Joululomani on yhdeksän päivän pituinen. Varsin messevä siis. Perheelliselle miehelle ei jää liiaksi aikaa lukea, mutta onneksi sain lomaani mahdutettua myös varsin paljon lukuaikaa. Lukuaika on tärkeätä.

Kirjoja on kesken kolme (melko tavallinen tilanne minulle). Niistä sain ensin luettua tämän Hesarin ulkomaantoimittaja Heikki Aittokosken loppusyksystä ilmestyneen Narrien laivan. Samannimistä blogia hehkutin jo aiemmin, nyt se on tainnut kirjan ilmestymisen myötä valitettavasti hiljetä. Perinteinen markkinointiblogi siis. Tai oikeastaan: Eikö kirjaa markkinoiva blogi olisi syytä pitää elossa myös kirjan julkaisun jälkeen, jotta ihmiset löytäisivät kirjan?

Sivuasia.

Pääasia on tämä kirja. Kokenut ulkomaantoimittaja Aittokoski lähtee selvittämään mikä maailmassa on pielessä. Yhteen sitovana tekijänä on 1400-luvun lopulla Sveitsissä kirjoitettu satiirinen runoelma Narrien laiva, jossa kirjailija Sebastian Brant nykymaailman mielettömyyttä (eli siis hänen aikansa maailman - sama hullutus jatkuu edelleen).

Kirja jakautuu eri puolille maailmaa suuntautuviin retkiin. Lähinnä käydään kurjuuden äärellä, ja mietitään mikä meni pieleen. Kirjasta tulee melko lohduton olo - niin moni asia on mennyt pieleen. Nicaraguassa Aittokoski nostaa virkistävästi esiin maamme demarijohdon (Tarja Halonen etunenässä) rakkauden Nicaraguan sandinistijohtoa kohtaan. Sandinistit ovat tietysti aivan yhtä korruptoituneita kuin entinen, USA:n siunaama oikeistojohtokin. Sandinistien vallankumous sai vain Suomen vasemmistolaispiireissä aikanaan niin suurta suosiota, että kehitysapua jatkettiin räikeistä väärinkäytöksistä huolimatta sinnikkäästi ja totuudelta silmät sulkien.

Kehitysapu saa kirjassa muutenkin huutia. Suurin osa siitä menee kaikkialla väärään paikkaan. Auttamisen tapoja on muutettava, byrokratiaa kevennettävä.

Kirjasta sai päivitettyä hyvin tietonsa maailman kriiseistä ja taustalla toimivista motiiveista. Millä saada täysin hajallaan oleva maa auttamaan itseään? Bangladeshissä on miljoonia ompelijoita jotka tekevät halvalla vaatteita meille länteen, mutta silti bangladeshiläisten vaatteiden boikotoiminen tekisi tilanteesta vain pahemman, osoittaa Aittokoski.

En osaa tarkasti määrittää mistä aavistuksen nahkea fiilikseni kirjaa kohtaan johtuu. Sillä on paljon ansioita: Se on huolellinen, sujuvasti kirjoitettu, onnistunut sekoitus tarinankerrontaa ja tutkivaa journalismia. Ehkä pitkään kestäneen ulkomaantoimittajuuden mukana tulee sellainen aavistuksen paremmin tietävä klangi, joka hävittää inhimillisyyttä, tai jotain. Kuten todettua, en osaa oikein sanoa mistä fiilikseni johtuu, mutta aavistuksen nahkein sormin tuli sivuja kirjan loppua kohden käännettyä.

Viime viikolla Hesarissa Atrian toimitusjohtaja muistutti minua tärkeästä asiasta: Hyvistä romaaneista saa usein paljon enemmän viisautta kuin tietokirjoista. Tietokirjoja lukemalla tieto kasvaa, mutta viisaus ei välttämättä. Siksi minusta tuntuukin, että olen ymmärtänyt pakolaisuudesta ja maailman nurjuudesta enemmän lukemalla samaan aikaan Narrien laivan kanssa Zadie Smithin White Teethiä, jonka arvostelen sen luettuani.

Joka tapauksessa: Narrien laiva on hieno katsaus siihen, mikä maailmassa on pielessä. Se auttaa ymmärtämään, että seilaamme edelleen narrien laivalla, vaikka monet asiat ovatkin 500 vuodessa parantuneet.