Elämä osaa yllättää mahtavin tavoin. Esimerkiksi viime lauantaina. Olimme puolisoni kanssa valmistautuneet rauhalliseen, HBO Nordicin ja Netflixin täytteiseen lauantai-iltaan (lapsi oli mummun ja vaarin kanssa). Suunnitelmiin tuli muutos, kun hästäk naisen ystävä laittoi viestin ja ilmoitti kahdesta ylimääräisestä lipusta stand up -koomikko Jimmy Carrin keikalle samalle illalle.
Täydellistä! Miten hienoja ihmisiä!
Setin aikana ei saanut kuvata, joten tämä oli hiukan ennen kuin maestro astui lavalle.
Jimmy Carr ei ole mikään ehdoton suosikkikoomikkoni, mutta sen mitä olen häntä brittiläisissä tv-jutuissa nähnyt sai innostumaan melko lailla. Koska meillä oli hästäk naisen kanssa koko päivä aikaa kahdestaan ennen illan keikkaa, ja romanttiset Netflix-aikeet, katsoimme lämmittelyksi Carrin Netflixistä löytyvän spesiaalin Funny Business.
Tämä oli virhe, sillä nyt nähty kiertue perustui samoihin vitseihin. Siinä kuitenkin ensimmäinen taidonnäyte Carrin ammattitaidosta: Hän pyöräytti samat vitsit uuteen uskoon yhdistämällä niitä yleisöstä bongaamiinsa yksityiskohtiin. Muutenkaan Netflix-spesiaalin näkeminen ei kokonaisuutta pilannut, sillä sen kesto on tunti, kun taas Kulttuuritalolla nautittiin stand upista kahden tunnin ajan. Lisäksi Carrin show perustuu paljolti yleisön kanssa sanailuun, joka tietysti on lähes uniikkia joka paikassa (vaikka hän kysyykin ilmeisesti joka paikassa esimerkiksi että onko yleisössä sairaanhoitajia).
Suosikkikoomikkojeni huumori perustuu enemmän pidempään muotoon (mieti Bill Burr, Marc Maron, Doug Stanhope, Louis CK, Dave Attell), mutta Carrin erottaa "vain" vitsejä laukovista kilpailijoistaan hänen tavaramerkiksi muodostunut tyylinsä: Hienostunut brittiläinen herrasmies, joka kuitenkin puhuu pakonomaisesti rumia. "Sounds like fingerbanging a seal" tai "wetter than a spastic's chin", mutta lausuttuna brittiläisen sivistyneistön aksentilla puhuvan ja kalliissa puvussa esiintyneen herrasmiehen suusta luo tehokkaan kontrastin.
Mutta ei siis mikään suurien oivallusten ilta. Oivaltavinta Carrin setissä on ehkä hänen salamannopea reagointinsa yleisön huuteluihin. Ennen keikkaa jopa ilmoitettiin, että "heckling" on sallittua, "just be funny".
No, suomalaiset eivät ole nokkelimpia hecklereitä, joten Carrille tuskin tuli edes hiki, mutta ihailtavan nopeasti hän osaa paukauttaa huutelijoille takaisin. Itse en tietenkään kehdannut huutaa mitään, mutta parempia hecklereitä olisi ehkä kaivannut. Vaikka kyllä eturivin Hodor, yläkatsomon lesbo ja "I'm a vegan" -huutelija naurattivatkin. Carr myös maustoi show'taan onnistuneesti yleisöltä saaduilla tekstiviesteillä (joista osa oli jo ennen kiertueen alkua kirjoitettuja) sekä hieman köpösillä pilakuvilla.
Kaikki älylliset ja tekstilliset mittarit voi stand upin kohdalla unohtaa, kun miettii keikan lopullista onnistumista. Naurattiko Carr? Kyllä nauratti. Paljon ja usein.
Seuraava suuri stand up -keikka lienee omalta osaltani Louis CK elokuussa jäähallissa. Paikan koko hirvittää - nyt olin kolmannessa rivissä ja näin Carrin eleet tarkasti - mutta CK on sen kaliiberin koomikko, etten kehtaa missata.
Muuten lauantain istunto muistutti taas siitä, että stand uppia kannattaa yleisesti ottaen käydä katsomassa usein. Se on haastava taiteenlaji, jonka taitajien työskentelyä seuraa samanlaisen kunnioituksen kera kuin vaikka taitavaa lasinpuhaltajaa.
Outo vertaus. Lasinpuhaltajan työskentely ei sitä paitsi naurata.
Pitäisi vaarmaan mennä katsomaan Paukutusjengiä taas. Se on Suomen parasta stand uppia, tai oli ainakin 2,5 vuotta sitten (mitä helvettiä, miten tämä aika menee, miksen käy katsomassa näitä useammin...)
