Monen vuoden hangoittelun jälkeen podcast-kumppanini Jani Nivala potkaisi vihdoin vinyylihankettani eteenpäin. Nyt kun "ne" ovat "muotia", on minunkin turvallista lähteä mukaan vinyyliharrastukseen. Myös uuden hienon ja ison kämpän hommaaminen edesauttoi tätä projektia.

Nivala siis auttoi ostamaan kaiuttimet. Lopulta päädyimme hankkimaan KEF Cresta 2 -kaiuttimet, jotka kuulostavat oikein hyviltä. Vinyylisoitin ja vahvistin oli tarkoitus hankkia niinikään käytettynä, mutta sitten yleensä niin vastahankainen isäni tuli apuun. Hän oli aiemmin kieltäytynty luopumasta vanhasta Pioneer-satsistaan, koska kuunteli levyjä itsekin. Sinänsä ihan looginen ja hyväksyttävä syy.

Kuitenkin, kun pari vuotta sitten asensin hänelle Spotifyn ilmaisversion, jäi vanhan miehen vinyylinkuuntelu kokonaan pois. Pelkkää Spotikkaa ja satunnaista cd:tä. Siksi minä sain vinyylisoittimen ja vahvistimen. Ovat mallia Pioneer, hankittu vuonna 1978. Pientä rohinaa ja krahinaa, mutta pääosin hyvin soivat pelit. Kyllä pitää taas toistaa se vanha mantra entisajan teknologian kestävyydestä. 35-vuotiaat vehkeet! "Vehkeet". Uskomatonta jotenkin. Ja hienoa.

Olen aiemmin nihkeillyt vinyyleihin ryhtymistä, koska olen teini-iästä lähtien kerännyt cd:itä, ja on tuntunut hölmöltä ottaa siihen kylkeen vinyylien hamstraamista. MInulla ei myöskään ole koskaan ollut kunnon stereoita. Aina tietokone kiinni johonkin pönttöön - viime vuodet Audio Pro Radio Oneen bluetoothin kautta.

Tässä puolentoista viikon vinyylöinnin myötä olen todennut, että suurin osa vinyyleihin liitetyistä kliseistä pitävät paikkansa. Ensinnäkin albumimuoto on tehnyt paluun elämääni. A-puolet, B-puolet, artistin määrittämä biisijärjestys.

Lisäksi SOUNDIT ovat tehneet paluun. Absoluuttisen parhailta uudesta stereosysteemistäni soundaavat Abban The Album -vinyyli ja Fleetwood Macin Rumoursit. Taiten soitetut kanonisoidut teokset siis. No okei, ehkä The Albumia ei kovin usein kuule rock-piireissä ylistettävän. Myös Anatheman merkkiteos Silent Enigma kuulostaa vinyylinä loistavalta, vaikka se on tehtykin cd-aikana ja painettu vasta myöhemmin vinyyliksi.

Kuten yleensäkään, en tässäkään asiassa suosi liiallista romantisointia. Sitä "SUL PITÄÄ OLLA SE ESINE" -sössötystä. Olen tuoreena vinylistinä sitä mieltä, että tietynlainen musiikki sopii parhaiten kuunneltavaksi vinyylillä. Joku toinen musiikki kuulostaa yhtä hyvältä tai jopa paremmalta streamina tai cd:nä.



 Minulle on siunaantunut myös muutamia suomirap-vinyyleitä, mutta vaikka ne kuulostavat musiikkina hyvältä, eivät ne minulle vinyylimuodossa suo mitään erityistä - VAIKKA hiphop ja vinyylit kuuluvatkin yhteen. Toki Jodarokin, Aksimin ja J-Lainin naamat on mukava nähdä isompina kuin cd:n kannesta.

Siinä tuoreimmat tuntemukset asiasta. Ostin muuten myös CMX:n Kolmikärjen Veljeskunta -boksin Svartin verkkokaupasta. 40 euroa tarjouksesta. TODELLAKIN hintansa väärti. Veljeskunta-levy varsinkin kuulostaa aivan täydelliseltä. Myös Swallow the Sunin Emerald Forest and the Blackbird tarttui vihreänä vinyylinä virtuaaliseen ostoskoriin.

Emerald Forest...:in gatefold-kansissa on UPEAA taidetta, joka yhdessä musiikin kanssa nautittuna ajoi 5-vuotiaan tytärpuoleni kysymään minulta, että "kertooko tämä levy painajaisista".

Lasten suusta kuulet totuuden. Hän koki musiikin.