Hei, tämä on ensimmäinen kirjoittamani levyarvio yli kolmeen vuoteen! Hieno tunne. Blogi on muutenkin ollut vähän tauolla, koska vaihdoin työpaikkaa ja on kauheasti hässäkkää, lisäksi minulla on yksi isompi kirjoitusprojekti ja kahden paksun kirjan lukeminen kesken.

Seli seli, mutta onpa mukavaa päästä levyarvioputkeen takaisin. Nyt naatitaan.

Päätin valita comeback-arviolevykseni Vestan Lohtulauseita-debyn, joka lienee liittoittelematta tämän vuoden odotetuin kotimaisen artistin debyyttilevy.

Vesta tuli itselleni tutuksi 2015-vuoden Anteeksi-singlellä, joka herätti huomion kotimaisen biisimassan keskellä. Ensin se oli persoonallinen ääni, mutta seuraavana vuonna ilmestynyt Vielä1 oli jo biisinäkin onnistunut tasapainottelu indie-uskottavuuden ja pop-tarttuvuuden välillä. Tätä kapoista huippua pitkin Vesta on sittemmin kulkenut, tehden kuitenkin tällä debyytillään aavistuksen verran korjausliikettä indie-uskottavuuden puolelle.

"Indie-uskottavuus" on tosin vähän tyhmä termi kuvaamaan Lohtulauseita-levyä. Se kuulostaa vahvatahtoisen artistin levyltä. Artistin, joka tietää mitä on tekemässä. Joskus tämä johtaa "indie-uskottavuuteen", eli siihen, ettei jokaista biisiä ole optimoitu radio- tai Spotify-soittoa ajatellen. Mutta jos vastakohtana olisi ollut Ota varovasti:n tai Sun kadun (miten nämä taipuu???) kaltaisten "poppia jota kuunnellaan Kalliossakin" -biisien julkaiseminen single-pohjalta, olisi lopputuloksena voinut olla vesittynyt kompromissi Vestan oman vision ja levy-yhtiön toiveiden välillä.

Sitä paitsi levyn saavuttama kiinnostus myös ns. suuremman yleisön joukossa osoittaa, että Vestan nimenomaan kannatti julkaista albumi, eikä jatkaa sinkuttelua. Albumimitassa hän sai mahdollisuuden julkaista Turvallista sotaa tai Vestallica -tyyppisiä singlemuodosta vapaita biisejä, jotka kuitenkin toimivat upeasti jos ollaan keskellä albumia. Ensin mainitun puheintro lipsahtaisi niin helposti korniksi, että minulle tulee edelleen kylmiä väreitä kun näin ei käykään.

Lopputulos on toivottavasti pitkän ja mielenkiintoisen uran tyylipuhdas avaus, joka ei jää pelkästään Helsingin Sanomien Kulttuurisivujen tärpiksi (Kanerva, Antti Pouta ja M, mä mietin teitä nyt).

Koska olen urbaani nuori kuluttaja, olen lähinnä kuunnellut tätä levyä vinyyliltä. Vaikka hiteimmät Sun katu ja Ota varovasti ovat A-puolella, huomaan odottavani eniten b-puolen herkistelyjä. Turvallista sotaa tuli jo mainittua, mutta Ei tunteilla on myös hieno, aavistuksen trip hoppinen kaipuubiisi. Lohtulauseita-sanoitus paljastaa ikäänsä paljon vanhemman sielun, jonka näkemys tekee vaikutuksen. "Biisi on poikkeuksetta aina kuulijan oma, kun jokainen kuulee sen mistä tietää parhaiten." Hienosti sanottu!

Ehkä palasin levyarviopolulle vähän liian helpon vastuksen kanssa. On helppoa ja ihanaa kirjoittaa tällaisesta valtavasti ennakkoon hypetetystä levystä, joka tulee ja lunastaa odotukset. Ei tarjoa paitsi älyllistä tyydystystä siitä, että artisti on tehnyt oikeita ja toimivia valintoja, vaan antaa myös sydämelle ravintoa lohduttavilla lauseillaan. Vuoden levyjä, varmasti. Kiitos Vesta.