutta kyllä se voi! Kun on tarpeeksi hyviä biisejä, ja tuotantotiimi joka tietää mitä tekee. Ehkä 1-2 heikompaa biisiä, mutta helposti paras suomalaisen miespopparin levy koskaan, ja tämän vuoden toiseksi paras levy. Kirjoitin tästä myös pidemmän arvostelun.

1. Haloo Helsinki! - Kiitos ei ole kirosana

Vaikka tätä levyä arvostellessani moitin bändiä lievästä riskinoton puutteesta, kun loppuvuodesta kuuntelen levyjä läpi ja mietin mikä niistä on paras, ei vastaus voi olla mikään muu kuin tämä. Haloo Helsinki! on tehnyt suomirokista omanlaisensa version, joka viidennellä albumilla on hiotussa iskussa. Näin hyviä biisejä harvoin osuu samalle levylle. Vielä kun levy alkaa mielestäni vuoden parhaalla biisillä - Köpis 2012 - niin en oikein keksi kuka olisi tänä vuonna voinut tehdä paremman levyn. Sopivassa suhteessa sydänverta, viihdyttämistä, soittotaitoa, biisinkirjoitusta, biisinkirjoitusta, biisinkirjoitusta. Tuotanto jättäytyy taka-alalle, mielestäni viisaasti. Elli on entistä vahvempi tekstittäjä. Tämä bändi on totta. Kirjoitin tästä myös pidemmän arvostelun.

Teen näistä Spotify-soittolistan vielä tänä vuonna. Sellaisen, jossa on kaksi biisiä jokaiselta tässä mainitulta sekä Ulkomaiset top 10 -listan levyltä.

Kuten kuka tahansa minua somessa seuraava (@jussi_mantysaari Instagramissa, seurata kannattaa jos haluaa nähdä jackrussellin, vinyylin ja juoksevan miehen kuvia) tietää, olen ollut aivan helvetin tohkeissani tästä levystä.

Näin Kasmirin ensimmäistä kertaa livenä tänä keväänä, kun Universal järjesti Emma-etkot. Kasmir nousi juhlapukeutuneen kutsuvierasyleisön eteen näyttäen hämmentävän paljon Universalin a&r-jehu Pyhimykseltä. Minulle oli ennakkoon hehkutettu, että nyt on tulossa kova suomalainen miespoppari. Epäilin, koska suomalainen miespoppari ei ole koskaan julkaissut hyvää kokonaista levyä minun kirjoissani. Ei sillä, että heitä olisi hirveästi tätä ennen ollut moista edes yrittämässä.

Kasmir veti muistaakseni Wowwowwow'n ja Vadelmaveneen. Hän teki heti vaikutuksen. Ensinnäkin nousta tuntemattomana jähmeän kutsuvierasyleisön eteen 50 senttiä korkealle lavalle ja vetää falsetista "aina kun sut nään meen wowwowwow" vaatii pokkaa. Sitä Kasmirilla (eli Thomas Kirjosella) toki on, sillä myöhemmin minulle selvisi, että hän oli se 15 Minutes Before the Diven taitava laulaja.

No, sitten tuli Vadelmavene, josta tuli kesän suurin hitti. HANKOON jne. Olin käynyt Hank Solon ja Jonas duppel-V Karlssonin studiolla kuuntelemassa tulevaa levyä levy-yhtiön pyynnöstä. Tuolloin biisit olivat vielä osin demoja, mutta paljon oli jo valmiina. Kuulosti helvetin hyvältä, mutta ajattelin odottaa mielipiteeni kanssa siihen, että saan kuulla levyn rauhassa, sillä studiossa istuessa ja fiilistelymielialalla moni musa kuulostaa hyvältä.

Onneksi ei tarvinnut pettyä. AMK Dropout on hölmöstä nimestään (ymmärrän kyllä Kanye-viittauksen) huolimatta PARAS suomalaisen miespopparin levy koskaan. Siis jos lasketaan soolona omalla nimellään vetävät yrittäjät. Itse asiassa olin jo luullut, ettei tällaisen musan kanssa onnistuta Suomessa. Mutta sitten tuli tämä partajeesus, falsettia vetävä partajeesus!

Vadelmavene ja WOWWOWWOW ovat hittejä, mutta kun täältä olisi tulossa vielä ainakin pari sinkkuhittiä lisää. Ryan Gosling on ihan vitunmoinen party anthem ("mä haluun ajaa niinku Ryan Gosling, ja tatuoida sun kuvan mun nahkarotsiin", KAMAAN mikä sanoitus), Iholla saattaa olla parin vuoden päästä katsottuna tämän levyn isoin biisi (ainakin toivon niin), mutta lepsusti sävellettyä biisiä ei oikeastaan ole. Antheemista (anteeksi finglanti) suomalaista pop-musaa. Hengitän huohottaen. Ei tällaista pitänyt olla! Mutta nyt on.

Hank Solo ja Jonas W. tekivät kovaa jälkeä jo Sannin levyn kanssa, ja sama ääriskarppi meno jatkuu nyt. En sano, että AMK Dropout olisi jotenkin vallankumouksellinen tuotannoltaan - nämä kaikki jutut on jo Jenkeissä tehty - mutta tuotanto TOIMII ja tukee mahtavasti biisejä. Kasmirilla ja muilla säveltäjillä on joku geeni, joka estää kertsittömän tai melodiattoman biisin tekemisen. Ei Suomessa pärjää tanssikoreografioilla, vaan pitää olla BIISEJÄ ja artisti jossa on tarttumapintaa. Tuotanto ottaa ROOLIA - sekin on uutta suomalaisessa popissa.

Valkoista kohinaa, avausbiisi, on upea. Sen kohdalla tulee fiilis, joka kestää levyn loppuun. Miten tämä kaveri saa nämä jutut onnistumaan? Tyler the Creatorilta lainattua biittiä, hullua falsettia ja särötettyä laulua, ja SILTI kaikki kuulostaa oikealta. Onnellinen mies -biisin Kendrick Lamarr -fiilistely ei tunnu matkimiselta, vaan luontevalta suomalaiselta pop-musiikilta. Levyn lopettava Aavikko rakentaa upean ison rakennelman, joka viedään tylyyn seinälopetukseen asti tarvittavalla pokalla. Huomautan tässä jälleen, että Kasmir osaa oikeasti laulaa. Hän on taitava laulaja.

Mistä lähtien Suomessa on julkaistu luontevaa pop-musaa? No tästä lähtien!

Mikä vertaus minulla oli tästä levystä mietittynä? James Blake kohtaa Justin Timberlaken ja Ceebrolisticsin? Ei se ollut noin kömpelö, mutta jotain sinne päin. Ja siinä oli joku melodisempi suomalaisbändi mukana.

Jälleen kerran, words fail me. Tuntuu etten osaa hehkuttaa tarpeeksi vakaasti. Jos tämä levy ei saa tulokas-Emmaa ensi talvena niin maailmassa on virhe. Aivan helvetin kova debyytti. #Nainen pyörii tuossa ympäri kämppää, ja kyselen häneltä jatkuvasti, että "tajuatko miten innoissani olen tästä levystä???".

No, jotain paranettavaa etsiässä sanottakoon, että Vioittumaton, S.T.I.K. ja Rumaa voisivat olla vähän parempia, mutta kun nekään eivät ole huonoja, eivät edes keskinkertaisia, keskinkertainen plus ehkä! Ja sitäpaitsi tämä on debyytti! 11 biisiä jotka toimivat! Tai no, Indiana Jones on enemmän välisoitto, mutta kuitenkin.

Rakastan. Vuoden parhaita suomalaisia levyjä, ellei paras.