Archive for helmikuuta 2012

Hyvät ja huonot uutiset

Hyvät ja huonot uutiset -tv-ohjelmasta on molempia kerrottavana. Hyvät uutiset: HJHU on hyvä ohjelma. Huonot uutiset: HJHU ei käsittele uutisia, vaan tarjoaa nokkelasanaisille ihmisille vuorotellen paikkoja hauskoihin anekdootteihin.

On outoa, että symppaan yhtäkkiä Mikko Kuustosta. Tai en minä häntä koskaan ole inhonnut, mutta suhtautunut välinpitämättömästi. Tässä ohjelmassa hänen tehtävänsä on lähinnä nauraa silmät sirrillään, mutta se toimii!

Olisi hienoa, jos telkussa olisi Hyvät ja huonot uutiset, joka oikeasti käsittelisi uutisia. Mutta ei se olisi niin viihdyttävä, eikä sitä voisi käsikirjoittaa noin tarkasti.

Kerronpa teille haaveen: Voisin erittäin mielelläni sivutöikseni olla jonkun tuollaisen ohjelman paneelissa. Olisin tosin parempi ei-käsikirjoitetuissa jutuissa, mutta hyvä kässärikin kelpaisi. Ei mitään musiikkiaiheista, vaan ihan yleistä asiaa. Mutta niin, että siinä olisi sitä asiaakin eikä vain kaskuja.

En olekaan vielä katsonut eilistä HJHU-jaksoa, jossa vieraana on Paavo Väyrynen. Luulis olevan laatua.

Radiojuontaminen on kuitenkin kuningaslaji. Sen kertoo kait sekin, että kaikki julkkikset haluavat aina olla radiojuontajia. Ja kaikki muutkin. Siinä pitää heittäytyä niin paljon, ja siinä ollaan enemmän persoonan varassa kuin tv-juontajien tapauksessa. Jonkun Idolsin juontaminen koostuu kameraa kohti kävelystä ja prompterille kirjoitetun puujalkavitsin laukomisesta (kärjistys & provo). Totuus on kuitenkin se, että pari vuotta sitten olisin varmasti ottanut tuollaisen pestin vastaan, että hyvä täältä puskista on huudella. Mutta nyt: HJHU-tyylisiä hommia tänne kiitos, kuitenkin tätä blogia luetaan tuotantoyhtiöissä todella tarkasti.

Mihinköhän tämäkin nyt liittyi?

On vähän orastavaa flunssaa ja teki mieli kirjoittaa. Ehkä katson kumminkin nyt sen HJHU:n.

Ja ai niin, lepää rauhassa Pokla, Tavastian poke. En voi väittää tunteneeni miestä, mutta kun tarpeeksi usein käy Tavasialla niin hän kyllä muistaa naaman, ja päästää murahtaen sisään eikä edes katso toimittajien nimilistaa, jota tietysti snobina usein käytän.

Vähän yllättävähkönä musiikkivalintana tämän päivän blogiin Kuustonen Kettunen Kaartamoa.


Posted in , | Leave a comment

Levyarvio: Pariisin kevät - Kaikki on satua (sis. palvontaa)

Tämä arvio sisältää palvontaa, ei levy, jos otsikon (sulkeilu) hämmentää.

Pariisin Kevään kolmas albumi Kaikki on satua ilmestyy puolentoista viikon kuluttua, ja se on bändin paras tuotos. Se on myös aiempaa enemmän BÄNDIN tuotos, vaikka Arto Tuunelan "lapsi" onkin (oOotteko koskaan lukenut bändihaastista jossa levystä käytetään lapsivertauskuvaa? Eikö oo hienoo? Tosi toimiva jotenkin? "Vaikea synnytys"?).

Jotain ihmeellistä on tapahtunut Sony Musicilla PK:n sinkkuvalintoja tehtäessä. Viime kerralla peli korkattiin Invisible Manilla, vaikka Tämän kylän poikii olis TIETYSTI ollut ilmeisin valinta. Eikä siitä tehty edes videota! Minä olen tästä Sonyn ladyjen kanssa jutellutkin. Jälkiviisaana totta kai. No, Astronautti ei muutenkaan ollut kokonaisena albumina toimiva, liian paljon heikkoja raitoja, samasta muotista veistettyjä. Sitä kuuluisaa lupausta löytyi.

Tälläkin kertaa eka sinkku on onnettomasti valittu. Saari on sellainen Astronautti-levyn biisi, jossa on kyllä kiva melodia, mutta ei koskettavaa unohtumattomuutta. Kaikki on satua -levyltä ei löydy ehkä ihan Tämän kylän poikii tasoista radiohittiä, mutta ihan vaan biiseinä monet näistä ovat bändin top femmaan yltäviä. Esimerkiksi On aika juosta, Ehkä kaikki palaa itsestään ennalleen, Kesäyö, Vanginvartijan uni, Lopeta! tai Kevät.



Oikeastaan vain vika biisi Häikäisee ja mainittu Saari eivät oikein lähde. Häikäiseen kohdalla Tuunela & Dudes eivät ole onnistuneet mielestäni nostatuksessa kunnolla.

Kokonaisuutena tässä on sitä Pariisin Kevään ideaa puhtaimmillaan. Raikasta, aavistuksen naiivia mutta silti taitavaa pop-musiikkia. Tämä levy tulee sikäli jakamaan mielipiteet, että kenties Rubik-jäsenistön läsnäolosta ja bändin kasvaneesta roolista tai Tuunelan halusta johtuen tässä irroitellaan ja soitetaan paljon enemmän kuin aiemmin. Toki Tuunelan puhtaasti tuottamia biisejäkin löytyy, Lopeta! ja Sytytä valo ovat pieniä esitelmiä miehen kokonaisuuden hallinnasta. Mutta minä tykkään enemmän revittelevästä otteesta. Irtonaisuudesta. Vanginvartijan uni. Huh, miten kaunis biisi.

Kauhean pitkä ja muka-analyyttinen arvio. Sitä minun piti oikeastaan sanoa, että tästä tulee todella hyvälle tuulelle, ja että tässä on todella paljon loistavia kappaleita. Toivottavasti tämä kasvattaa bändin suosiota, mutta olen huomannut, että jos minä tykkään jostain levystä oikein paljon, kansan syvät rivit eivät, mietitään vaikka Stellaa.

Kiitos PK, parin viikon päästä levyjulkkarit, pakko käydä tarkastamassa niinkutsuttu LIVEKUNTO.

Ps. On aika juosta -biisissä on MAHTAVAN ikuinen Suomi-melodia. Herkistyn. VITUN hieno biisi.

Jos vielä antaisin tähtiä, lätkisin tälle täydellisyyden, vaikkei se täydellinen olekaan. Mutta tuntuu hyvältä sielussa.

Posted in , , , | 9 Comments

Levyarvio: Swallow the Sun - Emerald Forest and the Blackbird

Huuuuuuuuuuuuuuuuuuuuhhhhh huuuuuuuuuuuuuuuuuuuh miten kovalla tavalla alkaa suomalaisten metallilevyjen vuosi.

Ok, onhan Swallow the Sun ollut Tekijä jo pidemmän aikaa, ja itsekin olen pinnallisen myhäilevällä tavalla diggaillut heidän albumeistaan, ehkä niistä varhemmista eniten (no, minulle "ensimmäinen" StS-levy on heidän kolmantensa) rajummasta otteestaan johtuen.

Mutta nyt tärähti.

Viime torstaina otin työhuoneeni rauhassa ja hyvän äänentoiston suomin mahdollisuuksin ensikuuntelun Emerald Forest and the Blackbirdia. Odotin edellisalbumien tapaista reaktiota: Ok, hyvin doomaa ja tunnelmoi, tulis varmaan kuunneltua jos polttaisin pilveä. MUTTA tulikin rohkeampi ja itsevarmempi, mutta samalla helpommin lähestyttävä levy.

Mieleen tuli kaksi mahtavaa levyä: Anatheman paras levy Silent Enigma ja Opethin paras levy Ghost Reveries. Nyt kun mainitut bändit ovat siirtyneet tekemään hempeämpää tunnelmointia, on mahtavaa että Swallow the Sun täräyttää koko kokemuksensa tuomalla itsevarmuudella ja paletin hallinnalla täydellisen "tunnelmametalli"levyn (kammottava termi, mutta menköön). Pitkiä biisejä, lyhyitä biisejä, jumalatonta huutoa, mystisiä puheosuuksia, hempeää akustisuutta ja kauniita melodioita, vieläpä Anette bleeding Olzon vierailevana laulajana.



Tulee samanlainen fiilis kuin ensimmäisiä kertoja Ghost Reveriesiä kuunnellessa: VITTU miten mahtavaa on kuunnella musiikkia, siis KUULLA, VOIDA KUULLA, pistä lujemmalle! Jo nimestä tietää, että nyt ei lauleta naisista marketeissa kärryineen, vaan lähdetään vittu suoraan jalokivimetsään.

Vielä mahtavamman fiiliksen saa Kehä I:llä, autostereoista yhtä lujalla kuin työhuoneessa. Ihan kuin oma vaunu olisi Hopeasurffarin surffilauta tai joku Saatanan Panssarivaunu joka lipuu lumisen tienpinnan yllä katumaastureiden seassa.

Stam1nan levyn sain kuunteluun tänään. Saavat tehdä kovin töitä jos meinaavat tämän ylittää. Toivottavasti tästä tulee niin suosittu että voidaan puhua muustakin kuin HIMistä ja Nightwishistä ja Children of Bodomista.

Rakastan. Käsittämätöntä sisällön, tyylin ja kokonaisuuden hallintaa. "Popimpi" kuin edelliset, eli siis biiseihin on kiinnitetty huomiota aiempaa enemmän myös sävellyksinä.

KUUNTELE SPOTIKASTA JA OSTA VINYYLI.

Posted in , , , , | Leave a comment

Pitkästä aikaa uusia tv-sarjoja

Olen katsellut tv:tä! Uusia sarjoja tv:ssä! Harvinaista, koska en juuri katso tv:tä, mutta nyt on mielenkiintoisia uutuuksia.

Ensin pitää huomauttaa, että jostain syystä tv:n katsomattomuus katsotaan sellaiseksi asiaksi, joka pitää ilmoittaa kaikille. Vähän niinkuin Applen tuotteen omistaminen (minulla on MacBook Pro). Jos ei katso televisiota, kuuluu naurahtaa mukamas pahoittelevasti "eimullootelkkarii, eiviiteenvuoteen, enkaipaa".

Totta, televisiosta tulee paljon paskaa eikä sitä kannata katsoa, mutta se omahyväisyys on vaan niin järkyttävää! En minäkään kierrä huutelemassa, etten lue sanomalehtiä (ei ole aikaa, Kuukausiliite on poikkeus). Ja mitä telkuttomuuden vastapainona sitten? Tällaisessa Oikeiden Asioiden Maailmassa illat käytetään varmaankin venäläisten klassikoiden lukemiseen. No, minä olen lukenut venäläisiä klassikoita mutta katson silti televisiota, jos sieltä tulee jotain hyvää! Siitäs saitte! Hä!

No joo, rutinat sikseen. Olen ryhtynyt seuraamaan Boardwalk Empireä ja yhden jakson perusteella myös Terra Novaa. Jälkimmäinen on "kaikkien aikojen kallein tv-sarja", Jurassic Park meets Stargåte meets Beverly Hills 90210. Vaikutti ekan jakson perusteella hyvältä viihteeltä, juuri sellaista mitä lauantai-iltana pitääkin katsoa (vaikka tallentava digiboksi nuo lähinnä hoitaa).



Boardwalk Empire onkin raskaampaa sarjaa. Martin Scorsese tuottaa, ja ohjannut ainakin ekan jakson. Erittäin vaikuttava näyttelijäkaarti, mm. Wirestä tutut Bunk Moreland ja Omar sekä tietenkin loistavaa roolia vetävä Steve Buscemi.

Kolmen ekan jakson perusteella ei juonellisesti mikään tajunnanräjäyttäjä, mutta uskottavia hahmoja ja isoa tarinaa piisaa. Miljöö on tietenkin tehty viimeisen päälle. Pakko rakastaa. Ei uhkaa Wireä, Twin Peaksia jne, mutta lähiaikojen paras.

Game of Thronesia en ole jaksanut ruveta katsomaan, kun olen lukenut ne kirjat (tai en vielä kaikkia, mut tv-sarjan käsikirjoituksen pohjana olevat kyllä). Ehkä joskus.

Mites, mikä tv-sarja toimii? Californicationia ja Entouragea kuulen paljon hehkutettavan

Posted in , , | 14 Comments
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...