Hellanjestas mikä nimikin on tällä artistilla. The-Dream! Jostain oudosta syystä nimi tulee kirjoittaa väliviivalla. Ti-Driim.

Mutta eipä anneta nimen pahentaa miestä, kysessä on nimittäin aidosti kuunneltava r&b-artisti.

Ja nyt en muuten puhu mistään vanhasta bluesrockista tai mitä se r&b alun perin olinkaan, vaan tästä soulin ja rapin välimuodosta, ärränpeestä, puhutaan Ne-Yo:sta, R. Kellystä, Destiny's Childistä (joka tosin tais olla enemmän peruspoppia).

Tästä genrestä ei ole kovinkaan helppo tykätä. Yleensä lauluäänet on munattomia ja tuotanto superjuustoista.

MUTTA

The-Dream ja varsinkin Love King levy MÄÄRÄÄ. Se vittu määrää! Olin perkules ehtinyt unohtaa tuon levyn sen jälkeen kun se ilmestyi, mutta onneksi kaveri muistutti siitä.

Jotenkin levyn tuotanto on todella miellyttävää. Siis sekin on juustoista, mutta jotenkin viileällä tavalla. R&b:n tekijöistähän etsitään aina "seuraavaa Princeä". Vähän aikaa sitten se oli paljon muillekin säveltänyt Ne-Yo, joka on kieltämättä lahjakas biisintekijä, mutta The-Dreamin menossa on paljon enemmän sellaista jumalaista itsevarmuutta, jota uuden ajan Prince tarvitsee.

Kuunnellaan siis Yamaha-biisi (JAMMAHAA, JAMAHAAA), ja naatiskellaan. Kuka tekee Yamaha-prätkistä biisin? Tai oletan et nimi tulee siitä.

Huomenna lähden Berliiniin morjestamaan My Chemical Romancea, saa heittää huomisillaksi vinkkejä, että mitä voisin Berliinissä tehdä. En kaipaa turistivinkkejä, oon käynyt siellä aika monesti, mut vaik jotain keikkoja tai muuta sellasta.