Minä todella palvon David Foster Wallacen Infinite Jestiä, enkä sano niin vain siksi, että niin kuuluu sanoa. Lukekaa tämä aiempi tekstini niin ymmärrätte. Mikään romaani ei ole niin vahvasti jäänyt aivoihin kummittelemaan, mikään romaani ei ole samanlainen kuin se, eikä mikään romaani ole niin kaikkea kuin se.
Mutta en pidä esseekokoelmista - tai lehtijuttuja luen kyllä lehdistä, mutta esseitä tai artikkeleja kokoelmina en jaksa. Minulle päivittäinen lukuhetki tarkoittaa nimenomaan romaaneja, varsinkin kun niistä usein "oppii" enemmän kuin asiatekstistä.
DFW-fanitukseni on kuitenkin sitä luokkaa, että päätin lukea tämän kehutun kokoelman, joka sisältää alaotsikkonsa mukaisesti "essays and arguments".
Vaikka on heti kärkeen myönnettävä, että tylsistyin paikoin (katso aiempi maininta lukuhetkestä ja romaaneista), oli Supposedly..:n lukeminen palkitseva kokemus. Se antoi ikään kuin lisää taustaa Infite Jestille, koska esseet käsittelivät paljolti samoja aiheita kuin IJ. Eli siis: Tennistä, televisiota, populaarikulttuuria ja vielä kerran tennistä.
Wallacen teksti on myös siitä palkitsevaa, että SFTINDA:ta lukiessa tuntuu välillä uppoutuvan romaaniin, kunnes reportaasin lainalaisuudet tulevat ja pilaavat kokemuksen. DFW valitteli elinaikanaan romaanin vaillinaisuutta taidemuotona, mutta näihin asiateksteihin verrattuna hän pääsee IJ:ssä huomattavasti vapaampaan lentoon.
Jos DFW:n elämäntyö kiinnostaa, mutta IJ:n runsaus pelottaa, tämä kokoelma on toki hyvä portti hänen ilmaisuunsa. Jos huomaat viihtyväsi, suosittelen todella Infite Jestiin tarttumista, niin voidaan sitten puhua siitä kun nähdään baarissa. Muistan kirjan vieläkin hämmästyttävän hyvin, ottaen huomioon että luin sen 2,5 vuotta sitten.
Kiinnostavin esseistä on varmaankin televisiota käsittelevä pätkä, koska se käsittelee myös ironiaa (jota DFW käsittelee myös IJ:ssä, ja tämä oli nyt viimeinen kerta kun mainitsen IJ:n). Harmi että DFW ei ole enää keskuudessamme, hänellä olisi varmaankin mielenkiintoista sanottavaa viimeisen 15 vuoden aikana koetusta reality-buumista, kun jo 1990-luvun alun television itseään ironisoiva ja sitä kautta vastuusta pääsevä ote kirvoitti noin hienon tekstin.
Ehkä essee ansaitsisi nykypäivänä uuden jälkikirjoituksen, kun televisio elää HBO:n, Netflixin ja muiden ansiosta kultakautta, johon kuuluvat vakavasti otettavat ja kunnianhimoiset draamasarjat.
Nyt aion kuitenkin palata takaisin romaanien pariin. Kindlessä odottaa kehuttu Marlon Jamesin A Brief History of Seven Killings. En malta odottaa.
Jos haluat lukea tässä käsitellyn Supposedly Fun Thing I'll Never Do Againin (mutta suomeksi nimellä Hauskaa muttei koskaan enää), tilaa se Suomalainen.comista, niin minäkin saan pienen siivun, vaikka kirja maksaa sinulle saman verran kuin muutenkin. Tai tilaa se vaikka lahjaksi, läheinen ilahtuu tällaisesti lahjasta.
