Kaikki hömppä roskakoriin! Ei mitään kevyttä luettavaa! Vain moderneja klassikoita!
Siitä taisteluhuutoa. Mutta kyllä se oikeasti palkitsee.
Olen tätä ennen lukenut Cormac McCarthyn No Country for Old Menin ja The Roadin, sekä nähnyt ensinmainitusta tehdyn elokuvan (5/5). Nuo ovat hienoja kirjoja, mutta tämä vuonna 1985 julkaistu Blood Meridian oli vielä jotain todella paljon stydimpää.
Blood Meridiania sopii nimittää karuksi kirjaksi kaikin puolin. McCarthyn taitava kieli on kuivaa ja armotonta kuin USA:n ja Meksikon raja-alue, jonne kirja sijoittuu. Oikeastaan kielen kuvaaminen karuksi antaa siitä liian pehmeän kuvan. McCarthyn sanat ovat kuin orjantappuraa joka repii ohimoihin haavoja. Sanat aiheuttavat kipua, joka kirkastaa ajatusta.
Samalla kieli on hyvin kaunista. Se sisältää myös paljon luontoa tai vanhoja esineitä kuvaavia sanoja, joita en ennestään osannut. Onneksi Kindlessä on sanakirjatoiminto. Selityksen saa esiin sanaa painamalla.
The night sky lies so sprent with stars that there is scarcely space of black at all and they fall all night in bitter arcs and it is so that their numbers are no less.
Oikeastaan mahtavinta tässä kirjassa on se, että sitä lukiessani ajattelin, että se on aika tylsä ja liian kalsea kirja. Vasta kun olin saanut sen luettua loppuun, ajatukset ryhtyivät vyörymään. Kirjan maailma ja tapahtumat eivät jättäneet rauhaan. Rupesin etsimään tarkoitusta - mistä tässä on kyse?
Kirjan tapahtumat perustuvat oikeiden historiallisten henkilöiden toimiin USA:n ja Meksikon raja-alueilla vuosina 1849-1850. Kirjan päähenkilö on nuori poika, joka karkaa väkivaltaisesta kodistaan ja liittyy John Glantonin jengiin, joka metsästää apasseja päänahoista saatavien palkkiorahojen toivossa. Myöhemmin jengi rupeaa tappamaan oikeastaan kaikkia preerialla vastaantulevia kansallisuuksia.
Päähenkilöön viitataan vain nimellä "The Kid", eikä hänen persoonaansa oikeastaan esitellä kirjassa. Hän kuljettaa tapahtumia, mutta emme opi hänestä juuri mitään. Mietin, onko McCarthy halunnut tehdä hahmosta vähän niin kuin Väinö Linnan tuntemattoman sotilaan - kaikkia villissä lännessä sattumanvaraista ja väkivaltaista elämää viettäneitä nuoria edustavan hahmon. En tiedä.
Vastavoimana on jengiin liittyvä "tuomari" Judge Holden, joka on valtavankokoinen ja kokonaan karvaton mies. Judge on julma (hän tappaa alkupuolella papin tekaistujen syytteiden nojalla), mutta viisas. Judgen suusta kuullaan suuri osa kirjan erittäin osuvista sotaan liittyvistä pohdinnoista.
Siitä kirja kai kertookin, sodasta. Ihminen on McCarthyn maailmassa luonnostaan sotaisa ja sotaa tarvitseva. Tai ainakaan ihmiset eivät osaa elää ilman sotaa.
It makes no difference what men think of war, said the judge. War endures. As well ask men what they think of stone. War was always here. Before man was, war waited for him. The ultimate trade awaiting its ultimate practitioner. That is the way it was and will be. That way and not some other way.
En halua paljastaa kirjan juonta, mutta tekisipä mieleni keskustella jonkun kirjan lukeneen kanssa tästä teoksesta. Mitä lopussa tapahtuu? Miksi Judge iskee silmänsä juuri The Kidiin? Onko Judge kristitty paha mies vai saatana?
Is that why war endures? No. It endures because young men love it and old men love it in them. Those that fought, those that did not. That’s your notion. The judge smiled. Men are born for games. Nothing else. Every child knows that play is nobler than work. He knows too that the worth or merit of a game is not inherent in the game itself but rather in the value of that which is put at hazard. Games of chance require a wager to have meaning at all. Games of sport involve the skill and strength of the opponents and the humiliation of defeat and the pride of victory are in themselves sufficient stake because they inhere in the worth of the principals and define them. But trial of chance or trial of worth all games aspire to the condition of war for here that which is wagered swallows up game, player, all.
Kirja on tietysti todella arvostettu ja sitä on varmasti tutkittu paljon. Kirjailija McCarthy tietää miten luodaan moniselitteistä kirjallisuutta ja kasvatetaan legendaa: Hän ei ole koskaan antanut yhtään haastattelulausuntoa Blood Meridianin sisältöön liittyen. Kaikki on avoinna tulkinnalle.
Tämä ei ole minun suosikkikirjani. Siihen se on liian ankara. Mutta se on juuri sellainen kirja, joita haluan lukea: Ajatuksia herättävä, jollain tavalla suurempi kuin minä, miettimään jättävä ja vähän salaperäinen.
Moi Jussi!
Tää on tuttu kirja, mutta pakko myöntää että oli pakko lopettaa lukeminen kesken. Vaikka englannin kielisiä kirjoja tulee jonkin verran luettua niin tässä kieli oli vähän liian haastavaa. Ostin saman kirjan suomennettuna mutten ole ehtinyt vielä aloittaa. Ehkäpä tuo kindle olisi voinut olla hyvä vaihtoehto sanakirjatoimintoineen. Onko muuten Ben Nichols tuttu artisti? Mies on äitynyt tekemään ep:n nimeltä The Last Pale Light in the West, minkä sisäkansissa lukee: based on the novel Blood Meridian by Cormac Mccarthy. Löytyy muistaakseni myös spotikasta.
-Vesku
Kiitos kommentista Vesku. Ei ole Nichols tuttu, tämän perusteella täytyy ehdottomasti tutustua.
Kuten tuossa kirjoitin, niin meinasin itsekin jossain vaiheessa kyllästyä totaalisesti vaikeisiin luontoa ja esineitä kuvaaviin sanoihin ja tasaiseen karuuteen. Mutta tämän kirjan kanssa kävi tosiaan niin, että lukemisen jälkeen se vasta "heräsi eloon". Eli päinvastoin kuin kaikki cliffhangereihin perustuvat paskakirjat, jotka ovat lukiessa keskivaiheilla jännittäviä, mutta jättävät jälkeensä vain tylpän pettymyksen.