Olin kirjoittamassa tähän bändikirjojen ajoittaisesta turhuudesta, mutta onneksi muistin että olen kirjoittanut asiasta pari vuotta sitten kattavan ja hienon tekstin.

Asia tuli taas mieleeni, kun luin R. Kellyn elämäkertakirjaa Soulacoaster, jota lukihäiriöinen pop-nero ei tietenkään ole kirjoittanut itse, vaan häntä on haamukirjoittanut kaveri nimeltään David Ritz.

R. Kellystä on viime vuosina tullut hyväksytty hipsteripiireissä, mikä on sinänsä oikeellinen arvonnousu, että R. Kelly on säveltänyt paljon jumalaista musiikkia. Hänen elämäntarinansa on sekin oikein mielenkiintoinen, ja lisäksi Kelly on haamukirjoittajansa kautta kanavoinut tuon tarinan hyvin itselleen tyypillisesti - eli sellaisella michaeljacksonmaisella suuruudenhullulla naivismilla - joten kirja on mitä viihdyttävin katsaus ukon elämään.

Kelly kirjoittaa itsestään melko rehellisesti, mutta enemmän tämä on silti tahattoman humoristista luettavaa. Seksin ylipappi kirjoittaa miten usko jumalaan ja valtava panemisen himo yhdistyvät hänessä ja hänen levyillään. Onhan sille pakko nauraa!

Ja kun se vaimokin on niin rakas, mutta hitto kun kiertueella ne naiset himoitsee niin paljon ja liha on heikko ja hallelujaaaaah!

Kun kirjaan suhtautuu tahattoman humoristisena, hiukan yksinkertaisen mutta musiikillisesti superlahjakkaan miehen elämäkertana, se antaa paljon. Aiemmin mainitsemaani artistielämäkertojen ongelmaa sivutaan siinä, että Kelly tietysti selittää kaiken itselleen parhain päin. Tämä on tietysti luonnollista, mutta kirjan perusteella henkilöstä Robert Kelly ei saa mitään oikeaa kuvaa.

Kuten todettua, oikein viihdyttävä kirja Soulacoaster silti on. Ei kai R. Kellyn elämäkerralta mitään filosofista syvyyttä sovi odottaakaan. Ja hei, oikeus totesi hänet syyttömäksi seksiin alaikäisen kanssa. Outoa silti, ettei Kelly sanallakaan mainitse Aaliyahia, jolle hän tytön ollessa alaikäinen tuotti levyn jonka nimi on Age Ain't Nothing But a Number. Ei sanaakaan koko jutusta. Things that make you go "hmmm". Ehkä Kellyn asianajajat olivat sitä mieltä, ettei kannata puhua siitä jutusta yhtään mitään.




PS. Foster Wallacen Infinite Jest edistyy! Oli tosin pakko ottaa sivuprojektiksi Jeffrey Eugenidesin Middlesex kun se oli vihdoin saatavilla Kindleen. Infinite Jest on maineensa veroinen. Joka sivulla hengästyttää Wallacen upea kieli, mutta on se myös todella haastava kirja - niin sen tosin pitää ollakin! Olen Tommi Melenderin kanssa samoilla linjoilla siitä, että hyvän kirjallisuuden ei tarvitse olla helposti lähestyttävää.