Archive for tammikuuta 2018

Lukuvinkki: Tommi Liimatta - Jeppis

Sain tämän oikeastaan luettua toissapäivänä, joten lasketaan vielä mukaan 2017 kirjoihin. Pitänee tehdä niistä kokoomaposti. En lukenut niin monta kirjaa (18 plus lapselle luetut 2-3) kuin olisin halunnut, mutta toisaalta viehtymys paksuihin kirjoihin laskee nimikkeiden lukumäärää vaikka sivuja kului paljon.



Diggasin Tommi Liimatan kirjoittamasta Sami Yaffan Tie taipuu -elämäkerrasta, joten Jeppis oli ollut lukulistalla jo pidempään. Kirja on ilmestynyt 2014, ja se on saanut jo jatko-osankin, joten kovin ajankohtaisena kirjabloggaajana en tällä kertaa ole liikkeellä.

Tietämättömille: Jeppis on Pietarsaaren eli Jakobsstadin lempinimi, ja Jeppis-kirja kertoo Tommi-nimisen nuoren miehen elämästä vuosina 1983-1987. Tommi Liimatta taas on paitsi kirjailija, myös mainion Absoluuttinen Nollapiste -yhtyeen NOKKAHAHMO.

Olin itse luullut, että Tommi Liimatta on kotoisin jostain päin Lappia, ja pikainen googlaus paljasti, että tämä luulo on luultavasti lähtöisin Absojen Rovaniemi-juurista. Kirjassa ei tosin alleviivata omaelämäkerrallisuutta, eikä se varsinaisesti ole Jeppiksen pointtikaan, mutta 1980-luvun Pietarsaaren yksityiskohtaisuus on niin runsasta, että tuntuisi oudolta jos Liimatta olisi tutkimustyön kautta halunnut luoda näin aidon tuntuisen ympäristön kasvuromaanilleen, eikä käyttänyt suoraan omia kokemuksiaan.

Kirjan tyyli on hyvin toteavaa. Takakannessa se mainostaa olevansa "hevinkuunteluromaani ilman jälkiviisautta", mikä on mainio kuvaus. Kirjan suurin ongelma on kuitenkin se, ettei toteavuuden taakse ole jäänyt oikein mitään, paitsi erittäin tarkka ajankuva.

Kirjassa ei ole juonta, mikä ei toki ole minulle mikään hyvän kirjan edellytys, mutta kun ensimmäisten kouluvuosien tarkan kuvailun jälkeen ei käteen jää muuta kuin ajatus siitä, että muutamaa vuotta myöhemmin ala-asteen itse aloittaneena voi todeta havaintojen olevan tarkkoja, miettii miksei tämä ole vahvemmin muistelmallinen teos.

Luultavasti siksi, etteivät kaikki tapahtumat ole Liimatalle itselleen sattuneita, tai että muut henkilöt ovat yhdistelmiä monista ihmisistä eikä totuuteen pyrkiminen ollut tärkein päämäärä. Romaanimuoto lienee tällöin hedelmällisempi, mutta itselle askeettisen dokumentaarinen linja ei kyllä tippunut.

Kuten todettua, ajankuvana ja yksityiskohdissa Jeppis on parhaimmillaan. Alemman keskiluokan lapsena itsekin kasvanut voin samaistua melkein kaikkeen Tommin elämässä. Mitään hienoa ja kallista ei edes viitsi pyytää, mutta onneksi on hienoja halvempiakin juttuja. Tai joululahjarahaa. Ja tyhjiä C-kasetteja joille kopioida musaa. Tommin ja ystäviensä intohimon kohde tosin on KISS, melko lailla puoliksi ulkomusiikillisista ja puoliksi musiikillisista syistä. Minulle Metallica ja 1990-luvulle tultaessa kaikki synkempi toimi paremmin. KISS oli sellaista pelleilyä.

Muutamassa kohdassa kirjailija rohkenee laittaa lapsen mieleen suurempiakin ajatuksia, kuten neljännellä luokalla kun Tommi huomaa olevansa aiempaa vakavampi. Lähestyvä teini-ikä heijastuu käytökseen, ja lapsi itsereflektoi niillä työkaluilla joita hänellä on. Mutta muuten kirja etenee kronologisesti kuukausi kerrallaan läpi niitä samoja leikkejä kavereiden kanssa ja hetkiä koululuokassa.

Tavallaan diggailemattomuuteni yllätti, sillä olen aina ajatellut pitäväni vähäeleisestä kerronnasta. Tajusin kuitenkin, että tämän tarinan tasot ovat joko niin yhteiskunnallisia ("tämä oli maailma 1980-luvulla, miltä se näyttää 2010-lukuun verrattuna?") että tulen pohtineeksi niitä oman elämäni kautta, tai sitten tasoja ei yksinkertaisesti ole – eli mainittu dokumentaarinen ote.

Näistä syistä en ihan heti ole Jeppis 2:n tarttumassa. Mutta jälleen: Varsinkin 1980-luvulla kasvaneille varmasti herkullinen katsaus omaan lapsuuteen. Ehkä Jeppis 2:n oletettavasti teini-ikäisessä maailmassa päästään vähän syvempien aiheiden äärelle, elämäkerroissa varhaislapsuus on melkein poikkeuksetta se tylsin osuus, ja tässä oli kyse vain siitä.



Posted in , , , | Leave a comment
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...