Ostin pitkästä aikaa paperisen kirjan. Tämän.

Olen seurannut silloin tällöin Soberismia-blogia - tai oikeastaan taisin lukea heti ensimmäisen kirjoituksen ja innostua, mutta jotenkin palasin blogiin kuitenkin aika harvoin. Tämä oli hyvä ratkaisu, sillä Teemu Suomisen tarina toimii huomattavasti paremmin kirjana kuin blogimerkintöinä. Tämä kirja toki perustuu blogimerkintöihin, mutta käsittääkseni niitä on jonkin verran editoitu, ja päiväkirjan yhtenäisyys ja draaman kaari tulee paremmin esille kirjamuodossa.

Teemu Suominen on entinen radiojuontaja, entinen metallimanageri ja keikkamyyjä, juoppo ja masennuspotilas. Kaksi viimeksi mainittua asiaa hallitsivat hänen elämäänsä niin paljon, että hän pisti korkin kiinni 5.9.2012 ja ryhtyi pian sen jälkeen kirjoittamaan tuntojaan blogiin, jota on ehditty kehua laajalti. Suominen on tekijämiehiä, joten hän päätti tämän vuoden alussa koota blogimerkintänsä kirjaksi, jonka hän myös itse kustantaa.

Teemu Suominen osaa ilmaista itseään kirjallisesti. En sano että loistavasti (tämä on hänen ensimmäinen kirjansa, toisaalta), mutta riittävän hyvin tähän tarkoitukseen. Tärkeintä kuitenkin on, että hän osaa kirjoittaa koskettavasti mutta analyyttisesti asioista, jotka liian usein joko yliromantisoidaan tai demonisoidaan.

Soberismia-kirjassa Suominen avaa lukijalle henkilöhistoriansa ja havainnollisesti kertoo, missä vaiheessa masennus puhkesi ja miten hän yritti lääkitä sitä alkoholilla. En tiedä paljonko alkoholismin ja masennuksen yhteisvaikutuksista on kirjoitettu (varmasti paljon), mutta on minusta tavattoman hienoa, että Suominen avaa aiheen hyvin käytännönläheisesti. Hän oli masentunut, hän yritti hoitaa masennusta viinalla, se vain pahensi asioita.

Liian usein suomalaisessa alkoholikeskustelussa jäädään siihen alkuun. Todetaan: "Hän on alkoholisti", supistetaan suu ja nyökätään ymmärtävästi. Suominen painii omat demoninsa auki (toki terapeutin avulla) niin, että ei-masennusta sairastava ihminenkin ymmärtää miten vakavasta asiasta on kyse.

En tunne Teemu Suomista, mutta olen kyllä nähnyt hänet monta kertaa musiikkimaailman riennoissa. Ennen korkin kiinni pistämistä hän ei ollut kovin mairittelevassa kunnossa, mutta hiljattain Radio Cityllä haastattelussa käynyt mies suorastaan uhkui terveyttä. Siitä tulee hyvä mieli.

Tämä tarina on tietysti kiinnostava siksi, että tässä ihminen voittaa itsensä. Katsoo sielunsa peiliin, puristaa terveen ihmisen ulos päälle kertyneen paskakuoren alta. Suominen ei kuitenkaan pyri asettamaan itseään jalustalle, vaan nöyryys tuntuu olevan koko homman lähtökohta.

Suominen ei käyttänyt AA-ryhmää viinan jättämiseen, koska Jumalan mukanaolo epäilytti. Hieman asiasta sivussa on sanottava, että tämä johti jälleen ajatukseni kenties maailman parhaaseen romaaniin, Infinite Jestiin, jossa AA-ideologiaa käsitellään uskomattoman syvällisellä tavalla - ja nimenomaan tämä Jumala-aspekti ymmärtävästi kumoten. Olin itse kymmenen vuotta sitten jonkin aikaa Anonyymit Alkoholistien Lapset -ryhmässä, ja Jumalan mainitseminen häiritsi itseänikin, mutta metodista oli silti hyötyä.

Minusta tuntuu, että ymmärrän alkoholismia ja masennusta paremmin tämän kirjan lukemisen jälkeen. Tämä oli VOIMAANNUTTAVA kirja, sillä tarinan edetessä on miellyttävää toipua Suomisen mukana. Kyseessä on päiväkirja, mutta sen rakenne on niin aristoteelinen (loppuhuipennuksena vielä Euroopan korkeimmalle huipulle kiipeäminen!), että sitä väkisinkin samaistuu tähän ystävälliseen mutta syvällä käyneeseen suomalaiseen mieheen. Ei mikään mielensäpahoittaja tai vadelmavenepakolainen, vaan soberisti.

(Lainasin kirjan kansikuvan täältä, mistä kirjan voi myös tilata. )