Hyvää lauantaita yleisö. Tänään ajattelin kirjoittaa kahdesta uudesta levystä ja hiukan juoksemisesta (taas, sori 'bout that).

Ensin Yournalist, jonka viime vuonna ilmestynyttä ep:tä olen hehkuttanut blogissa sen ilmestyessä.

Nyt on sitten kokonaisen albumin vuoro. Tai joskus kuukauden päästä Horror and Terror taitaa ilmestyä, mutta pirtsakat Mellakka Helsingin muigelit lähettivät levyn jo etukäteen.

Slippery and Infected -ep:n kohdalla puhuin paljon sen moninaisesta tyylistä, joka poukkoilee ympäri viiden biisin kokonaisuutta. Kokonaisen levyn kohdalla oli pelko, että poikkoilua esiintyy entistä enemmän. No, ei esiinny, vaikka hirveän johdonmukainen levy ei kyseessä olekaan. Nigerian Girl ja sen yhtä söpö broidibiisi Brazilian Boy ovat etno-indietä a la Vampire Weekend, mutta suurin osa levystä mennään power popahtavasti hiljaa/kovaa/hiljaa/huutaen-estetiikalla a la (en vittu jaksa tarkastaa mihink kohtaan a la :ta tulee se aksenttimerkki vittu hei) Pixies tai Nirvana - kuitenkin Cheap Trickin riemukkuudella.

Ruohoset ja Mikko ovat mahtavia melodiankuljettajia. Tästä, ja yleisestä helvetin hyvästä fiiliksestä johtuen levyä kuunnellessa VIIHTYY. Ei ole kyseessä mikään OK Computer aka unohtumaton indiemestariteos, mutta minun mielestäni on mukavampi kaahaa ja fiilaa ja rakastaa vain.

Mahtava video sinkkubiisistä C'Mon People, joka on tämän vuoden Nigerian Girl.




Entäs sitten Jukka Poika.

Silkkii on hieno biisi, mutta Yhdestä puusta -levyn oikeasti paras anti on Soul Explosion Bandin IHANA soitanta. Kuuntelin levyn ensimmäisen kerran läpi pitkällä iltalenkillä, ja SEB:in osaavissa käsissä oli suorastaan mahtava keinua yhä syvemmälle Espoon lähiöihin, kohti kuvainnollista kapteeni Kurtzia, jonka alkukantainen keskiluokkainen pimeyden sydän on imaissut

Oho, menin sivupoluille. En jaksa edelleenkään ihan kokonaista levyä Jugi Bwoita, mutta livenä ja pieninä paloina neroutta. Luulen, että Siideripissiksestä tulee järjetön kesähitti. Mahtava biisi. Halusin kirjoittaa levystä lähinnä bändin hienoutta ja tuon biisin kesähittiyttä korostaakseni.

Aion osallistua Helsinki City Runiin, joka juostaan kuukauden päästä. Matkan pituudesta ei tule ongelmaa, mutta jännittää saanko juostua alle tavoitteeni 1:55. Olen myös ryhtynyt keräämään definitiivistä HCR-Spotify-listaa, jota testailen lenkillä. Deadmau5ia, skeittipunkkia, Calvin Harrisia, Underworldia, Killing Jokea, mitäs muuta sinne pitäis laittaa?

Deadmau5, en tiennyt että hän on nykyään teini-rave-sukupolven artisti. Hän on siitä huolimatta mahtava artisti. Rakastan, jopa. Minun mielestäni tämä tekno-buumi on mahtava asia, vaikka kaikki aikuiset musiikinharrastajat tietysti Skrillexille jne. tuhahtelevatkin. Niinhän ne tuhahtelevat aina kun nuoret innostuvat jostain. Provinssissakin on oikein reivit. Pendulum on silti kaikkien aikojen kammottavin bändi. Scooter ja Linkin Park kohtaavat. Hyi saatana.

Otsikoin tällä kertaa blogimerkinnän kuin ala-asteikäiset: Faktapohjalta. Näillä mennään, muuta et saa.

Etenen kuitenkin käänteisessä järjestyksessä. Meikäläisellä on nimittäin ollut pari viikkoa käytössä Nokian älypuhelinmaineen pelastaja Lumia 800. HTC Desire HD meni paskaksi ja sitä myöten loppui minun Android-urani. Vuorossa siis Lumia ja Windows Phone 7.5 -käyttis.

Heti voi sanoa, että paras Nokian älypuhelin koskaan. Käyttö on tosi pehmeätä ja sovellukset yksinkertaisesti TOIMIVAT, toisin kuin vaikka N8:ssa ja muissa Symbian-räpsissä. Myös graafinen ja fyysinen ulkoasu on paljon tyylikkäämpi kuin vaikkapa iPhonessa. Työmailit ja kalenterit toimivat kuin unelma. Akku ei kestä paskaakaan, mutta kohta pitäisi ilmestyä päivitys joka jeesaa tätä ongelmaa.

3G-yhteys tai Spotify-softa on paska, koska puhelin miettii joskus aika pitkään ennen kuin rupeaa soittamaan biisiä. Tämä on oikeastaan tärkein ominaisuus minulle, koska kuuntelen paljon musiikkia kännykästä, ja tekisi mieli heittää Lumia seinään joka kerta kun se käynnistää Spotifyn uudestaan kun yritän tarkistaa mikä on vikana. Auki olevia ohjelmia näkee vain 5 edellistä, ja jos painaa Spotifyn kuvaketta sen jälkeen kun on käynyt viidessä muussa näkymässä, Lumia ikään kuin käynnistää koko ohjelman uudestaan. Pätee muuhunkin kuin Spotikkaan.

Windows Phone -käyttis on myös Androidiin verrattuna ärsyttävän suljettu. Synkkaus jonkun paskasoftan kautta. ANKEATA. Antakaa se kovalevynäkymä Macciin ja olen tyytyväinen. Onneksi tämä ei niin suljettu ole kuin iPhone kuitenkaan.

Ankeinta on kuitenkin siirtyminen Runkeeperistä Sports Trackeriin. Windows Phonelle on olemassa Runkeeper, mutta sitä käännöstä haukutaan niin paljon että suostuin lähtemään Sports Trackerin kelkkaan, käytinhän sitä joskus kauan sitten Nokia 5800:lla. MUTTA WP Sports Tracker on paska. Ei väliaikatietoja puhuttuna korvaan, GPS-yhteys mukamas auki, mutta sitten kun aloittaa lenkin niin ei olekaan. Bing-kartoissa ei ole merkittynä kaikkia kävelyteitä mitä Runkeeperin Google Mapseissa. Facebook-jako ei onnistu kännykkä-käyttiksen kautta, ei myöskään kuvien lisääminen. Ikävä tulee Runkeeperiä. Ja on tullutkin. Lisäksi ST miettii n. 15 sekuntia kun kännykän ottaa taskusta, että olenkos minä aktiivinen ja toiminko edes. Se on pitkä aika kun juoksee ja samalla katsoo kännykän näyttöä.

_____________

Ja sitten TÖ VOIS OF FINLANT! Olen VIIHDEBLOGGAAJA!!!!!!!

Olen SBS:llä töissä, ja voin kertoa, että Voice-radiolla ja Voice-ohjelmalla ei ole mitään tekemistä keskenään. Mutta VoF on hyvä brändi, joten hyvä meille.

En ole pitkään aikaan innostunut mistään suomalaisista laulukisoista, kun taso on niin paska, mutta VoFin positiivinen energia on saanut minut puolelleen.

Ja sitten eiliseen lähetykseen: En lähde kommentoimaan Michael Monroen verenkierron entsyymejä ja kemikaaleja, mutta miksi ihmeessä hän tiputti sipsakan suomenruotsalaisstara Krista Siegfriedsin? Jäljelle jäi pieni pesukarhu Toni, joka nylkytti eilen Freddie Mercuryn haamun jalkaa.

Ja kuten aina, Suomen kansa on tyhmä, ja äänesti paksun karaokelaulaja Whatshisnamen jatkoon. Veti Bon Jovia hienosti, olis varmasti saanut innostuneen vastaanoton missä tahansa kapakassa. Luulin että tässä ohjelmassa juhlitaan hyviä ääniä, mutta kai tästä ollaan leipomassa jotain uusia marttisaarisia joihin kansa voi samaistua, mutta joiden levyjä kukaan ei osta.

Karoliina Kallion ura ei todellakaan ollut vielä nähty, mutta ilmeisesti hän itse ajatteli niin ja lannistui, ja Elastinen tiputti hänet. Harmi, sillä tajusin vasta tämän kilpailun myötä miten mahtava laulaja hän on. Ei pelkkä Waldon taustalaulaja. Cover-bändejä en jaksa katsella joten sellaisessa ympäristössä en ole häntä nähnyt.

Toivottavasti Mikko Herranen tai Kimmo Härmä voittaa, näin eilisen perusteella. Sanna Säntti oli myös mahtava artisti, silloin kun malttoi paneutua biisiin.

Se viihdebloggauksesta.

Meikäläiselle tärkeä projekti, koska olen jo kolmannella peräkkäisellä levyllä jeesannut tekstien teossa. Kannattaa muuten kuunnella niitä tekstejä, jälleen kerran. Hra Maljalla on mahtavia ajatuksia. En pysty sanomaan mitään objektiivista, mutta helvetin hieno biisihän tämä on.



http://soundcloud.com/fullsteam/lapko-love-is-sick-and-wrong/s-8sHRP

Ei muuta tällä kertaa. Mainittava on, että hienoimpia pop-biisejä radioaalloilla tällä hetkellä ovat Lalehin Some Die Young, Christina Perrin Arms, Guettan Titanium ja Keanen Silenced  by the Night.

Onneksi minua aktiivisemmat bloggaajat ja musiikkilehdet ovat jo ehtineet nostaa esiin Antero Lindgrenin debyyttialbumi Motherin.

On meinaan todella TODELLA hieno päänavaus tältä mieheltä.

Olen kotoisin samasta pikkukaupungista kuin Antero, joten olemme siis puolituttuja. Näin hänet muutama vuosi sitten, ja hän kertoi tekevänsä levyä. "Okei", ajattelin. Niinhän me kaikki. Sittemmin Antero yritti saada albumia aikaan 22-Pistepirkkojen levy-yhtiölle ja kanssa, mutta siitä ei ilmeisesti tullut mitään.

Hyvä niin, sillä itsehän en koskaan ole pitänyt "Pirkkojen" musiikista tai blues-lässytyksestä. Keränen-metodilla tuotettuna Anteron levy olisi huomattavasti tylsempi kuin nyt, kun sille ovat taustoja tehneet trendikertut Siinai/Zebra&Snake-yhteyksistä.

Oli vaara, että mainitut trendikertut olisivat vieneet päähuomion abstrakteilla taustoillaan, mutta täytyy nostaa heille hattua, sillä Mother on tyylikkäintä suomalaista singer-songwriterismia koskaan. Ei mitään väsynyttä kasaripastissia Bon Iverin jalanjäljissä, vaan biisien karuutta korostavaa kaiutettua kauneutta.

Mother ei ole aivan viiden tähden levy, sillä keskivaiheilla (Cutting Her Loose, Fall Is Here) levy hiukan yskähtelee keskitempoisuudessaan, mutta esimerkiksi aloituskaksikko Mother ja Louise (My Sweet) ovat huikeinta timanttia aikoihin.

Antero, palvon sinua. Huittislaisista on sittenkin johonkin.

Ovat pistäneet koko levyn Soundcloudiin, joten naatiskelkaa ja hakekaa sitten kaupasta omanne.






Blogissa tulossa lähiaikoina muun muassa Lumia-käyttökokemuksia (näköjään puhelin pitää vaihtaa vuosittain...) ja muutamia levyhehkutuksia.

Hej då.

Sain pikkuveljeltäni ja hänen vaimoltaan joululahjaksi mahtavan kirjan. Sen nimi on Lore of Running ja sen on kirjoittanut etelä-afrikkalainen Tim Noakes. Kuten fiksuimmat saattoivat päätellä, kirja kertoo juoksemista. Tai tarkennetaan: Se kertoo KAIKEN juoksemisesta.

Siinä onkin kirjan hienous. Se on niin perusteellinen ja kattava, että se on jo sinällään mahtavaa, vaikkei sisältö kiinnostaisi yhtään. Rakastan muutenkin paksuja kirjamöhkäleitä (vaikka Kindle-mies olenkin), ja tähän on keräty niin huolellisesti tietoa, että se vaikuttaa jopa pakkomielteeltä.

Olen viimeisen vuoden aikana ryhtynyt juoksemaan enemmän tosissaan (aiemmin vain satunnaisia lenkkejä), ja olen löytänyt valtavaa nautintoa siitä mielentilasta, johon juostessa pääsee. Tim Noakes tietää kaiken paitsi tästä mielentilasta, myös juoksemisen muista osa-alueista. Kun sekä kirjoittajalla että lukijalla on intohimo aiheeseen, kokemus on hieno. En tosin jaksanut lukea kokonaan lukua lihasten solujen toiminnasta, mutta paksu opus sopiikin paremmin lehteilyyn.

Suosittelen siis. Paljon apuja ja käytännön tietoa ja yleistä fiilistelyä. Juoksemiseenkin saa menemään hirveästi rahaa, ikävä kyllä. Vaatteisiin ja kenkiin. Ostin eilen Asicsin Gel Kayano 17:t. Rumat, mutta äärimmäisen hyväntuntuiset. Valitettavastia ne Niken coolin näköiset mallit eivät minun jalalleni sovi.

Ai niin, näin eilen Pariisin kevään ekan uuden levyn keikan. Mahtavaa. Tosi hienoa kasvanutta varmuutta Arto Tuunelan laulussa ja lavaesiintymisessä. Tuli äärihyvä fiilis.

Oon linkannut aiemmin oman juoksulistani blogiin, mutta nyt vinkkaan työkaverini Samin tekemästä juoksulistasta, jota on myös testattu tositoimissa, ja todettu oikein toimivaksi.  Omia juoksulistoja kommenttikenttään, kiitos.