Aina vaikean "mitä lukisin seuraavaksi" -pohdinnan voitti tällä kertaa Philip Rothin Portnoy's Complaint, koska pidin Ghost Writerista niin paljon.

Ghost Writeriin ja American Pastoraliin verrattuna tämä oli pettymys.

Täräytetään se heti kärkeen. Muiden lukemieni Rothien tavoin Portnoy's Complaint on kyllä ehjä ja taitava, ja se tekee juuri sen mitä on aikonutkin, mutta itse en vain saanut siitä hirveästi irti - tai ainakaan niin paljon kuin olisin toivonut.

Lyhyesti kirjassa on kyse Alexander Portnoy -nimisen miehen yksinpuhelusta psykiatrilleen Spielvogelille.

Portnoy on juutalainen, ja minusta tuntuu, että minun pitäisi ymmärtää juutalaista kulttuuria paremmin jotta saisin tästä romaanista enemmän irti. Toisaalta luenhan minä kirjoja avaruusolioiden kulttuureistakin, ja saan niistä silti paljon irti, vaikka tunnen kuitenkin juutalaista kulttuuria paremmin kuin avaruusolioiden kulttuuria. Enkä nyt vertaa juutalaisia avaruusolioihin, älkää pelatko natsikorttia. Tarkoitan vain sitä, että ehkä Rothin kirjassa mätti joku muu.

Portnoy's Complaint (suomennettu nimellä Portnoyn tauti) aiheutti ilmestyessään 1969 kohua, koska se sisältää paljon seksikuvausta. Oikeastaan seksi on koko kirjan ydin, sillä Portnoy tilittää psykoterapeutilleen jatkuvasti siitä, miten ei pysty nauttimaan seksistä, koska toisaalta himoaa seksiä jatkuvasti ja mitä oudoimmin tavoin, mutta toisaalta häpeää halujaan.

Ehkä Roth on halunnut ivata juutalaista kulttuuria tai psykoanalyysiä, kun hän hyvin perinteisesti ohjaa Portnoyn ajattelemaan, että kaikki ongelmat johtuvat hänen lapsuudestaan, jonka aikana tunteissaan ailahtelevainen perhe ei antanut hänen alkuunkaan elää, vaan vahti hänen jokaista liikettään.

Aikuisena Portnoy työskentelee New Yorkin kaupungin korkeassa sosiaalivirassa, mutta hänen vanhempansa eivät tietenkään pidä hänen uraansa minään, vaan penäävät lapsia ja vaimoa. Aika tuttu tarina jotenkin.

Kirja on paikoin todella hauska, ja kuten sanoin Roth onnistuu pitämään monologi-himmelinsä hienosti kasassa, mutta itse kyllä pääsin tylsistymään pahemman kerran. Juutalaiskärjistykset ovat herkullisia, ja juttu kulkee, mutta Brett Easton Ellisin ja muiden jälkeen Portnoyn seksikohtaukset eivät järkytä, tai edes ihmetytä. Toki Portnoyn suhde seksiin on ongelmallinen, mutta ei siitä kohua saa aikaiseksi.

ONNEKSI ryhdyin lukemaan Neal Stephensonin uutta Sevenevesiä, joka tuntuu olevan laadukkainta viihdescifiä kenties IKINÄ. Siitä tulen hehkumaan myöhemmin.

Onko joku saanut enemmän irti tästä Portnoy's Complaintista?