Varmasti yksi oudoimmista otsikoista joita olen koskaan kirjoittanut. Mutta paikkansapitävä, ei millään muotoa harhaanjohtava.

Jokainen internetiä vähänkin enemmän selannut on varmasti huomannut, että varsinkin YouTubessa finnien tai mustapäiden puristelua sisältävät videot ovat hyvin suosittuja. Ihmiset pitävät niitä ällöinä, ja silti katsovat.

Mutta mustapäät ovat kuitenkin vielä aika kevyttä kamaa siihen verrattuna, mitä kaikkea ihon alta revittyä miljoonat ovat YouTubessa katselleet. Löytyy sisäänkasvaneita ihokarvoja, kovettunutta korvavaikkua, kärpäsen toukkia ja "mangoworm"-matoja - ja tämä taitaa olla vielä ns. mainstreamia, en edes uskalla ajatella mitä hardcore tässä yhteydessä tarkoittaa.

Kun eräs tamperelainen kääntäjä-sarjakuvanörtti jakoi Facebookissa jokin aika sitten videon, jossa apinan ihosta otetaan pihdeillä irti kymmeniä "botfly"-kärpäsen toukkia, ryhdyin pohtimaan mikä näissä jutuissa viehättää.

Myönnän nimittäin, että osa näistä videoista viehättää jollain oudolla tavalla myös minua. Ei, kyseessä ei ole mikään seksuaalinen mato- tai vaikkufetissi, mutta joku useimmista mielihyväntunteista erillään oleva tunne.

Ryhdyin hieman selvittämään asiaa. Olin nykyjournalismin perinteistä poiketen jopa hämmästyttävän perinpohjainen, ja tutustuin kolmeen lähteeseen.

The Guardianin juttu keskittyy lähinnä finnienpuristelijavideoiden tähtinimiin, ja hieman myös ilmiön taustoihin. Koska saan itse outoja kiksejä JOISTAIN tämäntyyppisistä videoista, käytin itseäni peilinä syitä perustellessa.

Guardianin haastattelemat asiantuntijat puhuvat turvallisesta tavasta kokea inhon tunteita, mutta koska itse en halua nähdä videoita joissa college-opiskelijat hihkuvat kun kaverin jättifinnistä vuotaa valkoista smegmaa, en allekirjoita tätä viehtymyksen pääsyynä.

Myös Medical Daily puhuu turvallisesta inhon tunteesta. Jossain vaiheessa evoluutiota inhoa on tarvittu suojelemaan ihmistä vaarallisilta asioilta, mutta koska nykyisessä kliinisessä ympäristössämme ei ole juuri inhottavia virikkeitä tarjolla (kirjoittaja ei ole ilmeisesti seurannut maahanmuuttokeskustelua Facebookissa), aivomme tuuttavat fanfaareja kun niitä ilmaantuu näkyviin - samalla kuitenkin kertoen, että tämä on inhottavaa hommaa. Tästä syntyy se kahtiajakoinen kokemus josta monet puhuvat.

University of Michiganin tutkija Nina S. Strohminger on kirjoittanut aiheesta kirjankin, The Hedonics of Disgust. Lyhennelmän perusteella hänkin keskittyy yllä mainittuun inhottavuuden kokemisen evoluutiobiologiseen hyrisyttävyyteen.

Minä saan eniten kiksejä videoista, joissa jokin irtoaa. Mieluiten ihosta tai jostain muusta orgaanisesta pinnasta.

Esimerkiksi ala-asteella puukäsityön tunnilla levitin usein Erikeeperiä kämmeneeni, jotta voisin sitten nautinnollisesti repiä sen pois liiman kuivuttua. Samoin saatoin räntäkelillä levittää isukin auton lämmittimen johdon kotipihaan, jotta yöpakkasten jälkeen voisin repiä johdon jäästä irti niin, että jäähän jää jälki.

Irtoaminen. Plumpsahdus. Siksi tuo aiemmin mainitsemani video, jossa "botfly"-matoja vedetään apinasta irti tuotti outoa mielihyvää (katso video jutun lopusta jos uskallat). Vaikka se on hirvittävä video! Enkä ikinä haluaisi edes mennä alueelle jossa tuollaisia matoja on.

Koska tutustuin aiheeseen tuon apinavideon jälkeen, löysin toisen genren joka oudosti miellyttää. MANGOWORM-madot. Varsinkin tämän pätkän kaksi ensimmäistä osiota, jossa koirasta pulpahtelee matoja. Jotain tuossa puristuksessa ja madon siistissä ulostulossa on. Mutta sitten kun matoja on tuhansia ja koirat henkihieverissä tunnen lähinnä surua.

Kuvailen tuntemuksiani yksityiskohtaisesti siksi, että haluan mahdollisten kohtalotovereiden ymmärtävän täsmälleen mistä on kyse. Ei siis niinkään se turvallisesti koettu inhottavuus (ehkä pienessä määrin), vaan nimenomaan se pulpahdus tai jonkin irtoaminen.

Muistan kun nuorena, jos en saanut unta, kuvittelin miten ihosta voisi ottaa turvallisesti jotain irti - vaikka piikkejä tai ihokudosta - mutta niin että se ei sattuisi. Sama tunne, irtoaminen ihosta.

Voin kuvitella, että ihmisille, jotka näkevät näissä videoissa vain loisia tai juntteja puristelemassa finnejä tämä on ollut aika piinallinen kirjoitus.

Mutta toivon, että joku tutkija joskus löytää tämän tekstini ja kääntää sen Facebook Translatorilla ja ymmärtää, että pelkkä "turvallinen inho" ei selitä kaikkea. Olen puhunut.

Testiksi itsellenne: Koittakaa miltä tuo alla näkyvä apinavideo tuntuu.

JÄLKIKÄTEIS-EDIT: Tätä Facebookissa ruodittiin hieman eteenpäin. Onnistuin rajaamaan inhottavuuden kokonaan pois omasta kokemuksestani. Todisteena tuolta apinavideon alta löytyvä video, jossa surinamilaisen sammakon poikaset PULPAHTAVAT emon selästä. Tekee hyvää katsella sitä, mutta siinä ei ole kyse loisista.

Selvisi myös, että epäsäännöllisiä reikiä pelkäävää ihminen kärsii trypofobiasta. Koska tähän minun TILAANI liittyy nimenomaan päinvastainen käytös, kutsun tätä trypomaniaksi, vaikkei se pelkkä reikä riitäkään, pitää olla jotain substanssia myös. Pun intended.