Stevie Wonder on ihana ihminen. Aivan käsittämättömän mahtava ihminen. Minussa on vähän misantroopin vikaa, mutta eilen se kaikki suli pariksi tunniksi pois Stevien ja valkoviinin yhteisvaikutuksesta. Ja sellaista kokemusta ei voi rahalla ostaa. Enkä kyllä rahalla lippuja ostanutkaan, ei sillä. Menin pressinilkkinä sisään ilmaiseksi.

Stevie Wonder on minulle tärkeä artisti. Tajusin eilen, että hän on ainoita ihmisiä maailmassa, jotka osaavat tehdä aidosti iloisia, mutta silti koskettavia kappaleita. Aika moni hänen biiseistään on nopeasti tarkasteltuna iloista ja vähän höpsöäkin soulia, mutta silti ne kuunnellessa saavat ihon kananlihalle ja välillä kyyneleitä silmiin.

Toki keikan koskettavuutta nosti sekin, että olin paikalla oman armaani kanssa. Stevie W:stä on muodostunut MEIDÄN artisti, koska molemmat pidämme hänestä paljon. Lopun arvaattekin. KAULAILUA ja yhteislaulua.

Stevie Wonder on sokea, mikäli ei ollut tiedossa. Minusta tuntuu, että hänen sokeudestaan johtuen lava ja yhtyeen esillepano oli jätetty tahallaan hyvin minimalistisiksi. Steve luottaa tietysti lähinnä mustiin muusikoihin (japanilaista sukua oleva kitaristi!), joilla kaikilla oli tummasävyiset asut yllään. Kun sää oli täydellinen, ja ilta-aurinko paistoi yleisön silmiin, ei bändiä edes hirveän hyvin erottanut.

Luulen, että niin maesto Ihme sen on ajatellutkin. Tätä keikkaa tultiin kuuntelemaan ja aistimaan vartalolla.

Stevie Wonder = soul. Hänen tapansa laulaa on juuri sitä, miksi soul-musiikki on niin valtavan hieno asia. Hän ei pelkästään laula ikivihreitä melodioitaan virheettömästi, vaan hän pistää sielunsa peliin. Koin keikalla enemmän kylmiä väreitä kuin viime vuoden keikoilla yhteensä.

Hän ilmoitti heti alussa, että yleisö on "The Stevie Wonder Choir of Helsinki". Yhteislaulua riittikin paljon. Wondermaisen mahtavasti laulatukset eivät olleet mitään "laa la la laa laa", vaan miehille ja naisille oli omat - ainakin minun laulutaidolleni monimutkaisehkot - harmoniat, joita laulettiin tiukasti Wonderin ohjauksessa.

Ei, minusta niitä laulatuksia ei ollut liikaa. Luotan Stevien ohjaukseen tässä asiassa. Niitä oli juuri sopivasti.

Hän piti suurimmat yhteislaulukinkerit vähemmän tunnettujen (kaikki on suhteellista, tuttuja biisejä ne kaikki oli) laulujen yhteyteen, ja ikään kuin roiskaisi reippaasti menemään ilman sen suurempia fiilistelyjä sellaisia biisejä kuin Signed, Sealed, Deliverd tai Isn't She Lovely. Tai I Just Called.

Monenlaista jäi soittamatta, ja Songs In the Key of Lifen olisi voinut vetää vaikka kokonaan, mutta pohjimmaiseksi tunteeksi minulle jäi valtava kiitollisuus siitä, että sain todistaa Stevie Wonderin keikan. Jumalainen ääni, täydellinen bändi, järkyttävän hienoja biisejä.

Tältä keikkojen pitäisi tuntua. Ei mitään ulkokultaista tai ulkoa opittua. Melko varmasti paras keikka jonka tänä vuonna tulen näkemään.

Tämä on taas niitä arvioita, kun yritän vain mahdollisimman monella eri tavalla sanoa, että koin jotain ainutlaatuista. Kiitos Stevie.