Tämä on taas näitä juttuja, että kun bändi julkaisee neljännen levynsä, niin luulis että meikäläinen olis kuullut siitä. Vaan ei. En tosin ole niin SYVÄLLÄ PELISSÄ että edes jaksaisin yrittää ottaa selvää kaikista bändeistä ja levyistä joita musablogeissa vilisee, mutta tämän kohdalla kävi vielä niin, että uuden polven kohuttu musatoimittaja Oskari "Original Gangster" Onninen suositteli tätä minulle, arvellen nimenomaan että minä pitäisin tästä.
Täysin normaali musiikista pitävän ihmisen reaktio olisi tietenkin hyljeksiä tätä KOSKA joku toinen suositteli sitä nimenomaan minua silmälläpitäen. Vaan minäpä en hyljeksinytkään, vaan rupesin kuuntelemaan. Nöyryytettynä, koska joku tiesi minua koskettavan levyn ilmetymisestä, ilman että olin edes kuullut yhtyeestä. Jonka NELJÄS levy tämä on.
Semmotti, sanoisi perniöläinen.
Kävi joka tapauksessa niin, että tykästyin Pedestrian Verseen HETI ja ISOSTI. Pari vuotta sitten Mumford & Sonsista tuli valtavan suosittu yhtye. Harmi vaan että samaan aikaan pinnalle nouseeseen Fleet Foxesiin verrattuna Mumford & Sons on umpitylsä, ihan kuin joku Sibelius-akatemian tylsä ja asiallinen versio Fleet Foxesista.
Frightened Rabbit asettuu tähän samaan ryhmään. Se tekee helvetin tarttuvia lauluja, kuten Mumford & Sons, mutta ainakin Pedestrian Versen laulut ovat myös mielenkiintoisia. Ne eivät tunnu Hennes & Mauritzin villatakeilta, vaan niissä on jotain valtavan hienoa ja nostattavaa. Sanoituksissa pilkahtelee myös samanlaista älykkyyttä kuin Death Cab for Cutiella.
Mahtava fiilis tulee tästä levystä. Luulenpa että tästä tulee samanlainen kestosuosikki kuin Silversun Pickupsin Neck of the Woodsista jota kuuntelin viime vuonna valtavasti.
Kuuntelin, en tykänny, liian indie, yhyy. Fleet foxesista oon sen sijaan ihan samaa mieltä sun kanssa. Mumford & Sonskin uppoaa mulle kyllä, esim ruuanlaiton seurana.