Huh, en lue kovin usein tietokirjoja, mutta silloin kun luen niin on hyvä valita tällainen joka tuntuu! Tai itse asiassa Mirja Hämäläisen Avoimet suhteet on luetteloitu kirjakaupassa self help -kirjallisuudeksi, mutta ihan sama, tietokirjallisuutta minulle.
Kuten kirja jo takakannessaan kertoo, kyseessä ei ole ohjekirja ihmisille jotka elävät jossakin avoimien suhteiden kirjoon laskettavassa mallissa, vaan kyseessä on kirja ihan kaikille, olit sitten siveyslupauksen tehnyt nunna tai ihmissuhdeanarkisti. On toki tärkeää koota yhteen tietoa erilaisista suhdemalleista ja valaista niiden taustoja kiihkottomalla ja analyyttisella tavalla, mutta tärkein anti Avoimet suhteet -kirjassa on silti se, miten se asettaa monogamian eli yksiavioisuuden tarkastelun alle. Suoraan takakantta lainaten: "On eri asia valita monogamia tietoisesti kuin olla koskaan edes miettimättä, onko itsestäänselvyytenä tarjottu malli itselle sopiva".
Pohjalta: Ehkei meidän kannata kiinnittää kaikkea huomiota tähän monille vieraalta tuntuvaan polyamoriaan tai swingerismiin tai you name it, ehkä meidän olisi syytä tarkastella monogamiaa. Ja sen Mirja Hämäläinen tekee taiten. Vaikka olisi pohtinut kirjan sisältämiä asioita aiemminkin, Hämäläinen asettaa hienosti kontekstiin kaiken sen, mikä kulkee ikään kuin oletuksena yhteiskunnassamme, mitä pidetään automaattisesti pohjana johon kaikki muu vertautuu.
Tai toisaalta: Mitä kaikkea pidetään oletusarvoisesti vain olemassaolevana asiana, muttei mietitä sen tarkemmin mistä se johtuu. Eli toisinsanoen mitä monogamian oletusarvoisuudesta seuraa. Hämäläinen käy läpi paljon asioita ihan yhteiskuntapoliittisuudesta lähtien, jopa hienoiseen kapitalismikritiikkiin lähdetään (kulutusyhteiskunta on "suunniteltu" eli ohjautunut ydinperheiden kulutuksen mukaan) vaikka itselleni se tuntui jotenkin hiukan huonosti mukaan sopivalta. Tai ehkä minulle tuli epämukava olo kun kuluttajuuttani kyseenalaistetaan, kuka tietää.
Mutta se ei ollut nyt tässä tärkein pointti, vaan vaikkapa pettäminen ja mustasukkaisuus. Hämäläinen muistuttaa, että kumpaakin näistä esiintyy kaikissa kirjan esittelemissä suhdemuodoissa, mutta molemmat ovat leimallisesti monogamian ympärille rakennettuja. Kuinka paljon aikaa uhrataan vaikkapa pettämisen miettimiselle, niin populaarikulttuurissa kuin ihmisten elämässäkin. Onko sen pakko olla olemassaoleva asia? Voisivatko pettämiseen päätyvät ihmiset myöntää että he ovat "monogamish". Mitä jos pettämistä ei sellaisenaan olisi? Kaikissa kirjan läpikäymissä suhdemuodoissa korostetaan rehellisyyden ja avoimen keskustelun tärkeyttä. Mutta se olisi varmasti yhtä hyvä neuvo myös kaikille monogaamisille ihmisille. Helppoa se ei varmasti ole, ja siitä Hämäläisen haastattelemat avoimia suhteita elävät ihmisetkin kertovat, tarvitaan jaksamista käydä asioita läpi, olla rehellinen ja tehdä asioita suhteen eteen.
Toisaalta vaikkei olisi pettämistä, monogamia on myös luonut tietynlaisen omistamisen stigman, mikä lieneekin nykyisessä tasa-arvoisemmassa kulttuurissa se kohta, josta koko vyyhtiä on alettu laajemmin suhteissa purkamaan. Ajatus siitä, että partnerin vartalo on yksinoikeudella omassa hallinnassa, tai ajatus siitä että saa etuajo-oikeuden tämän ajankäyttöön, ajatuksiin tai ystävyyssuhteisiin. Tämän problematiikan purkua on toki harjoitettu jo pitkään, myös populaarikulttuurissa. Muistamme vaikkapa Iisan hienon biisin Kukaan ei oo kenenkään, jossa hän laulaa, että "Kukaan ei koskaan oo kenenkään oma/ ei todellakaan/ ei todellakaan. Jokaisesta pitäis voida vaan irrottaa/ niin et se palata voi/ jos se haluaa. Helppo sanoo mutta vaikeampi toteuttaa. Ketään ei milloinkaan pysty omistaa".
Entä mustasukkaisuus? Taas kerran asia jota Hämäläinen löytää ihan kaikista esitellyistä suhdemuodoista, mutta joka on dominantisti monogamian luoma ajatus. Tai ainakin sen sairaampi vivahde, jossa esitetään että tietty määrä mustasukkaisuutta "kuuluu rakkauteen". Samaan sarjaan voi laskea myös ystävyyden ja monogamian kinkkisen vuoropuhelun. Monogamia piirtää selkeän rajan siihen mitä ystävät ovat, vaikka ystävyyksiä voi olla niin montaa eri lajia kuin on ystävyyssuhteitakin. Mitä ystävää kohtaan voi tuntea?
No, monogamia on metsästäjä-keräilijöiden ajan loputtua vakiintunut pääasialliseksi suhdemuodoksi, jos ei lasketa uskonnollisia moniavioisuuksia joita tietysti on maailmassa edelleen. Mutta monogamia on siis selvinnyt pitkällisestä testausperiodista ja todettu sitä kautta toimivimmaksi ratkaisuksi järjestää ihmisten välinen elämä. Kaikille se ei ole kuitenkaan koskaan sopinut, ja siitäkin muistutuksena tämä kirja on mainio. Hämäläinen toteaa myös, että asiasta on viimeisen kymmenen vuoden aikana keskusteltu enemmän kuin koskaan, ja toki tämä hänen oma kirjansa on iso askel sen keskustelun eteenpäinviemistä, mutta Avoimet suhteet on joka tapauksessa erittäin virkistävä tapa tsekata omien ajatusten luutuneisuus. Sen tarjoamat näköalat ja looginen ote antavat mahdollisuuden oivalluksen hetkiin.
Suosittelen kirjaa siis kaikille jotka haluavat nyky-yhteiskunnasta jotain ymmärtää.
