Sweet wonderfulness. En katsonut lätkää vaan olin syömässä ja Plantagenissa, joten mieli on lämmin ja levännyt. No okei, tollanen puhuva hamsterilelu vikisee vieressä, mutta aika on joka tapauksessa kypsä Silversun Pickupsin hehkutukselle.

Neck of the Woods on bändin kolmas levy. Kahta aiempaa, tai ainakin edellistä eli Swoonia olen kuunnellut aikanaan jonkin verran, mutta se ei herättänyt oikein minkäänlaisia tunteita. En sitten tiedä mitä on tapahtunut, kun tämä kolahti valtavan isosti. Se fiilis, kun laittaa oikeastaan mitään odottamatta uuden levyn ekan biisin soimaan ja sitten huomaakin että se toimii, ja hyvin.

Silversun Pickups tekee ysärihenkistä alternative rockia, jota on verrattu paljon Smashing Pumpkinsiin, mutta itse kuulen tässä sinnikkäästi Death Cab for Cutieta, Pixiesiä, Nirvanaa ja Placeboa. Yhdistelmä on enemmän kuin vaikutteidensa summa, bändin biisit kyllä tunnistaa nopeasti heidän tekemikseen.

Sinkkubiisi on nimeltään Bloody Mary, mutta olisin voinut valita tästä minkä muun biisin tahansa. Paitsi Here We Aren, se on huono.


Tämä ei aiheuta järjetöntä kilahtamista ja KAPITAALIKIRJAIMILLA HEHKUTUSTA, mutta varsinkin kun nykyaltsu on aina sellaista hissuttelua, jaksaa tästä iloita. Latasin eilen Kindleeni Simon Reynoldsin Retromania-kirjan, ja mietin että onko tässäkin nyt ysäri-altsu-retroilusta kyse, mutta olen taipuvainen uskomaan, että SP luo enemmänkin uutta kuin ihailee vanhaa.

Kuuntele levy Spotifyssä.