Luin vaihteeksi non-fiktiota. Ei kuitenkaan historiaa tai muutakaan tiedettä, vaan ehtaa self help -kirjallisuutta. Harvemmin tällaiseen hankkeeseen ryhdyn, mutta ystäväni, joka on ansioitunut muiden asioiden ohessa self help -guruna, antoi tämän kirjan minulle lomalukemiseksi, joten annoin palaa.

Olen paasannut kaikille jotka jaksavat kuunnella, että saan hienosta romaanista enemmän elämänohjeita kuin sadastakaan self help -kirjasta, eikä Subtle Art of Not Giving a Fuck sinänsä tehnyt poikkeusta. KUITENKIN on sanottava, että se on virkistävän suorapuheinen ja järkeä tekevä, ja mikä tärkeintä, se tekee selkeän pesäeron tyhjään posiposi-ajatteluun.

Mark Manson on suosittu self help -bloggaaja, ja epäilenkin, että tämä kirja on jonkinlainen tiivistelmä hänen blogissa esittelemistään ajatuksista. Otsikko on räväkkä, mutta osin klikkiotsikoksi luettava, sillä Mansonin mukaan meidän on kyllä "annettava vittuja", mutta on tärkeää valita, mistä asioista välitämme. On siis tärkeää olla välittämättä asioista, jotka eivät edistä kehittymistämme ihmisinä.

Olen self help -kirjoja lukiessani huomannut (lähinnä Seth Godinia ja juoksukirjoja), että otsikon esittämä varsinainen ajatus ei yleensä kanna julkaisukelpoisen kirjan mittaa, joten mukaan täytyy ympätä muutakin. Niin tässäkin tapauksessa. Pääidea siitä, että on tärkeää pystyä valitsemaan mistä asioista kantaa murhetta, on hyvä, ja Mansonin ajatus etenee loogisesti (vaikkakin kirjan nimi voisi oikeasti olla "Subtle Art of Giving a Fuck About the Things That Matter). Kuitenkin päästäkseen 200 sivun mittaan Manson laajentaa ajatuksen jonkinlaiseksi elämänfilosofiansa yleisesitykseksi, joka pohjautuu hänen elämäntarinaansa ja bloginsa teksteihin. Ei voi olla palauttamatta mieliinne mahtavasta The Nixistä löytyvää lainausta "most biographies are just self help books in disguise", sillä juuri sitä Manson tekee. Onhan viesti aina vahvempi jos sen pohjustaa tarinan ja esimerkin kautta.

Toki muitakin esimerkkejä on käytetty, jopa varsin herkullisesti. Anekdootti Filippiinien viidakoihin unohtuneesta japanilaissotilaasta on usein kuultu, mutta "immortality projectista" kirjoittanut psykologi teki vaikutuksen sekä elämäntarinallaan että ajatuksillaan.

Jos nyt vielä yrittäisin tiivistää Mansonin ajatuksia, niin niissä on havaittavissa paljon samaa omieni kanssa. Ihmiset "nykymaailmassa" ovat liian herkkiä epämukavuuden tunteelle, mikä esiintyy yliherkkyytenä loukkaantumiselle muiden puolesta ja itseriittoisuuden tunteina. Negatiivisille tunteille on paikkansa, ne ovat jopa välttämättömiä tasapainoisen elämän saavuttamiseksi. Onnellisuus ei ole pysyvä tila, vaan muodostuu oikein valittujen vastoinkäymisten voittamisesta.

Jos siis olet kokenut "JUST NÄIN" -tunteita self help -kirjojen äärellä, uskallan luvata että tässä kirjassa on substanssia. Siitä huolimatta, että johtoajatus levähtää kokoelmaksi neuvoja tasapainoiseen elämään, Manson on huolellinen ja looginen ajattelija, jonka juoksutuksia seuraa mielellään.

Tämä blogikirjoitus syntyi turkkilaisen hotellin säkkipimeällä parvekkeella eräänä sunnuntai-iltana. Eväänä yksi jääkaappikylmä Tuborg ja asusteena lämpötilasta johtuen vain bokserit.