Käytin juuri hashtagia otsikossa. Näissä tunnelmissa eteenpäin.
Katsoin eilen TV2:lta Uuden musiikin kilpailun esikatseluraadin, jossa kaikki 18 ehdokasta ruodittiin nelihenkisen raadin voimin. Ensinnäkin on sanottava, että tuo ohjelma oli mainiosti toteutettu. Iisa ja Toni Wirtanen ovat aina viihdyttäviä, Hanna-Riikka Siitonenkin puolusti paikkaansa, ja vaikken ole Cristal Snow'n suuri fani, oli hän tässä ohjelmassa tarpeellinen viisufani. Juontajana oli Aino Töllinen, vanha työkaverini YleX-ajoilta, joka on niin mahtavan luonteva, ilmeikäs ja hauska juontaja että häntä toivottavasti nähdään telkkarissa lisää.
Päätin viimevuotiseen tapaan pistää ehdokkaita järjestykseen. Suuren osan biiseistä olen kuunnellut etukäteen työn puolesta, joten eilinen ei ollut aivan ensikosketus. En yritä miettiä, mikä biiseistä toimisi parhaiten hassussa Euroviisu-formaatissa, tässä puhutaan minun mielestäni parhaista biiseistä.
Hae tästä blogista
Minä
Kuka minä olen?
Olen musadiggari, kirjaintoilija, laitteista innostuja ja juoksija. Siviiliammatiltani olen Nelonen Median radioiden musapäällikkö. Blogin mielipiteet eivät liity työpaikkani toimintaan. Jos haluat laittaa postia, se onnistuu jussi.mantysaari(ät)gmail.com
Suositut tekstit
- Kesän ja syksyn lukupäiväkirja 2024
- Toukokuun lukupäiväkirja 2024
- Kaikkien aikojen kovimmat suomalaiset hiphop-levyt top 5
- Livearvio: Paukutusjengi @ Gloria 18.10.2013
- Don Draperin tyhjyys (eli Mad Men -arvostelu)
- Lukuvinkki: Kurt Vonnegut - Slaughterhouse Five (Teurastamo 5)
- Kirja-arvostelu: Frank Herbert - Dune
- Arvio: Miksi Sillan kolmas kausi on niin onnistunut
- Levyhyllyn aarteita #7: Chris Rea - On the Beach
- Levyarvio: The Hearing - Dorian
Uusimmat kommentit
Satunnaisotoksia
Blogeja
Aiemmin ajateltua
- marrask. 2024 (1)
- kesäk. 2024 (1)
- huhtik. 2024 (1)
- maalisk. 2024 (1)
- jouluk. 2023 (1)
- kesäk. 2023 (1)
- huhtik. 2023 (1)
- jouluk. 2022 (3)
- elok. 2022 (4)
- heinäk. 2022 (3)
- huhtik. 2022 (1)
- maalisk. 2022 (1)
- helmik. 2022 (1)
- tammik. 2022 (1)
- jouluk. 2021 (4)
- marrask. 2021 (2)
- lokak. 2021 (1)
- syysk. 2021 (3)
- elok. 2021 (1)
- kesäk. 2021 (1)
- toukok. 2021 (2)
- huhtik. 2021 (2)
- maalisk. 2021 (1)
- helmik. 2021 (2)
- tammik. 2021 (2)
- jouluk. 2020 (2)
- marrask. 2020 (1)
- lokak. 2020 (2)
- kesäk. 2020 (2)
- toukok. 2020 (1)
- huhtik. 2020 (2)
- maalisk. 2020 (2)
- helmik. 2020 (2)
- tammik. 2020 (2)
- jouluk. 2019 (2)
- syysk. 2019 (2)
- elok. 2019 (3)
- heinäk. 2019 (1)
- kesäk. 2019 (1)
- toukok. 2019 (1)
- huhtik. 2019 (1)
- maalisk. 2019 (3)
- helmik. 2019 (2)
- jouluk. 2018 (1)
- marrask. 2018 (2)
- syysk. 2018 (4)
- elok. 2018 (3)
- heinäk. 2018 (2)
- kesäk. 2018 (1)
- toukok. 2018 (2)
- huhtik. 2018 (1)
- maalisk. 2018 (1)
- helmik. 2018 (1)
- tammik. 2018 (1)
- jouluk. 2017 (2)
- marrask. 2017 (2)
- lokak. 2017 (4)
- syysk. 2017 (3)
- elok. 2017 (4)
- heinäk. 2017 (3)
- kesäk. 2017 (3)
- huhtik. 2017 (3)
- maalisk. 2017 (1)
- helmik. 2017 (3)
- tammik. 2017 (5)
- jouluk. 2016 (3)
- marrask. 2016 (5)
- lokak. 2016 (6)
- syysk. 2016 (3)
- elok. 2016 (6)
- heinäk. 2016 (5)
- kesäk. 2016 (4)
- toukok. 2016 (4)
- huhtik. 2016 (5)
- maalisk. 2016 (10)
- helmik. 2016 (5)
- tammik. 2016 (5)
- jouluk. 2015 (8)
- marrask. 2015 (8)
- lokak. 2015 (6)
- syysk. 2015 (7)
- elok. 2015 (7)
- heinäk. 2015 (8)
- kesäk. 2015 (6)
- toukok. 2015 (11)
- huhtik. 2015 (11)
- maalisk. 2015 (8)
- helmik. 2015 (12)
- tammik. 2015 (9)
- jouluk. 2014 (12)
- marrask. 2014 (13)
- lokak. 2014 (11)
- syysk. 2014 (11)
- elok. 2014 (12)
- heinäk. 2014 (13)
- kesäk. 2014 (11)
- toukok. 2014 (11)
- huhtik. 2014 (15)
- maalisk. 2014 (15)
- helmik. 2014 (19)
- tammik. 2014 (17)
- jouluk. 2013 (15)
- marrask. 2013 (16)
- lokak. 2013 (17)
- syysk. 2013 (17)
- elok. 2013 (13)
- heinäk. 2013 (6)
- kesäk. 2013 (1)
- toukok. 2013 (6)
- huhtik. 2013 (6)
- maalisk. 2013 (7)
- helmik. 2013 (8)
- tammik. 2013 (7)
- jouluk. 2012 (8)
- marrask. 2012 (10)
- lokak. 2012 (7)
- syysk. 2012 (9)
- elok. 2012 (7)
- heinäk. 2012 (6)
- kesäk. 2012 (6)
- toukok. 2012 (5)
- huhtik. 2012 (5)
- maalisk. 2012 (5)
- helmik. 2012 (4)
- tammik. 2012 (2)
- jouluk. 2011 (9)
- marrask. 2011 (9)
- lokak. 2011 (8)
- syysk. 2011 (11)
- elok. 2011 (10)
- heinäk. 2011 (5)
- kesäk. 2011 (8)
- toukok. 2011 (12)
- huhtik. 2011 (17)
- maalisk. 2011 (13)
- helmik. 2011 (12)
- tammik. 2011 (11)
- jouluk. 2010 (8)
- marrask. 2010 (9)
- lokak. 2010 (15)
- syysk. 2010 (16)
- elok. 2010 (1)
He tajuavat mistä on kyse:
MAINOS!!!
Muista myös Suomen paras populaarikulttuuri-podcast Mäntysaari ja Nivala.
Esim. Tämä artisti ei mahtunut finaalin... Eikö outoa? http://youtu.be/myLoEQbMbEI
Kiitti kommentista Anonyym. En minä nyt tiedä onko se niin outoa, tuo biisi on ihan kelpo ja epätyypillinen suomalaiseksi biisiksi, mutta tuotanto on aika kökkö ja melodia ei hirveän mieleenjäävä. Ei huono kuitenkaan.
Pakko kommentoida kun tämä oli ehkä paras kommentti biisistämme tähän astisista. Melkein yhtä hyvä kuin lempparilyttäykseni, legendaarinen "shit sandwich". Aina jos voi olla maailmanhistorian jotain, niin se on hienoa. (Petyin kuitenkin hieman kun huomasin että emme olleetkaan viimeisellä sijalla, vaan Heidi Pakarinen nappasi pirulauta jumbosijan. Mutta hyvä kuitenkin.)
Jee, Klaus / Hans on the bass
Kiitos kommentista Klaus
Sen verran täytyy tarkentaa, että nuo "Ei jatkoon" -otsikon alla olevat biisit eivät ole huonoimmuusjärjestyksessä. Tai siis ne eivät ole missään järjestyksessä. Heidi Pakarinen ei myöskään suinkaan ollut huonoin, hänen Poptori-pastissinsa oli arvosteluasteikon ulkopuolella.
Jusseja on Suomi täynnä. Kerro mikä Jussi olet!
T: Kari
Kari: Minä olen Jussi Matias Mäntysaari, tämän blogin kirjoittaja. En kirjoita kommenttejani Google plus -tunnareilla, koska blogin css-tyylissä on häikkää ja se näyttää google-kommentit ns. päin vittua.