Klassikoiden kimpussa on miehemme maailmalla.

Blogeissa mahtavaa on mm. se, ettei niillä ole toimituspäällikköä, joka lukisi vaikkapa tuon lauseen, ja poistaisi sen sitten.

Tässä merkinnässä on nyt taas sen verran metatasoa, että kirjoitan tätä Arlandan lentokentän terminaalissa numero 2 - ja vielä tarkemmin Lavazza-kahvilassa, jossa myydään myös olutta, jota ostinkin 0,5 litraa noin 10 euron hintaan.

Kerron tämän tuodakseni jännittävää paikan tuntua tähän blogiin, mutta myös taustoittaakseni kirjasta esittämiäni näkemyksiä. Takana on nimittäin suht raskas työviikko, ja se hieman verottaa aivojeni kapasiteettia.

Mutta tämä yksi hyvin kallis olut yhdistettynä väsymykseen ja tämän kirjan jättämään hämmentyneeseen oloon saattaa olla juuri se sopivin yhdistelmä.

Tender Is the Night oli nimittäin jollain tavalla pettymys (paitsi kuten kaikki suuret kirjat, se jäi sittemmin jylläämään ajatuksiin pitkäksi aikaa). Varsinkin siksi, että The Great Gatsby on yksi lempikirjoistani, jonka olen lukenut varmaankin neljä kertaa.

Yö on hellä -nimellä suomeksi julkaistu Tender Is the Night jäi Fitzgeraldin viimeiseksi romaaniksi, ja luin Wikipediasta, että hän kärsi rahapulasta sitä kirjoittaessaan. Samaan aikaan hänen vaimonsa oli suljettuna mielisairalaan. Ei siis ehkä helpointa aikaa kirjailijan elämässä, ja se kyllä näkyy.

Siinä missä The Great Gatsby on tiivis ja hallittu, Tender Is the Night on jopa katkera. Molemmille on toki yhteistä tietynlainen naisten halveksiminen, mikä toisaalta saattaa olla 1920-1930-lukujen "ajan henkeä", mutta toisaalta kirjailijan omista kokemuksista syntynyttä myrkkyä. TOISAALTA Tender Is the Nightissa on minusta nähtävillä jopa aika reilusti aikaansa edellä olevaa naisen roolin kyseenalaistamista (tähän palaan myöhemmin kohdassa *).

Kirja kertoo Dick Diver -nimisen psykologin elämästä. Paitsi että kirja alkaa Rosemary Hoyt -nimisen näyttelijättären saapumisella Ranskan Rivieralle. Tässä kohtaa luulin ymmärtäväni mistä nimi tulee. Maailmansotien välisen ajan dekadenttia joutilaisuutta ja Hollywoodin tähtikultin syntymistä Etelä-Euroopan pehmeässä yössä.

Mutta ei. Sitten kirja siirtyy Dick Diveriin, jonka vaimo Nicole kuvataan alussa täydelliseksi, kauniiksi ja saavuttamattomaksi Rosemaryn toimesta, mutta joka paljastuukin isänsä tekemästä seksuaalisesta hyväksikäytöstä toipuvaksi mielenterveyspotilaaksi. Dickin ja Rosemaryn välillä on heti KIPINÄÄ, ja jälkimmäinen yrittää päästä neitsyydestään eroon Dickin kanssa pariisilaisessa hotellissa.

Pian Rosemary huomaakin, että Diverien suhteessa on jotain mätää.

Sitten kirja siirtyy kertaamaan heidän suhdettaan. Dick saapuu sveitsiläiseen mielisairaalaan, rakastuu Nicoleen joka paljastuu valtavan omaisuuden perijättäreksi. Pariskunta aloittaa elämän, jossa Nicolen vanhempi sisko "Baby" huolehtii pariskunnan rahoituksesta, Dick tekee väitöskirjaa joka ei ikinä valmistu ja Nicole yrittää toipua.

* Ja nyt se kohta, missä väitän kirjailijan jossain määrin pelaavan sukupuolirooleja uusiksi: Vaikka Rosemary ja Nicole ovat samantyyppisiä HEITUKOITA kuin The Great Gatsbyn naiset, Dick on silti se, jonka viehätysvoima alkaa vanhemmiten hävitä, eikä hänen fyysinen olemuksensa enää miellytä rikasta Nicolea. Siis juuri päinvastoin kuin "trophy wifeistä" puhuttaessa yleensä!

Niin Dick hiipuu. Juoppo nevöwillbe jätetään, ja kirjan loppu on ikään kuin toisen käden tietona kuultua huhua siitä, mitä hänelle myöhemmin tapahtuu.

Eli oliko F. Scott katkeroitunut omaan elämäänsä? Oli julkaissut mestariteoksen The Great Gatsby, mutta rahaa ei silti ollut. Vaimo oli HERMOPARANTOLASSA ja ukko kituutti. Ajatteliko hän hiipuvansa jonnekin USA:n itärannikon pikkukaupunkiin ilman, että hänestä koskaan enää kuultaisiin?

En usko kuoleman jälkeiseen elämään, mutta luulen, että F. Scottia lohduttaisi tietää, että huittislainen mies vielä sata vuotta myöhemmin viettää perjantai-iltansa lentokentällä kirjoittaen hänen ajatuksistaan internettiin.

Ei lempikirjani, mutta kuten melkein aina klassikoiden kohdalla, kyllä tämä kannattaa lukea.