Burial eli William Emmanuel Bevan on saatanan kova jätkä.

Machoottinen aloitus, mutta niin se vain on. Untrue-levyn (2006) jälkeen hän ei ole enää pitkää muotoa halunnut harrastaa, vaan on keskittynyt ep-single-henkiseen matskuun.

Kolme vuotta sitten Street Halo, pari vuotta sitten Kindred, vuosi sitten Truant / Rough Sleeper ja nyt Rival Dealer.

Untrue oli aikoinaan todella kova juttu. Ennen sitä konevetoinen musiikki oli iskenyt yhtä lujaa kun kuulin ensimmäistä kertaa Massive Attackia tai DJ Shadow'n Entroducingin.

Sumuinen, lämmin, kalsea, pelottava, maaginen. Ei liian ajassa kiinni, mutta silti ajankohtainen.

Burialin musiikki on aina jotenkin henkinen kokemus. Ei tanssittava, ei älyllistettävissä oleva. Jos nyt kuitenkin sen verran älyllistän Williamin touhuja, että yritän katsoa minne hän on menossa.

Untruen jälkeiset ep:t ovat sisältäneet pidempiä ja tavallaan "vaikeampia" biisejä kuin suurta huomiota saanut Untrue. Hän ei ole toistanut itseään, mutta on kuitenkin säilyttänyt tyylinsä ja sen uskomattoman hienon tunnelman joka biiseistään aina välittyy.

Rival Dealerilta toivoin ehkä suurempaa uudistumista, mutta vaikkei sitä saatu, olen jälleen aivan aseeton tämän soundin edessä. Kolmen biisin ep:tä tulee kuunneltua repeatilla uudestaan ja uudestaan.

Burialin musiikki kuulostaa mielessäni Lontoolta. Luultavasti siksi, että tiedän hänen olevan Lontoosta, mutta joku muukin kytky tässä on. Välillä Burialin musiikki kuulostaa aavistuksen Intialta ja Pakistanilta, välillä 2 stepiltä tai dubstepiltä. Brittiläisyys, Jamaika ja itä kohtaavat, aivan kuten Lontoossakin.