Olen vaahdonnut podcasteista paljon. Ehkä liikaakin.

Mutta näyttää siltä, että ennustukseni podcastien vuodesta 2016 olisi enenevässä määrin käymässä toteen. Vuosi, jona podcasteista tulee Suomessa mainstreamia. Yleinen puheenaihe.

On Anna Perhon LOISTAVA Läpivalaisu Suplassa. On Lauri Saarilehdon Cafe Lanzarote. On nörttijengin Vikasietotila. On Liberan podcast. On Sulopuisto-Onninen-Arnkil. On NRJ:n Renne Korppilan ja Iida Ketolan podcast. On Jussi Heikelän video-podcast (tehkää tästä audio PLIIIS) Heikelä & Syylliset. On monta jotka unohdin. (Sarasvuon ohjelmasta toki moni nauttii podast-muodossa, mutta se on kuitenkin radio-ohjelma ensisijaisesti).

MUTTA SITTEN on stand-up-koomikko-juontaja-ihmisnero Jukka Lindströmin Noin viikon radio.

Kuten tiedätte, stand-up-koomikkojen podcastit ovat suosikkejani Jenkeissä, joten on vain luonnollista että olen tykästynyt Jukan podcastiin alusta lähtien.

ENKÄ VÄHITEN SIKSI että uusimmassa jaksossa vierailemme MINÄ JA JANI NIVALA! 

Kuunnelkaa hyvät ihmiset, ja antakaa palautetta. Kuunnelkaa kaikkia podcasteja, niin unelmani podcastisesta Suomesta toteutuu.

Elämä osaa yllättää mahtavin tavoin. Esimerkiksi viime lauantaina. Olimme puolisoni kanssa valmistautuneet rauhalliseen, HBO Nordicin ja Netflixin täytteiseen lauantai-iltaan (lapsi oli mummun ja vaarin kanssa). Suunnitelmiin tuli muutos, kun hästäk naisen ystävä laittoi viestin ja ilmoitti kahdesta ylimääräisestä lipusta stand up -koomikko Jimmy Carrin keikalle samalle illalle.

Täydellistä! Miten hienoja ihmisiä!

Jimmy Carr ei ole mikään ehdoton suosikkikoomikkoni, mutta sen mitä olen häntä brittiläisissä tv-jutuissa nähnyt sai innostumaan melko lailla. Koska meillä oli hästäk naisen kanssa koko päivä aikaa kahdestaan ennen illan keikkaa, ja romanttiset Netflix-aikeet, katsoimme lämmittelyksi Carrin Netflixistä löytyvän spesiaalin Funny Business.

Tämä oli virhe, sillä nyt nähty kiertue perustui samoihin vitseihin. Siinä kuitenkin ensimmäinen taidonnäyte Carrin ammattitaidosta: Hän pyöräytti samat vitsit uuteen uskoon yhdistämällä niitä yleisöstä bongaamiinsa yksityiskohtiin. Muutenkaan Netflix-spesiaalin näkeminen ei kokonaisuutta pilannut, sillä sen kesto on tunti, kun taas Kulttuuritalolla nautittiin stand upista kahden tunnin ajan. Lisäksi Carrin show perustuu paljolti yleisön kanssa sanailuun, joka tietysti on lähes uniikkia joka paikassa (vaikka hän kysyykin ilmeisesti joka paikassa esimerkiksi että onko yleisössä sairaanhoitajia).

Suosikkikoomikkojeni huumori perustuu enemmän pidempään muotoon (mieti Bill Burr, Marc Maron, Doug Stanhope, Louis CK, Dave Attell), mutta Carrin erottaa "vain" vitsejä laukovista kilpailijoistaan hänen tavaramerkiksi muodostunut tyylinsä: Hienostunut brittiläinen herrasmies, joka kuitenkin puhuu pakonomaisesti rumia. "Sounds like fingerbanging a seal" tai "wetter than a spastic's chin", mutta lausuttuna brittiläisen sivistyneistön aksentilla puhuvan ja kalliissa puvussa esiintyneen herrasmiehen suusta luo tehokkaan kontrastin.

Mutta ei siis mikään suurien oivallusten ilta. Oivaltavinta Carrin setissä on ehkä hänen salamannopea reagointinsa yleisön huuteluihin. Ennen keikkaa jopa ilmoitettiin, että "heckling" on sallittua, "just be funny".

No, suomalaiset eivät ole nokkelimpia hecklereitä, joten Carrille tuskin tuli edes hiki, mutta ihailtavan nopeasti hän osaa paukauttaa huutelijoille takaisin. Itse en tietenkään kehdannut huutaa mitään, mutta parempia hecklereitä olisi ehkä kaivannut. Vaikka kyllä eturivin Hodor, yläkatsomon lesbo ja "I'm a vegan" -huutelija naurattivatkin. Carr myös maustoi show'taan onnistuneesti yleisöltä saaduilla tekstiviesteillä (joista osa oli jo ennen kiertueen alkua kirjoitettuja) sekä hieman köpösillä pilakuvilla.

Kaikki älylliset ja tekstilliset mittarit voi stand upin kohdalla unohtaa, kun miettii keikan lopullista onnistumista. Naurattiko Carr? Kyllä nauratti. Paljon ja usein.

Seuraava suuri stand up -keikka lienee omalta osaltani Louis CK elokuussa jäähallissa. Paikan koko hirvittää - nyt olin kolmannessa rivissä ja näin Carrin eleet tarkasti - mutta CK on sen kaliiberin koomikko, etten kehtaa missata.

Muuten lauantain istunto muistutti taas siitä, että stand uppia kannattaa yleisesti ottaen käydä katsomassa usein. Se on haastava taiteenlaji, jonka taitajien työskentelyä seuraa samanlaisen kunnioituksen kera kuin vaikka taitavaa lasinpuhaltajaa.

Outo vertaus. Lasinpuhaltajan työskentely ei sitä paitsi naurata.

Pitäisi vaarmaan mennä katsomaan Paukutusjengiä taas. Se on Suomen parasta stand uppia, tai oli ainakin 2,5 vuotta sitten (mitä helvettiä, miten tämä aika menee, miksen käy katsomassa näitä useammin...)

Kahden jakson perusteella. En lisännyt sitä otsikkoon, mutta kahden jakson perusteella! Tätä kirjoitettaessa kolmas jakso on 10 tunnin päässä. Se katsellaan sitten huomenillalla.

** Kirjoitus sisältää spoilereita kahdesta ensimmäisestä jaksosta **

Mutta on minulla silti aiheesta asiaa. Kuten uskollisimmat, pitkämuistisimmat, tarkkaavaisimmat ja yleisesti enkelimäisimmät lukijani muistavat, katsoin Game of Thrones -TV-sarjan vasta tämän vuoden alkupuolella (täällä vertailua kirjat vs. tv-sarja), kun hituri-kirjoittaja George R. R. Martin ei saanutkaan kuudetta kirjaa lupauksista huolimatta pihalle.

Nyt olen siis kahden jakson verran kulkenut vierailla vesillä. Tapahtumia, joita en ole kirjasta lukenut. No, oikeastaan TV-sarjan neljännellä ja viidennellä kaudella tapahtumat eroavat toisistaan paljonkin, mutta kuudennen kauden tapahtumista minulla ei ole mitään viitettä.

TV-sarja on jatkunut mielestäni yhtä laadukkaana kuin ennenkin, mutta nämä kaksi ensimmäistä jaksoa saivat minut tajuamaan jotakin: Televisiosarja on dramaturgisesti koukuttava ja laadukas, mutta se hukkaa paljon kirjan potentiaalista.

Siinä missä kirjassa harvinaisen monipuolisesti taustoitetaan koko yhteiskunnan luisumista uuteen sotaan vain parikymmentävuotta edellisen suursodan jälkeen, televisiossa nämä ovat sivulauseissa kuultuja taustoituksia.

Vielä ankeampaa on oikeastaan se, että yksilötason väkivallanteoista tulee mässäilyä vailla taustoja, vaikka kirjoissa kaikelle annetaan - jos ei heti niin jälkeenpäin - jonkinlainen syy, ja mielestäni onnistuneesti tutkitaan väkivaltaa ja seksiä vallankäytön välineinä.

Televisiossa suuremman ja tehokkaamman jännitteen etsiminen ohjaa tapahtumia kärjistyksiin, joilla ei ole perusteita. Ihmisiä puukotetaan ja päähenkilöitä kuolee, kuten tyyliin kuuluu. Kritisoin jo aiemmassa kirjoituksessani  sitä, että Sansan vieminen Winterfelliin kiduttaja-Boltonin armoille tuo jännitystä, mutta sen looginen tausta on hämärä. Aina niin ovela Littlefinger jättää rakastamansa teinitytön sadistisiksi tietämälleen perheelle? Tuskin. Kuten todettua, kirjassa Sansa ei edes tapaa Ramsay Boltonia.

Entä sitten Daenerysin joutuminen khaleesin vangiksi? Käänne oli kuin jonkun halvan toimintaelokuvan ojasta allikkoon -väline ennen käännöstä parempaan. Kirja käsitteli pitkään Daenerysin sisäistä piinaa siitä, että orjien vapauttaminen ei johtanutkaan toivottuun lopputulokseen, eikä hänen hyvillä aikeillaan ollut mitään merkitystä lopputuloksen kannalta. Sarjassa koko tematiikka kipristyy eunukin ja hovineidon rakkaussuhteeseen sekä lepraiseen ritariin joka ei usko ettei nuori kuningatar halua häntä.

Tai nyt uusimmassa jaksossa nähty Balon Greyjoyn kuolema, jota ei kai taustoitettu juuri ollenkaan. Kirjassa koko Iron Islandsien kuninkuus avautuu Greyjoyn veljesten suhteiden kautta, kun hukkunutta jumalaa palvova veli, vallassa oleva Balon ja sotaisa Euron ajattelevat kaikki saarten hallitsemisesta eri tavalla. No, ilmeisesti telkkarissa pääsemme seuraavaksi katsomaan mitä Iron Mootissa tapahtuu, mutta taustat jäivät kyllä hämäriksi.

Tämä lienee sikäli turhahkoa valitusta, että TV-sarja on viihdyttävä ja sellaisenaan onnistunut. Mutta nyt kun minulla ei ole kirjan taustatietoja päässäni, tuntuu väkivalta vain väkivallalta. Kirjat tuntuvat sanomaltaan väkivallan vastaisina jopa (kun oikein silmiin katsotaan), mutta sarja keskittyy teräksen jutteluun.

Nörtti on puhunut. Also sprach Nörä.

Hyvä on, hyvä on, teknisesti ottaen nyt on jo toukokuu, mutta vappuhälinät viivästyttivät. Nauttikaa joka tapauksessa. Mukana jopa yksi May Day -johdannainen kysymys.