Olin melkeinpä unohtanut koko Ronsonin. Record Collection oli ehkä vähän tylsä levy, eikä miehestä muutenkaan kuulunut pariin vuoteen mitään.
Mutta nyt kuului!
Bruno Marsin kanssa tehty Uptown Funk lähti hyvin nopeasti toimimaan ympäri maailmaa niin radioissa kuin streaminkihommissakin, vaikka periaatteessa biisi ei ole mikään itsestäänselvä hitti: Tarkasti esikuvilleen kumartavaa retrotaidetta, mutta myös hyvä pop-biisi - vaikkakin periaatteessa kertsitön.
Mark Ronsonin HOMMISSA on aina ollut kyse tyylittelystä. Uptown Specialin mies on jakanut periaatteessa kahtia: On 1970-luvun soulia ja funkkia, mutta taas toisaalta 80-luvun pehmeintä AOR:rää.
Ekassa biisissä vieraileva Stevie Wonder on toisaalta looginen silta näiden kahden puoliskon välillä, sillä ukon 80-luvun matsku on melko lähellä Ronsonin Uptown Special -visiota.
Varsinkin Andrew Wyattin laulamissa biiseissä on niin pehmeää AOR-soundia, että sitä tullaan varmasti kuulemaan klubeilla Helsingissäkin - ainakin remikseinä.
Tyylittely on tietysti myös tämän levyn heikkous. Ainakin näin noin seitsemän kuuntelun perusteella levy jää mukavasti tapetiksi, jota kyllä ihailee, mutta joka ei varsinaisesti houkuttele kuuntelemaan uudestaan.
Levyn paras biisi on Mystikalin tähdittämä Feel Right, joka uudelleensynnyttää Shake Ya Ass -miehen 2010-luvun James Brownina. Mahtavaa kamaa, jota olisi kaivattu levylle enemmänkin.
Nyt lähden lomalle! Pari viikkoa auringossa. Blogi ei ole kuitenkaan hiljaa, sillä kuulumisia päivitän tännekin, ja pari juttua löytyy myös ajastettuna.