Also Sprach Jussi - eli ajatuksia vähän kaikesta

Kun tutkin Veronica Maggion tulevan Satan i Gatan -levyn taustoja, törmäsin tietoon että albumin on tuottanut Markus Krunegård -niminen mies.

Sitten ryhdyin kuuntelemaan hänen musiikkiaan ja ihastuin isosti, etenkin debyyttialbumi Markusevangelietiin.

Muzadiggarina kävin tietenkin läpi myös sen tunteen, että minunhan olisi pitänyt LÖYTÄÄ tämä artisti jo kauan sitten. Kenties joku on sitä yrittänyt jossain vaiheessa tyrkyttääkin, mutta en vain ole ottanut onkeeni.

Krunegård tekee joka tapauksessa kasarigoottailuun vivahtavaa elektronista poppia niinsanotusti pilke silmäkulmassa. Markusevangelietin Jag är en vampyr on ilmeisesti miehen suurin hitti, ja se on kieltämättä ukon tarttuvin biisi. Samalta levyltä löytyvä Ibland gör man rätt, ibland gör man fel on myös hieno biisi.

Markusevangelietin jälkeen vuonna 2009 Krunegård julkaisi samana päivänä kaksi erillistä albumia, Prinsen av Peking ja Lev som en gris, dö som en hund.


Kun tutkiskelin Krunegårdin taustaa, tajusin että hänhän on se Laakso-yhtyeen kaveri. Siis se ruotsalainen indiebändi joka teki mm. hämmentävän Mämmilärock-albumin. Ja nyt siis tuottaa Veronica Maggion kolmosalbumia.

Lahjakkuutta löytyy. Hänen ansiostaan sain jälleen kerran kokea sen mahtavan tunteen kun ymmärtää yhtäkkiä jonkun artistin hienouden. Romantikkona jaksan fiilistellä sitä fiilistä. Fiilis ruokkii fiilistä. Juu, vähän väsyttää, olin nimittäin eilen Emma Gaalassa. Kiitos järjestäjille, oli kerrankin upeat puitteet, ja esiintyjätkin olivat hyviä.

Mutta nyt fiilistellään Krunegårdia, onko tuttu mies?

Radioheadin fanit nimittäin puolustavat ja kääntävät suosikkinsa vajavaisuuksia positiivisiksi samalla jedi mind trick -metodilla kuin kiihkeimmät Apple-fanitkin.

Puhun tietysti suurella kohulla julkaistusta King of Limbs -albumista, josta bändi ilmoitti neljää päivää ennen julkaisua nettisivuillaan, mitä kautta sen sai tilata viikko sitten perjantaina. Fyysinen "newspaper album" saapuu maaliskuussa ja sisältää kaikenlaista tilpehööriä tuplavinyylistä ja cd:stä lähtien.

Digitaalinen albumi sisältää kahdeksan biisiä elektronista Radioheadia. Luulen, että fanit ovat hieman hätääntyneet musiikin tasosta, sillä vaikka sitä fanifoorumeilla suitsutetaan melko pidäkkeettömästi, sen lyhyydelle ja musiikin heikolle tasolle on keksitty selittäviä SALALIITTOTEORIOITA.



 Ei siis missään nimessä voi olla niin, että Radiohead on julkaissut yksinkertaisesti tylsän ja tekotaiteellisen levyn. EI. King of Limbsin mahdollinen huonous johtuu siitä, että tämä onkin vain ensimmäinen osa jotain suurta ja mahtavaa, kenties NELIOSAISTA ALBUMIA. Tai kenties nämä ovatkin vain jotain vitsiraitoja jotka Thom Yorke pieraisi kokoon Lotusflower-videon kuvauksissa? 


Tässä se Apple-fanboy-analogia. Itse suhtaudun Appleen ja Radioheadiin samalla tavalla. Parhaimmillaan heidän tuotteensa ovat täysin ylivertaisia, esimerkiksi tämä läppäri jolla tätä juttua kirjoitan tai OK Computer -levy. Mutta kyllä hekin voivat tehdä tuotteita, jotka ovat epäkiinnostavia. Kuten King of Limbs, Amnesiac, Hail the Thief tai Apple TV.


Tämä ei siis ole levyarvio. En ole jaksanut kuunnella King of Limbsiä läpi joten en sitä halua arvostella. Sen mitä olen levyä kuunnellut ei kyllä vakuuta alkuunkaan. Biisejä jotka eivät uskalla olla biisejä. Muusikoita jotka ovat sulkeutuneet omaan erinomaisuutensa. 

Voihan olla, että bändi julkaisee lisää materialiaa. Ilmeisesti Amnesiac koostui Kid A -sessioissa tehdyistä jutuista. Mutta ei keskiverron musiikin julkaiseminen ole mitään mielenkiintoista mystisyyttä, vaikka kuinka olisi tulossa lisää materiaalia myöhemmin. 


Se on näköjään YouTubessakin. Kuunnelkaa ja ostakaa jos tykkäätte.