Tutustuin aikoinaan Biffy Clyroon hiukan ennen Puzzle-albumin ilmestymistä Janne "Weak Man" Heikkosen toimesta. En rakastunut päätä pahkaa, mutta kyllähän skottikolmikon kulmikkaassa altsurockissa on aina ollut mielestäni taikaa.

Only Revolutionsilla Puzzlen ja sitä aiempien levyjen terävämmät kulmat hiottiin tylpemmiksi, jotta päästäisiin helpommin lunastamaan sitä "Brittien Foo Fighters" -lupausta, mikä varmasti ainakin levy-yhtiössä on välkkynyt mielessä. Levy oli onnistunut, sillä pehmeneminen ei ollut falski, vaan päinvastoin korosti biisinkirjoitustaitoa.

Bändi on valmiina siirtymään astetta isompaan kokoluokkaan myös albumien pituuksissa, sillä uutuus Opposites on tuplalevy. Kansista vastaa edellisten levyjen tapaan Pink Floydin kanssa suurimmat työnsä tehneen Storm Thorgesonin Storm Studios. Tuplan puoliskoiden nimet ovat The Sand at the Core of Our Bones ja The Land at the End of Our Toes. Eli HOMMA ISOLLAAN.

En ole musiikkipäällikön ominaisuudessa hirveästi lämmennyt Stingin Bellelle ja Black Chandelierille. Siis hyviä biisejä, mutta ei omaa työtä riitävästi sivuavia. Siksi olikin hieno kokemus kun Opposites kalautti täydellisesti jalat alta heti ensikuuntelulla.

Yhdellä virkkeellä: Tavallaan levy on popimpi ja helpommin lähestyttävä kuin mikään aiempi BF-levy, mutta Only Revolutionsiin verrattuna koukeroisempi ja kunnianhimoisempi.

Tuplalevyjähän ei juuri kenenkään kannattaisi tehdä. Ei Biffy Clyrokaan tästä aivan moitteetta selviä. 20 biisiä ON liikaa, lisäksi biisit ovat dynamiikaltaan sen verran samanlaisia, että jutun puristaminen vaikka 13 biisiin olisi tehnyt ainoastaan hyvää.

Ihan vain esimerkin vuoksi mainitsen harvoja onnistuneita tuplalevyjä, joissa on pointti, ja jotka olisivat lyhyempinä huonompia: Wu-Tang Clan - Wu-Tang Forever, Smashing Pumpkins - Mellon Collie and the Infinite Sadness, Pink Floyd - The Wall.

MUTTA etenkin The Sand at the Core of Our Bonesilta löytyy huikean hienoja kappaleita, eikä Land at the End of our Toeskaan kalpene, vaikka sen ekat kolme biisiä ovatkin heikompia. Different People, Biblical, Opposite, Skylight, Pocket ja Little Hospitals ovat kaikki Biffy Clyron parhaimpien biisien joukossa, eli Opposites on KIRKKAASTI bändin paras levy.

Tavallaan tästä erottuu biisintekomaneereita ja Simonin laulu ja tapa kuljettaa melodiaa ovat myös hyvin tunnistettavia. Tämä levy antaa sellaista hienoa nostatuksen tunnetta elämään, jota jotkut kaunista ja mahtipontista musiikkia tekevät bändit saavat aikaan. Rubikin Solarilla on sama vaikutus.

Kun toinen levy loppuu, jäljelle jää kiitollinen olo. Tiedän, että Foo Fighters -suosio tulee tylpistämään bändin kulmia entisestään, mutta taistelkaa vastaan pojat. Pitänee mennä katsomaan taas livenä. Ja huomasitteko, siinä oli sana TAAS, eli on tullut nähtyä aiemminkin. Sarkasmi on tehokas tyylilaji netissä.

Veikkaanpa, että ensimmäinen omasta ulkomaisten levyjen top kympistäni vuodelta 2013 on tässä.