Also Sprach Jussi - eli ajatuksia vähän kaikesta

Niin se mieli muuttuu. Vielä vähän aikaa sitten olin että "nevö bänditatuointeja NEVÖ EVÖ!" (suomeksi siis olin miettinyt etten pysty ottamaan kun en ollut NIIN varma mistään bändistä).

Sitten näin teini-iän megasuosikkini Deftonesin - joka toki levyilläkin on ollut koko ajan kovassa vedssa - livenä Circuksessa ja oli pakko hakea White Pony -tatska. Tämä oli siis about seuraavalla viikolla tuosta keikasta.

Kuvan pari kuukautta vanhasta Deftones-tatuoinnista näet tässä.

NOH, sain entisestä duunipaikasta läksiäislahjaksi tatuointilahjakortin Legacy Tattoohon, jossa melkein kaikki muutkin kuvani on otettu, joten aivot rupesivat raksuttamaan seuraavaa mahdollista kuvaa.

Wish You Were Here on MELKEIN paras Pink Floydin levy, ja Shine On You Crazy Diamond kenties paras biisi. Se on sitäpaitsi niin hieno lause (ja hienolle hullulle Syd Barrettille omistettu), että päätin sisällyttää sen positiivisen sanoman tähän kuvaan.

Googlailin aiheesta tehtyjä tatuointeja ja AVOT. Idea oli kirkastunut. Sitten vaan Walk In Fridayna Legacyn ovesta sisään ja idea siirtyy ihoon - ei mitään varauksia, suoraan tuleen vain! Kuvan viisi tuntia vanhasta tatuoinnista näet tässä.



Miami Ink on tavallaan pilannut tatuoinnit. Niissä on toki usein joku tarina, ja se on hieno asia, mutta Miami Inkin jälkeen tuntuu että ihmisillä on joku tarve tulla sinne tuoliin tilittämään jotain "my grandfather was in Vietnam and he gave me a rose so I want rose tattoo" -balladia. Minun mielestäni on pääasia, että siitä tulee hyvä fiilis! Vaikka toki itsellänikin on yksi erittäin henkilökohtaisen tarinan sisältävä tatuointi, mutta myös hyvän fiiliksen kauniita kuvia.

Olen puhunut.

Come on you raver you seer of vision
Come on you painter
You piper you prisoner and shine.

Kun kuulin teininä ensimmäistä kertaa Dimmu Borgir -bändin nimen, ajattelin että se kuulostaa ihan virolaiselta lentopallonpelaajalta. Kun kuulin ensimmäistä kertaa Taake-bändin nimen, ajattelin että onpas reteä nimi tällä ukolla. Mutta Taake ei ole johtohahmonsa nimi. Taaken sielu on mies nimeltään Hoest (oikealta nimeltään Ørjan Stedjeberg).

Taake aloitti norjalaisen black metallin kiihkeimpiin aikoihin, vuonna 1993. Kokonaisia levyjä Hoest on ollut laiskempi duunaamaan, sillä täyspitkistä uutuus Noregs Vaapen on "vasta" viides. En ole varsinaisesti ainuttakaan Taake-levyä rakastanut, mutta esimerkiksi vuoden 2008 eponyymiä levyä on tullut kuunneltua ääripaljon.

Taakesta puhuttaessa pitää muistaa aina mainita, että bändi soittaa "true norwegian black metallia". Norjaksi, perinteitä kunnioittaen. Minä pidän siitä soundista, joten olkoon niin, vaikka onhan black metal -bändien julistuksissa aina jotain hellyyttävää.

Noregs Vaapen (bändi on Bergenistä ja biisien nimiäkin on kirjoitettu bergenin murteella, mutta onko tämän levyn nimi siis norges vapen - jonka kuvittelisin tarkoittavan "norjan aseita" - mutta väärinkirjoitettuna?) soundaa mahtavalta. Siinä on juuri sellainen pehmeänbrutaali hypnoottinen soundi, josta black metallissa pidän. Ja tietenkin "trve"-suuntauksen edustajana Taake taitaa hypnoottisen junttauksen äärihyvin.

Levyllä on myös lähdetty vähän laajentamaan skaalaa. Virhe, tietenkin. Black metal on vähän niinkuin AC/DC. En halua kuulla banjoa (vai olisko mandoliini), kuten Noregs Vaapenin Myr-biisillä kuullaan. Mutta esimerkiksi Du ville ville Vestland on aivan loistava junttaus, kuten myös levyn päättävä Dei vil alltid klaga og kyta. Ja onhan tuo aloitusraitakin mahtava, Fra vadested til vaandesmed (tulee mieleen jonkun suomalaisen iskelmäbiisin melodia, mut en saa päähäni minkä).  En yleensä peräänkuuluta perinteitä, mutta tämän levyn kohdalla palvon juuri niitä elementtejä.

No okei, sallittakoon black metal -bändeillekin uudistuminen. Genren fanit eivät tosin tee sitä artisteille helpoksi. Mutta esimerkiksi Oranssi Pazuzu onnistuu uudistamisessa mainiosti, vaikkei kakkoslevy debyytin tasolle pääsekään.

En siis pidä bläkkiksessä siitä kaikista räkäisimmästä ja kiivainta blastbeatia takovasta laidasta. Melodia, tunnelma ja epätoivo lienevät tärkeimpiä tekijöitä. Jopa tietynlainen runollisuus, jota tältäkin levyltä löytyy. Ei tosin piekse Burzumin Fallenia, vaikka helpommin lähelleen päästääkin.

Tuli mieleen, että NRGM.fi:ssä on mainio jenkkiläisestä black metallista, jossa tietenkin edustettuna myös genren hipsterisuuntaus. Tsekatkaa myös kommenttikentästä löytyvää trve-miesten kiukuttelua. Ihanaa.

Minä jatkan Taakesta naatiskelua. Ehdoton suositus syksyn pimeisiin hetkiin.

Kuuntele Noregs Vaapenia täällä.