Nyt kun on jo 30-vuotias, niin on kaiketi ihan ok nostalgisoida vähän. Onhan musiikkiteollisuus ikäluokkien muuttuessa maksukykyisiksi siirtymässä yhä enemmän nostalgiaboksien ja -kiertueiden maailmaan. Nyt nostalgiabokseja voi ostaa jo 1980-luvun bändeiltäkin, joiden paluukiertueet palvelevat samaa tarvetta.
Boksit ovat siis näitä järkyttävän hienosti rakennettuja kokonaisuuksia, jossa cd-muotoisen musiikin lisäksi on kattavat vihkoset, pari live-dvd:tä, t-paita, vinyyliä ja joku kitschinen muistoesine. Depeche Mode ja Kraftwerk -boksinomistajat, puhun juuri teistä! Pink Floyd tai Neil Young -bokseista puhumattakaan. Mutta enpä lähde syyttelemään ketään, nostalgiapappana teki itsekin mieli hankkia nuo mainitut ja monta muuta boksia.
Tämä blogimerkintä käsittelee kuitenkin niitä ensimmäisiä omia c-kassuja ja cd:itä.
Oman ensimmäisen c-kasettini sain vuonna 1991. Aika myöhään, mutta tätä ennen musiikinnälkää olivat ruokkineet radion lisäksi isän nauhoittamat c-kasettikokoelmat ja vanhempien vaatimaton vinyylikokoelma.
Olin menossa äidin kanssa parturiin, enkä tykännyt siitä. Järjetön ajatus nykyisin, parturissa käyminenhän on mahtavaa (kiitos Karva Karkisen)! No, silloin piti kuitenkin suostutella, ja äiti lupasi että voidaan parturin jälkeen käydä ostamassa kasetti.
Kun parturi oli sitten saanut pottakampauksen valmiiksi, lähdettiin Osuuskauppaan (vai olikohan se jo silloin S-market...). Olin kuullut radiosta Joyride-biisin, ja osasin ammattimaisesti yhdistää sen Roxetten kasettiin. Tai sitten se oli ainoa bändi joka siinä minivalikoimassa näytti tutulta.
Olen usein miettinyt, mitä olisi tapahtunut jos olisin ihastunut kasettihyllyssä vaikka John Mellencampin kasettiin. Huonosti varmaankin. Roxetten Joyrideä kuuntelen joka tapauksessa vieläkin, ja mielelläni. Spendin My Time, Fading Like a Flower, tietty nimibiisi, Keep Knocking on Every Door, mahtavia biisejä!
Kun kasettikokoelma tämän jälkeen kasvoi aika hitaasti, tuli jokaista kassua kuunneltua aivan helvetillinen määrä kertoja. Totta se on: musiikki oli silloin arvokkaampaa. Nykyään musiikki on elinehto ja läsnä suurimman osan päivästä, mutta yksittäiselle levylle ei osaa antaa arvoa. Tai toki musiikin hyvyydelle ja tekijälle osaa arvoa, niiden parissa teen työtäni, mutta se fyysinen esine on arvoton. Paitsi nostalgiaboksit.
Toinen kasetti oli Raptorin Moe!. Sekin kuulostaa edelleen hyvältä. Harmi vaan, että vinyylinä kansi näyttää huomattavasti tyylikkäämmältä. Olen siis tyytyväinen ensimmäisiin valintoihini. Yleensä kävin katselemassa tuon S-marketin kasetteja melkein joka päivä, ja tiesin tarkasti mitä sieltä löytyi. Ei kovin paljon heviä tai muuta mielenkiintoista. Sitten kun harvoin sain tarpeeksi rahaa, tiesin heti minkä kasetin ostaisin.
Absurdi tilanne nykypäivänä. Jos haluan kuulla jotain, kuuntelen Spotifystä. Jos sitä ei ole Spotifyssä, ostan sen levykaupasta. Jos sitä ei ole levykaupassa, tilaan sen netistä. No, 30-vuotiaan musiikkitoimittajan maailma on pakostikin erilainen kuin 12-vuotiaan maaseudulla asuvan varhaisteinin... tosin nyt ne 12-vuotiaat lataavat kamalan määrän mp3:sia ulkoiselle kovalevylle, ja kovin jätkä on se, jolla on vähintään 100 gigaa musaa. Sisällöstä viis.
Ensimmäisen cd:n ostin pari vuotta myöhemmin, kun pitkän kinumisen jälkeen sain cd-soittimen rippilahjaksi. Koska lahjan saantipäivä oli sunnuntai, ensimäisen levyn hankkiminen jäi seuraavaan päivään. Koska tiesin, että pikkuveli herää ennen minua, annoin hänelle rahat ja käskin käydä ostamassa haluamani levyn lähikaupasta maanantai-aamuna, jotta minulla olisi levy kun herään. Nerokasta.
Se oli kokoelma Indie Punk Classics. Helvetin outo nimi, joka 15-vuotiaana tuntui ainoastaan coolilta. Kokoelmalla oli punk-hittejä, mutta ei Sex Pistolsia. Ehkä siitä se indie... Paras biisi oli 999:n Send Black Flowers for the Bride. Ei ole Spotifyssä, ostakaa levy jos haluatte kuulla.
Eipä ole enää levyillä moista arvoa. "Nyyh". Loppujen lopuksi taitaa olla niin, että kunhan tekijät saavat asiallisen korvauksen, vain musiikilla on väliä. Ei pakkauksella, ei saatavissa olevan musiikin määrällä, ei median
Vähän naurattaa näin suureelliset ajatukset. Mutta on maanantai-ilta ja syys. No, kertokaa jo, mitkä oli ekat kasetit tai levyt?
Ekaa kasettia en muista, mutta muistan sen, kun viisivuotiaana sain serkultani Guns 'n' Rosesin jommankumman Illusionsin. Oli aika kova silloin ja on kyllä vieläkin!
Ensimmäinen cd oli kahdeksanvuotiaana ostamani Scatman John. Vaikka muut ysäriteknot ovat hyllystä lähteneet bileitä pilaamasta jo ajat sitten, mutta Scatman oli pakko säästää nostalgian vuoksi. Hieno levy!
Joel Hallikainen ja Kirka. ♥ Tosin ne oli vanhempien mut mä niit eniten autossa toivoin.
Katamaraani
Eka ostettu C-kassu oli Dingon Kerjäläisten valtakunta ja eka nauhotettu Twisted Sistersin Come Out and Play. Kovia molemmat. Eka cd oli soittimen mukaan tingattu ZZtop jonka nimee en just nyt muista.
Eka c-kassu minkä muistan oli Michael Jacksonin Bad ja cd taasen lahjaksi saatu Bravo hits 4!
Antti
Aiii, mahtavaa, oikeestaan kirjoitin koko jutun päästäkseni lukemaan näitä. LISÄÄ!
Tähänastinen suosikki ehkä cd-soittimen mukaan tingattu ZZ Top :D Voin jotenkin nähdä sen tilanteen. Amazonista ei paljon tingata *nostalg*
Eka ostamani cd oli Samuli Edelmannin (debyytti?)levy, joka piti sisällään silloisen suosikkihittini Peggyn. Pian sen jälkeen tuli Queenit yms. mutta toi Edelmann oli selkeesti eka. Eikä silloin edes nolottanut. Kasetteja ei tullut juuri osteltua, mutta mainitsemasi Raptorit ja Roxettet kolahti _todella_ kovaa!
Twisted Sister mainittu! Ensimmäinen 'ostettu kasetti' (kaupunkilaisittain 'c-kasetti') oli(/on [yhä kuunneltavien laatikossa]) Twistareiden Stay Hungry. Ekoja cd:itä sain ostaa 2 kerralla, ekassa soittimessa oli yhtä monta pesää - AC/DC:n Razors Edge (myyty pois) ja The Cultin Sonic Temple (tallella, ei huono, ei hyvä, sis. muilta tukkabändeiltä puuttuneen ambitionkaltaisen häivän). Noiden formaattien välissä ostin vielä ekan vinyylin (kun sisko sai rippilahjaksi soittimen) jok ol ZZ Topin Fandango.
Eka oma kasetti (jos nauhoitettuja kokoelmia ei lasketa) oli muistaakseni Europen "The Final Countdown" vuonna n. -87 ja eka CD vuonna n-91 Black Sabbathin "Paranoid". Ekat kaksi, samalla kertaa ostettua, vinyyliä olivat Mötorheadin Orgasmatron ja Iron Fist. Myös VHS:lle tuli nauhoiteltua paljon musiikkivideoita ja keikkoja siinä vuosikymmenten taitteessa, muistan ainakin olleeni ihan liekeissä Kissin Lick it Upin videosta jossa vilahti TISSI ja sitten jostain Madonnan keikkataltioinnista mikä oli sangen mystisesti kiinnostava.
Mulla ensimmäinen kasetti oli vuonna -85 ostettu Twisted Siterin Stay Hungry. Ensimmäinen vinyyli oli siskolta joululahjaksi saatu Bon Jovin Lay Your Hands on Me -maxisingle, jonka välissä oli hieno juliste. Ensimmäiset itse ostetut vinyylit olivat samalla kertaa Jukebossista hankitut Helloweenin Keeper of the Seven Keys part II ja Alice Cooperin Trash. Cd-soittimen mukana tuli ilmaiseksi joku Pokon kokoelma, mutta ensimmäinen itse ostettu cd oli Faith No Moren Live at the Brixton Academy.
Ensimmäinen c-kasetti Rednexin Sex & Violins. Mahtaakohan se jostain löytyä vielä..Kelpais esitellä kylillä!
Meikäpojan ensimmäinen CD oli mankan mukana tullut plätty. Ja sehän oli kansien perusteella valittu eli huutavan oranssi ja muovinen Pet Shop Boyssin VERY. Sen kannet muistutti LEGO-alustaa. Kaverini CD-levyistä muistan vain kaksi. Hänellä oli Michael Jacksonin Dangerous ja sitten se jonka mä lainasin kotiin kuunneltavaksi... SImpsonien soundtrack. Se oli se missä oli klassinen "Do The Bartman".
Mahtavata. Tämä otanta korostaa käsityksiä siitä, että Suomi on hewimaa. Vaan eipä se väärin ole. Itsekin Raptorin ja Roxetten jälkeen lähdin Metallican ja Panteran suuntaan.
Tästä sain ideoita tuleviin Nostalgiapappa-postauksiin.
Lisää vastauksia kiitos!
Meillä oli Sleepy Sleepersin kasetti joka on ensimmäinen jota muistan kuunnelleeni - "Oli kesä oli mopo - hngghhh - mopo!" Ensimmäinen MUN kasetti jonka muistan oli Queenin joku tupla-kasetti, joku Best Of... josta en kovasti pitänyt.
Ensimmäinen vinyyli jonka muistan OSTANEENI on MC Hammerin U Can't Touch This Maxi-single ja heti perään sit tietty Please Hammer, Don't Hurt 'Em. Samoihin aikoihin, ennen tai jälkeen, jostain oli ilmaantunut Bon Jovin koko alkupään tuotanto josta oikeesti diggailin. Ja Blaze of Glory -levy!
Eka CD oli CMX:n Rautakantele, jonka kuuntelin niin vitun puhki että vasta viime aikoina oon alkanu pystyyn kuunteleen niitä biisejä uudestaan.
Ensimmäinen vähänkään katu-uskottavampi rock-kokemus oli BloodSugarSexMagic, millon se nyt ikinä tulikaan. Kasetilla. Ja ennenkö vasta sit joskus hommasin sen CD:n, luulin että kasetin melkein koko eka puoli oli yhtä biisiä.
"Ja ennenkö vasta sit joskus hommasin sen CD:n, luulin että kasetin melkein koko eka puoli oli yhtä biisiä. "
HAHAHAH, pa ras ta!
Muistan myös et tajusin vasta cd:t hankkittuani miten pitkiä biisejä Metallican levyillä on :D Ei ne kasetilta tuntuneet yhtään pitkiltä, kun ei nähnyt minuuttilukua. Neroutta.
Sama toimii myös toiseen suuntaan. Huomasin vasta tänäaamuna, ettei Weezerillä mene kuin 1:49 päästä kohtaan "Workers are going home".
Ensimmäinen ostettu c-kassu oli KISSin Destroyer.
Niin vanha postaus mutta pakko kommentoida! Nyt kun näihin vanhoihin postauksiin eksyin. :D
Oon niin nuori että mitään c-kasetteja en kerinny ostaa, muistan kyllä jonkun röllikasetin joka oli ihan paras + sitten nämä satukasetit. Eka cd tais olla 8-vuotiaana saatu abban joku ikivanha levy vuonna 2002.:D ja oli se hyvä!
Sillon kun olin pieni elettiin vielä sitä aikaa kun musasta piti maksaa. Kyllä ne cd-levyt olikin sitten tärkeitä! Ja cd-soitinta kulutettiin. Kunnes sitten vuonna 2008 uskaltauduin ekaa kertaa lataamaan netistä... Nykyään oon tosin alkanu ostaan taas levyjä. Haluan ison kokoelman! Harmi vaan että moni pitää tyhmänä kun suostun maksamaan musiikista mutta kyllä sen kunnian musantekijöille suon. :D
Se on aika surullinen kehitys jos musasta maksamista pidetään tyhmänä... Onneksi Spotify yms. kuukausimaksupalvelut tekevät siitä helppoa.
Mut Abba ei oo ollenkaan huono eka levy! Ei ainakaan kulu kuuntelussa, sen verran klassista materiaalia.