Archive for toukokuuta 2019

Lukuvinkki: Tara Westover - Educated (Opintiellä)

Taas sain kirjakerhosta lukusuosituksen ja tartuin, vaikka "tapahtui tosielämässä" ei sinänsä olekaan lempigenreni. MUTTA vaikka tämä kirja on hyvinkin "tapahtui tosielämässä", niin tämä on myös monia tärkeitä asioita käsittelevä tarinallinen nonfiktio.



"We are all more complicated than the roles we are assigned in stories."

Tara Westover on Idahossa kasvanut tohtori Cambridgen yliopistosta. Hänestä tuli tohtori 27-vuotiaana, vaikka lähtökohdat eivät olleet kovin otolliset – ainakaan yliopistokoulutukselle. Hän kasvoi Idahon perämetsissä hyvin uskonnollisessa mormoniperheessä, jota hallitsi isän salaliittoteorioilla väritetty ankara maailmankatsomus.

Perheen tapoihin kuului muun muassa se, ettei lapsia rekisteröity millekään viranomaiselle ennen kuin on pakko. Siksi Tarakaan ei tiedä omaa syntymäpäiväänsä. Vanhemmat eivät muista tarkasti, eikä hänen syntymäänsä ole rekisteröity minnekään, koska Taran kätilöäiti synnytti hänet (ja muut lapset) kotona. Koulutus on myös saatanasta, siksi Tara ja sisaruksensa käyvät "kotikoulua", jota ei tosin käytännössä ole, mutta kysyttäessä heidät on opetettu valehtelemaan, että äiti opettaa heitä päivittäin.

“The most powerful determinant of who you are is inside you,” he said. “Professor Steinberg says this is Pygmalion. Think of the story, Tara.” He paused, his eyes fierce, his voice piercing. “She was just a cockney in a nice dress. Until she believed in herself. Then it didn’t matter what dress she wore.”

Todellisuudessa lapset työskentelevät isän "scrap yardilla" (mikä se nyt on suomeksi kun on metalliromua josta erotellaan erilaiset jatkohyödynnettävät metallit) ankarissa oloissa. Vanhemmat eivät myöskään usko sairaanhoitoon, koska sekin on tietysti saatanasta, joten isotkin haaverit hoidetaan lähtökohtaisesti kotona äidin yrttipohjaisilla voiteilla.

Lähtökohtien epätodennäköisyydestä huolimatta osa sisarusparvesta kiinnostuu koulutuksesta, ja vanhempien vastustuksesta huolimatta Tara kurottaa kohti ympäröivää yhteiskuntaa laulu- ja teatteriharrastuksen sekä junior college -opintojen muodossa. Perhe tietysti vastustaa, minkä lisäksi yksi isoveljistä pahoinpitelee häntä.

"I read only a few pages of each book before slamming it shut. I’d never seen the word “vagina” printed out, never said it aloud."

En halua spoilata "juonta" sen enempää. Westover itsekin korostaa alkusanoissa, ettei tämä ole kirja mormonismista tai muistakaan uskonnoista. Perheen mielipuolisuus ei ole uskonnosta lähtöisin, vaikka se antaakin valmiin kehyksen toteuttaa ahdistavaa elämäntyyliä. Kirja käsittelee nimensä mukaisesti opiskelua, koulutusta ja sen tärkeyttä. Toisaalta se käsittelee perheitä, etiikkaa, moraalia, mielenterveyttä ja muistin epäluotettavuutta (lempiteemani jota esimerkiksi minun ja Mikon Festarikesä 2018 ja Access All Areas -podeissa käsitellään usein).  Ilahduttavasti ja tähän blogiin liittyen yksi kirjan tärkeä viesti on se, miten tärkeää lukeminen on.

Educatedin lukemista tuli nostattava olo. Se ei ole mikään tsemppikirja, "vaikeuksien kautta voittoon", "hymyllä siitä selviää" tai muu lentokenttien kirjakaupoista löytyvä kannustava hömppä. Mutta se nostattaa viisaudellaan ja ratkaisemattomuudellaan. Tulee mieleen (ehkä ylikäytetty) Aaro Hellaakosken viisaus johon tämän kirjoituksen – korniudenkin uhalla – lopetan:
Tietä käyden tien on vanki / vapaa on vain umpihanki.


Posted in , , , , | Leave a comment
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...