Tämä lukuvinkki/kirja-arvostelu ei ole käytännössä miltään osin objektiivinen tai edes kriittinen.
Objektiivisen kulman puuttumiseen on muutamia syitä, jotka luettelen tässä:
- Sain tämän kirjan ilmaiseksi postissa itseltään Anna Perholta, henkilökohtaisella omistuskirjoituksella.
- Anna Perho on suosikki-ihmisiäni.
- Anna Perholla on jackrussellinterrieri.
- Minut mainitaan tässä kirjassa - tai oikeastaan minun tähän blogiin kirjoittamaa lausettani lainataan.
Joten näillä eväillä tällä kertaa eteenpäin.
Jos olen aivan brutaalin rehellinen, niin en olisi varmaankaan lukenut tätä kirjaa jos en tuntisi Anna Perhoa (ja/tai saanut sitä ilmaiseksi). Tämä johtuu siitä, että olisin varmaankin kuvitellut tämän kirjan olevan jonkinlainen self help -kirja, joita en voi sietää.
On hassua, että tavallaan tämä ONKIN self help -kirja, mutta ei sitten kuitenkaan ole. Tässä kirjassa radiojuontaja-kolumnisti-toimittaja-kirjailija Anna Perho nimittäin kertoo, minkälaista pientä säätöä hänen elämäänsä viisaan ja hyvän family manin, jackrussellinterrierin ja kahden mahtavan lapsen kanssa mahtuu.
Jos kuuluu Anna Perho -faneihin, kuten minä, tämä kirja on herkullinen ja runsaasti naurua sisältävä kokemus. Voin suorastaan kuulla hänen viehättävän forssaa, lounaismurretta ja satakunnan murretta sekoittavan kielensä kertomassa näitä anekdootteja.
En oikeastaan halua tässä ryhtyä näitä anekdootteja referoimaan, sillä se tavallaan veisi teidän tulevalta lukukokemukseltanne pohjan. En myöskään uskalla lähteä spekuloimaan onko teokseen kirjoitettu Martin Amisin tapaan useita tasoja. Saattaa olla, sillä tiedän että Anna Perho on suuri kirjallisuuden ystävä, mutta tämä blogikirjoitukseni käsittelee Pientä säätöä -teoksen ilmitasoa.
Vielä kerran, brutaalin rehellisesti: En ole hetkeen nauranut mitään kirjaa lukiessani näin paljon. En ole myöskään sitten Ukkosmaineen tarinoita -kirjan jälkeen törmännyt omaan nimeeni missään kirjassa. Näiden tosiseikkojen vallitessa ja näiden todistajien läsnäollessa kehotan teitä etsimään PIÄNEN SÄÄDÖN käsiinne.
Näyte (miesten (lasten ja aikuisten) yhdessäolosta):
Miesten yhdessäoloon kuuluu myös alituinen pelaaminen ja kilpaileminen sekä jatkuvasti päällä oleva pienen kukkotappelun esiaste.
Näistä kolmesta elementistä koostuva äänimateriaali on elämäni soundtrack. Olen elänyt hyvin vähän sellaisia hetkiä, jolloin taustalta ei olisi kuulunut miesten tai poikien
aiheuttamaa mölyä. Se on eräänlaista alkukantaista lounge-musiikkia, johon sämplätään pelikoneen ääntä, huudahtelua ja toisen ärsyttämiseen tähtäävää kovaäänistä verbaliikkaa. Ja, tietenkin, pieruja.
Niinpä tavallinen koti-ilta kuulostaa vaikkapa tältä.
"Hei pelataaks yks matsi?" [NHL-peliä]
"Joo mä NIIIIN nöyryytän äijää
[Kiroilua, koska peli ei lataudu tarpeeksi nopeasti. Kiistely parhaasta tyynystä, kevyt lyönti jos asia ei muuten ratkea.]
Kun tilanne on asettunut, kukin otttaa ohjaimen käteen. Huudetaan 10 000 000 000 kertaa MIKSEI SE SAATANA SYÖTÄ! Paiskotaan ohjaimia ja puhutaan virtuaalisille pelifiguureille, kuten Raimo Summanen puhuu valmennettavilleen.
Tässä vielä SE KOHTA jossa minua lainattiin. Mukaan ei mahtunut SE TUNNE kun löytää oman nimensä näin hienosta kirjasta.
